maanantai 4. toukokuuta 2020

Harrströmin kivisilta ja lintubongausta

Vaimon harrastuksista tärkeimpiä ovat linnut ja luonto, minun paikallishistoria ja rakennetun maiseman muuttumisen kuvaaminen.

Eilen sunnuntairetkellämme yhdistimme molempien intressit, kun ajoimme Korsnäsin Harrströmiin. Katsoimme myös mitä oli tarjolla lintubongareiden suosikki paikoilla, menomatkalla Gålörenin lintutornilla ja kotimatkalla Bergön lauttasatamassa Bredskärissä.

Lintubongarina vaimo hätyyttelee jo 100 havaitun lintulajin rajaa vuoden alusta laskettuna. Sanoisin että ihan kelpo suoritus neljässä kuukaudessa. Upeimpia tänään nähtyjä lajeja olivat lampiviklo, valkoviklo, punajalkaviklo, suokukko, härkälintu, kala- ja lapintiira, tuulihaukka. Merikotka tietenkin, ja kesän ensimmäiset näkemämme pääskyset eli haara- ja räystäspääskyt.

Tähän ensin muutama kuva Harrströmin kivisillasta

Wikipediasta perusfaktat:
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harrstr%C3%B6min_kivisilta

Kohde ansaitsee erillisen blogikirjoituksen. Katsotaan, milloin sellaisen saan kirjoitettua.
Joitain tietoja on laitettu hienosti infotauluun ja myllynkiveen.













Ja tämän loppuun vielä lintukuvia niistä lajeista, joista onnistuin eilen kuvia saamaan.



Lampiviklo, Gålören 3.5.2020 



Suokukko uros, Harrström hamn 3.5.2020


                                                        Härkälintu, Bredskär 3.5.2020



Kalatiira, Harrström 3.5.2020



Lapintiira, Gålören 3.5.2020 


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...