tiistai 25. huhtikuuta 2017

VIENAN KARJALAISTEN LIITTO

Vienan karjalaisten liitto -muistolaatta on paljastettu 25. huhtikuuta 2016.

Osoite: Kauppapuistikko 31
 

Vaasan patsaiden ja muistomerkkien kokoaminen vuosikalenteriksi paljastuspäivämäärien eli kuukauden ja pvm:n mukaan jatkuu. Huhtikuun 25. päivään osuu Vaasassa siis kaksi kohdetta.

Tänään on kulunut tasan yksi vuosi tämän muistolaatan kiinnittämisestä Kauppapuistikolla olevan puutalon seinään.



Kuvat: AN. 17.7. 2016. Viimekesäinen kuva muutaman kuukauden ikäisestä muistolaatasta, joka muistuttaa 110 -vuoden takaisesta Vienan Karjalaisten liiton perustamisesta.

Seuraava lisätieto on fb-lainaus:

”Wienan Karjalaisten Liitto syntyi Suomen vienalaisten kauppiaiden aktiivisuudesta Pohjanmaalla. Vaasassa osoitteessa Kauppapuistikko 31 he pitivät liiton perustamista valmistelevan kokouksen huhtikuussa 1906 ennen elokuun varsinaista järjestäytymiskokousta Tampereella. Wienan Karjalaisten Liiton toiminnan jatkaja Karjalan Sivistysseura kiinnitti osoitteessa olevan talon seinään muistolaatan. Paljastustilaisuudessa puheen piti seuran pj Eeva-Kaisa Linna. Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Rapo esitti kaupungin puolesta tervehdyksen paljastustilaisuudessa. Laatan paljastivat Mari Rajamaa ja Kai Peksujeff. Airueina paljastustilaisuudessa olivat vaasalaiset Neema Berg ja Otto Paajaste.” 

Vienan Karjalaisten Liiton syntyvaiheet 

▪ 1880-luvulla A.V. Ervastin ym. aikaansaama herääminen Vienan kansan elinolojen kohentamiseen
▪ 1886 syntyi vienalaisten ensimmäinen toimintaohjelma
▪ 21.12.1905 kansalaiskokous Uhtualla
▪ 1.-14.1.1906 Vienan edustajakokous Uhtualla, Perustuslaillisen Kansanvaltaisen puolueen paikallistoimikunta perustetaan
▪ 9.3.1906 kuntien valtuutettujen kokous ja duuman edustajien valinta Vienan Kemissä
▪ 24.4.1906 valmisteleva kokous Vaasassa
▪ 3.-4.8.1906 Wienan Karjalaisten Liiton perustava kokousTampereella
▪ 1906-1908 aktiivinen kausi, jonka jälkeen viranomaiset estivät käytännön toiminnan

Tutustu lisää:

http://www.luovutettukarjala.fi/

Perehdy taustatietoihin: Vienan Karjalaisten Liiton perustaminen ja toimintaympäristö 1905 – 1910 Karjalan Sivistysseura, Studia generalia 12.11.2014, Pekka Vaara

http://www.karjalansivistysseura.fi/wp-content/uploads/2015/05/KSS_studia-generalia-WKL_PV.pdf.


Seuraa ja osallistu myös kesksuteluun facebookissa! Etsitään yhdessä tietoja vaasalaisista patsaista, muisomerkeistä Suomen 100 - v. juhlavuoden merkeissä. 

Suora fb-linkki tämän VIENAN KARJALAISTEN LIITTO -muistolaatan kommentointiin löytyy

TÄÄLTÄ

Käy tykkäämässä ja seuraa myös koko rojktia!

https://www.facebook.com/rojektixon/

 

Blogikirjoituksen kuvat ja tekstin koonti: Aimo Nyberg

Sivua on päivitetty viimeksi 25.4. 2022

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...