torstai 3. marraskuuta 2022

Lääke elinvoiman lisäämiseen Vaasassa

 

 

Harvoin minkään lehden pääkirjoitus on osunut ja ”kolahtanut minuun” näin hyvin – eli kyse on merkittävän asian nostosta ja julkaisemisenkin ajankohta on mitä parhain!

Keskiviikkoisin ilmestyvä ilmaisjakelulehti VAASA oli jälleen eilen täynnä mielenkiintoista luettavaa. Lehden voi lukea myös ilmaiseksi netissä

https://www.e-pages.dk/vaasanikkuna/531/ Nro 44, 2.11.2022

 

Pääkirjoitus: Tori kuntoon perinnettä kunnioittaen

Terhi Ekola

Lainaan tekstistä muutaman kohdan

”Vaasan ydinkeskustan ilme ja elinvoima kohenevat muutaman vuoden päästä, kun kauppatorin remontti valmistuu.”

”ON HIENOA, että Vaasan puistikkoperinnettä korostetaan ja viedään eteenpäin torin remontissa. Toivottavasti historian kunnioittaminen maisema-arkkitehtuurissa signaloi tulevaa. Ehkä viimein aletaan luopua trendistä, jossa olemassaolevan, kauniin ja vanhan annetaan rapistua, kunnes se lopulta hävitetään.”

”KAUPPATORIN KEHITTÄMINEN maksaa useita miljoonia euroja. Alun perin sanottu kolmen miljoonan euron budjetti tuskin riittää, jos inflaatiovaikutus otetaan huomioon, Työ ajoittuu kolmelle, neljälle vuodelle.”

”Torin remontti yksin tuskin riittää siihen, että sinne alkaa hakeutua nykyistä enemmän kaupunkilaisia päivittäin. Tehokas keino ydinkeskustan elinvoiman vahvistamiseksi olisi useiden uusien kauppojen saaminen sinne. Ravintoloita ja kahviloita siellä alkaa olla jo yllin kyliin, mutta sekä kivijalkamyymälöistä että kauppakeskusliikkeistä on pulaa. Tilanteeseen johtaneet syyt ovat monen asian summa.

Oletettavasti kuitenkin paras lääke keskustan elinvoiman lisäämiseen on sekä raviradan että Wärtsilältä vapautuvan alueen rakentuminen asuinkäyttöön. Näiden valmistuminen lisää ydinkeskustan ja sen lähialueen asukasmäärää huomattavasti, ja asukkaat tarvitsevat monenlaisia palveluita.

Keinovalikoimassa on myös muu täydennysrakentaminen asuntokäyttöön keskustassa.”

”Lääke elinvoiman lisäämiseen on raviradan ja Wärtsilän alueen rakentaminen asuinkäyttöön.

 

Lainaukset päättyvät

 


Kuva: AN 17.9.2018. Wärtsilän teollisuusaluetta Vaasan keskustassa

Tämä koelaboratorion piippu tupruttele savujaan Vaasan ydinkesksutassa vielä jonkun aikaa. Upea uusi Wärtsilän teknologiakeskus /tehdasalue on siirtynyt/siirtymässä Vaskiluotoon. 

Tyhjilleen jääviin tiloihin suunnitellaan "uutta kaupunginosaa". Mitä on tulossa, siitä ei varmuudella voi kukaan vielä sanoa. Hanke on lähtenyt liikkeele, ja siihen voi perehtyä netissä kaupungin kaavoituksen sivuilla

Vöyrinkaupungin konepaja-alue (ak 1125)

Aloitusvaiheen materiaali on nähtävillä 2.11.-1.12.2022.

https://www.vaasa.fi/tietoa-vaasasta-ja-seudusta/kehittyva-ja-kansainvalinen-vaasa/kaupunkisuunnittelu/kaavoitus/vireilla-olevat-asemakaavat/voyrinkaupungin-konepaja-alue-ak1125/ 

 

Kuva ja tekstin koonti: Aimo Nyberg


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...