torstai 11. lokakuuta 2018

STH yritysalue Vaskiluodossa

Eilisiltaisessa asukasyhdistyksemme kokouksessa pohdimme kannanottojamme uudelleen nähtäville laitettuun Vaasan keskustan osayleiskaavaan, ja toisena asiana asemakaavan muutos Wärtsilän uudelle yritysalueelle Vaskiluodossa.

Molemmat asiat liittyvät yhteen Wärtsilän ratkaisun osalta. Teollisuusalueen muutto pois keskikaupungilta sataman välittömään läheisyyteen, on merkittävä muutos, joka avaa mahdollisuuksia moneen suuntaan. Ei pelkästään itse yritykselle, vaan myös koko kaupungille, asukkaille, yrittäjille, tulevien sukupolvien uusille toiveille.

Keskustan osayleiskaavaan Wärtsilän aluetta koskevat muutokset, karttamerkinnät kaavaselostuksineen ovat ok. Alueelle voidaan jatkossa kaavoittaa asuntoja, ja lähes kaikkea muutakin. Myös suojelumerkintöjä on otettu mukaan, ja tältäkin osin ollaan siis oikealla tiellä: uudistuva Wärtsilän alue, minkä nimen se sitten tulevaisuudessa saakaan, voi muodostua merkittäväksi kokonaisuudeksi osana elävää Vaasan keskustaa.

Eilisen kantakaupungin asukasyhdistyksen kokouksessa päätettiin antaa kannanotto vain Vaskiluodon Smart Technology Hub yritysalue asemakaavamuutoksesta.

Keskustan osayleiskaavan uudelleen nähtävillä olo asiaan ei asukasyhdistyksemme hallitus lausuntoa laatinut.

Tämä lähti siis eteenpäin kaavoitukseen:

Vaasan kaupungin kaavoitus
PL 2, 65101 Vaasa,
 
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarfäreningen i centrala Vasa ICV rf

10.10.2018

Muistutus

Asemakaava nro 1091 Smart Technology Hub yritysalue
ASEMAKAAVAN MUUTOS JA TONTTIJAKO
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma


Asukasyhdistyksemme hallitus on kokouksessaan 10.10.2018 perehtynyt toimialueeseemme Vaskiluodossa kuuluvaan asemakaavan muutokseen ja tonttijakoon.

Toteamme Wärtsilän päätöksen muuttaa Vaasan kantakaupungilta Vaskiluotoon olevan suuri ja tärkeä askel eteenpäin, ja tämän mahdollistavan merkittäviä hankkeita jatkossa myös Vaasan keskustan alueella.

Nyt asemakaavoitettavan alueen osalta osayleiskaavan tavoite osoittaa alueelle käyttötarkoitusmerkintä, joka mahdollistaa teknologiakeskittymän toteuttamisen on ok, samoin liikenteen kehittämistarpeet eri kulkumuodot huomioiden.

Vaskiluodon alueen asukkaille järjestettiin myös kuulemistilaisuus pikaisesti asian tultua julkisuuteen.

Koska ehdotettu asemakaavan muutos tonttijakoineen johtaa nykyisten asukkaiden osalta ikävään, nykyisistä asunnoista pois muuttamiseen, on syytä muistuttaa tilanteen hoitamisesta yhdessä alueen asukkaiden kanssa, parhaalla mahdollisella tavalla.

Toivotaan, että näin toimitaan myös jatkossa, kun Vaskiluodon osayleiskaavan varsinainen laadinta aloitetaan syksyllä 2018 jo aiemmin tehtyjen ja osayleiskaavan muutokseen tähtäävien selvitysten pohjalta.

Yhdistyksen hallituksen puolesta

Vaasassa 10.10.2018

Aimo Nyberg, VKA ry:n puheenjohtaja



Kuva: Kaupungin kaavoituksen sivulta, Liitteet, OAS (osallistumis- ja arviointisuunnitelma)

Perehdy asiaan tutustumalla asemakaavamuutokseen kaupungin sivulla. Mahdolliset muistutukset tulee antaa 15.10.2018 mennessä.

https://www.vaasa.fi/ak1091

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...