perjantai 27. joulukuuta 2019

Aurinkoisen talvipäivän kuvia Vaasasta


Tänään, joulukuun lopulla 2019, aurinkoisena talvipäivänä valokuvaamiani kaupunkikuvia Vaasasta yhdistää tietty teema, historiallinen tapahtuma.

Kuvasarja ei ole täydellinen, mutta hyvä otos osoitteista, joissa talvella 80 vuotta sitten koettiin jotain aivan muuta kuin näistä kuvista välittyvää rauhallista ja valoisaa tunnelmaa.

Kuvat ovat Vaasan keskustasta ja Vöyrinkaupungilta. Kuvissa oleviin paikkoihin (osoitteisiin), eli katujen kulmaksiin, puistikoille, pihoille, vanhoihin ja uusiin rakennuksiin liittyy muistoja, kohtaloita, tunteen purkauksia, ja aivan varmasti myös kaikilta jo unohtuneitakin historian kulun yksityiskohtia.

On näistä osoitteista paljon faktatietoja saatu tallennettuakin, myös kuvia. Kirjoihinkin ja nettiin on onneksi haluttu kirjata myös paikallishistoriaa. Ja jos lisää kuvia, muisteluita ym. löytyy, nekin olisi hyvä jakaa, vaikka juuri netissä, jollain sivustolla.

Tätä tänään kuvaamaani "tässä ja nyt" kuvasarjaa on mahdollista jatkossa täydentää. Todella mielenkiintoista olisi etsiä ja löytää näille kuville kuvaparit, tapahtumista noin 80 vuoden takaa. Tähän työhön olen valmis, kun löytyy yksikin tai useampi innokas kanssani tätä tekemään. Kyse on oman kotiseudun, omien kotikortteleiden arvostamisesta, voisi sanoa jopa oman kotiseuturakkautensa osoittamisesta.

Ns. sielunmaisemia voi meillä jokaisella olla yksi tai useampia. Synnyinseutu, lapsuuden maisemat jättävät lähtemättömät jäljet meihin jokaiseen. Samoin ne seudut, kaupungit, alueet, joissa elää pitkään. Oma Vaasani on kasvanut minussa jo lähemmäs 40 vuoden ajan. Kaupunkikuvausta on tullut harrastettua jo 1980-luvun alkuvuosilta alkaen, sekä itse, että oppilaitteni kanssa toimiessani kuviksen opena Onkilahden yläasteella ja lukiossa (tällä vuosituhannella koulu oli nimellä Vöyrinkaupungin koulu, nykyään kait taas Onkilahden yhtenäiskoulu).


Nyt näihin tämän päivän kuviin

Tässä 27.12. 2019 kuvattuja kaupunkikuvia Vaasan keskustasta ja Vöyrinkaupungilta (kuvat ovat sattumanvaraisessa järjestyksessä)



Kasarminkatu 2 - 4


Rauhankadun ja Kirkkopuistikon kulmassa nykyinen Merenkurkunkoulu, entinen Suomalainen yhteiskoulu


Ortodoksinen kirkko, Kasarmintorin laidalla



Ajurinkatu 4



Kauppapuistikko 18



Rauhankadun ja Raastuvankadun kulma



Rauhankatu 5



Kauppapuistikko 35 



Kellosepänkatu 1



Kirkkopuistikko 32



Kirkkopuistikko 9


Koulukatu 43



Koulukatu 49



Vaasanpuistikko 28



Vöyrinkatu 18 – 20



Pitkänlahdenkatu 28



Pitkänlahdenkatu 26



Keskuskoulusta myös kuva mukaan, koska rakennus liittyy tähän kuvasarjan teemaan siten, että koulun rakennuksen katolla oli 80-vuotta sitten yksi Vaasan ilmavalvonta-asemista.

Kuvat: AN, 27.12.2019

Valokuvattu osoitteissa, joihin Talvisodan aikana venäläisten pommikoneiden pudottamat pommit osuivat aiheuttaen suurta tuhoa ja jopa kuolonuhreja.

”Vaasa joutui kuuden pommituksen kohteeksi. Kaupunkiin pudotettiin noin 800 pommia. Hyökkäyksiin osallistui 82 konetta. Kaupungin väestöstä kuoli 21 ja haavoittui kuutisenkymmentä henkilöä. Palopommit aiheuttivat 56 tulipaloa ja 29 rakennusta paloi perustuksiaan myöten. Kaiken kaikkiaan tuhoutui taikka vahingoittui 130 taloa." 

Pommituspäivät 

Joulukuun 20. 1939 
Joulukuun 29. 1939 
Uudenvuoden aatto 31.12.1939 
Tammikuun 12. 1940 
Tammikuun 14. 1940 
elmikuun 17. 1940 

Lähde: VAASA 105 Vasa. Nils-Erik Nykvist, Julkaisija – Utgivare: Österbottens Försvarsgille – Pohjanmaan Maanpuolustuskilta, 1989.

KATSO myös tämä erinomainen tallenne!

Perinneilta: Vaasan pommitukset talvisodassa 

”Perinneyhdistyksen perinneilta Vaasan sotilaskodissa 27.11.2019. Niin hyvät jutut oli sekä Ilkassa että Pohjalaisessa että sotilaskotiin ei edes mahtunut kaikki halukkaat sisään kuuntelemaan Tapani Tikkalan esitystä Vaasan pommituksista talvisodan aikana.” 

Alla olevasta linkistä löytyy mm. yli tunnin YouTube video! (Tapani Tikkalan esitys)

https://www.vapaussotaeppy.fi/perinneilta-vaasan-pommitukset-talvisodassa/


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg
Paikallishistorian harrastaja, eläkkeellä oleva kuvisope
aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...