torstai 10. toukokuuta 2012

Fazerin mainos




Kuvat AN 8.5.2012, Vaasan vanhan linja-autoaseman seinän graffitimaalauksen yksityiskohtia.  
Moni vaasalainen on hyvin, hyvin hämmästynyt tästä vanhan linja-autoaseman päätyyn ilmestyneestä graffitista. Vaasassahan on voimassa nollatoleranssi eli luvallisia graffiteja ei pitäisi voida tehdä minnekään.
Sanomalehti Pohjalainen (8.5.2012) antaa virheellisesti ymmärtää, että ko. vanha linja-autoasemarakennus on jo saanut purkuluvan. Alueen kaava-asiat ovat kuitenkin kesken, eikä rakennusta toistaiseksi olla purkamassa. 
Onkohan asiassa toimittu aivan oikein, onko taas joitakin pykäliä oiottu turhan suoraviivaisesti, ja tarkoitushakuisesti pyritty kiirehtimään näin purkamisvaatimuksia. Graffitithan luovat useimpiin meihin mielikuvan purettavista, rappiolla olevista alueista, ja voimistavat vastenmielisyyden tuntua ko. kohdetta kohtaan. ”Pois vaan – ja jotain uutta ja komeaa tilalle” vaatimukset voimistuvat yleisönosastokirjoituksissa ja kaupunkilaisten toriparlamenteissa.
En tiedä kuka ja mikä taho on luvan helsinkiläiselle Juha Liedelle myöntänyt tehdä kaupunkimme pääväylän varteen, tuhannen taalan mainospaikalle, graffitityylisen mainoksen suklaa- ja makeistehdas Fazerille? Voiko kaupunki, (Talotoimi hallinnoi rakennusta) harrastaa näin selvää mainontaa, ja minkälaiset sopimukset on tehty sponsorin kanssa?
Tilatusta, ”luvallisesta” graffitista taiteilija on mitä ilmeisimmin saanut palkan? Toivottavasti ainakin makeisia!
Fazer Salmiakki graffititaiteiljoiden näkemyksiin voit tutustua TAPAHTUMAN MAINOSSIVULLA
Makuasioista on turha kiistellä, tästäkin värikkäästä graffitista moni toki pitää, ja saakin pitää. Mitä mieltä Sinä olet? Kommentoi tätä juttua! Oletko ko. graffitien puolesta vai vastaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...