lauantai 13. heinäkuuta 2019

Vaasa kuvia: Ennen ja NYT

Niin, tämän blogin nimi on Vaasa ennen ja nyt. Vuosikausia painopiste on pysynyt aika lailla sanan ENNEN puolella. Eikä se tietenkään ole mitenkään huono juttu. Vanhat asiat kiinnostavat, sen huomaa erityisen hyvin monilla sosiaalisen median keskustelupalstoilla, joilla keskustellaan sinne jaetuista vanhoista valokuvista, ja selvitellään keitä kuvissa on, mistä ja milloin kuvat on otettu. Tämä, että saa jakaa muille omia kotialbumikuviaan, ja kuulla muilta niistä mahdollisesti jotain uutta, on näitä tämän ajan suurimpia ihmeellisyyksiä.

Meille, joille tällainen ei kuulunut omaan nuoruuteen, digiaikakauden mahdollisuudet ovat nyt jotenkin niin hienoa, upeaa uudenlaista elämää, hämmästyttävää edistystä, että tästä kaikesta olisi jo hyvin hankalaa luopua.

Vaasa ennen ja nyt on kaupunkiblogi, joka voisi parhaimmillaan olla isommankin yhteisön jakelukanava niin kuville kuin erilaisille kirjoituksillekin. Eli rohkenen pyytää teiltä apua!

Blogi on toki jakelukanavana erilainen kuin esim. facebook, jossa voi kommentoida reaaliajassa, pysyä asiassa tai hypätä asian viereen. Moderaattori, ylläpitäjä on facebook ryhmilläkin aina oltava.

Allekirjoittanut on tämän blogin ylläpitäjä. Nyt esitän toiveen saada julkaistavaksi Sinun ottamiasi kuvia Vaasasta. NYT, kesällä 2019!

Aiheet siis täysin Sinun kiinnostuksesi mukaan! Jokin yhteys Vaasaan on kuitenkin oltava. Kyse ei ole valokuvakilpailusta, eikä kuvien julkaisemisesta myöskään makseta korvausta. Kyse on siis oikeasti vain jakamisen ilosta, itselle ja meille muille. Tekijäinoikeudet ovat aina kuvaajalla, ja siksi kuvan yhteyteen tulee kuvaajan nimi, ja kuvasta perusfaktat: aika, paikka…

Jos kuvia saadaan näin kokoon, niitä julkaistaan kuvakoosteina elokuun alussa, syyskuun alussa jne. 

Laita kuvia tulemaan!

S-postiin: aimonyberg(at)gmail.com


Vaasa aiheisia postikortteja




Kuva: Alice Stolpen kokoelmat. Ilmakuva Vaasan Kauppatorilta.

Kuva on valitettavasti niin tiukasti liimattu kiinni taustapahviin, ettei kortin taustan tietoa ole käytettävissä. Onko jollain tämä sama kortti kokoelmissaan, ja mahdollisesti tiedot ajankohdasta, kuvaajasta? Ota yhteyttä, niin lisätään faktat tähän.



Kuvat skannattuja postikortteja yksityishenkilön kokoelmista. Skannaus: AN.

Kuvapuolella teksti: Wasa – Promotion 1909.
Kortin kääntöpuolella teksti: UNION POSTALE UNIVERSELLE CARTE POSTALE
Grand-DuchénFiland Serie A. No. 7. Harry Schauman´s Bokhandel.

Huom. Tekstissä lukee tosiaan Filand, eikä Finland. Ilmeisesti hauska painovirhe.



Vanhat kuvat Vaasasta eivät kyllästytä, mutta tämän päivän kuvia Vaasasta kannattaa jakaa myös.

Ei mene kuin hujaus, niin nekin ovat vuosien ja vuosikymmenten takaa.

Teksti: Aimo Nyberg

Kuvat ovat A Stolpen ja A Bouchtin postikorttikokoelmista


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...