maanantai 16. joulukuuta 2019

PRO PATRIA VAASAN RAUTATIELÄISET 1939 - 1944

Tämä muistolaatta sopisi erinomaisesti mukaan Vaasan julkiset patsaat, muistomerkit ja muistolaatat listalle. Edellyttäen, että se olisi esillä, siis kaikkien nähtävillä.

Näin ei tällä hetkellä joulukuussa 2019 tilanne valitettavasti ole. Kyselimme maaliskuussa 2018, allekirjoittanut ja Armas Rinne, minne tämä muistolaatta mahdollisesti on siirretty? Laatta oli vuosikymmenet Vaasan rautatieaseman odotustilassa.

VR:n lipunmyynnin alasajon aikoihin, ja tilojen siirtyessä muuhun käyttöön, tämä muistolaatta ”katosi”. Aikaisemmin seinälaatta oli tilassa, johon nyt tuli kampaamo. Kiinteistön huollosta vastaavien ystävällisellä avustuksella meille kerrottiin missä tämä etsimämme Pro Patria laatta on. Pääsimme myös silloin kuvaaman tämän arvokkaan kohteen.





Kuvat: AN 15.3.2018.

Ylin kuva: Armas Rinne ja muistolaatta.

Pro Patria Vaasan rautatieläiset 1939 -1944 muistolaatassa on 35 nimeä.

Laatan säilytyspaikka on todennäköisesti edelleen VR:n rautatieasemalla, tilassa, jonne on pääsy vain tilojen omistajan luvalla.



Kuva: AN. 15.12.2019

Vaasan rautatieaseman ulkoseinät eivät ehkä sovellu tämän arvokkaan Pro Patria laatan julkiseksi esilläolo paikaksi. Jos ja kun laatan materiaalit vaativat sisätiloja, olisi enemmän kuin toivottavaa, että muistolaatasta vastuussa oleva taho ryhtyisi toimiin, jolla muistolaatta palautuisi julkiseksi, eli kaikkien vaasalaisten ja tänne saapuvien ihmisten omin silmin nähtäväksi paikallishistorian dokumentiksi.

Talvisodan aikana Vaasaa pommitettiin kuusi kertaa. Näistä venäläisten pommikoneiden tekemistä tuhotöistä tulee joulu-tammikuussa (20.12. – 14.1.) kuluneeksi 80 -vuotta. Tällekin alueelle, Vaasan rautatieaseman kulmille, pommit osuivat suurta tuhoa aiheuttaen ja kuolonuhreja vaatien.

Talvi- ja jatkosodan uhrit eivät unohdu – ja heidän kohtalonsa ansaitsee tulla muistetuksi.


Ps. Asian selvittelyssä on tehty yhteistyötä Österbottens försvarsgille – Pohjanmaan maanpuolustuskilta rf:n kanssa, ja oltu myös yhteydessä rakennuksen (liiketila Rautatieasema) omistajan Airaksinen Invest Oy:n johtoon.

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n varapj.
Rojekti X= hankkeen vetäjä (Vaasan julkiset patsaat, muistomerkit ja muistolaatat)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...