Tämä on ensimmäinen kerta, kun vesihiihtoa nähtiin Vaasassa! Näin kertoi Helmer Österberg.
Kuvaan liittyy tarina, jonka voit lukea tämän blogikirjoituksen lopussa.
Kyse on omien kotikulmien arvostamisesta, - suorastaan kotiseuturakkaudesta!
Oman asuinalueensa, ihmisten ja heidän aikaansaannosten kunnioittamisesta!
Tästä oli kyse, kun tänäänkin etsimme ja löysimme Vaasa-aiheisia vanhoja valokuvia skannaustapahtumassa Kasarmilla. Tilaisuus oli osa Taiteiden Yön monipuolista tapahtumatarjontaa, tosin jo päivällä ennen varsinaista ”kaupunkivaellusta” eli tätä upeaa satojen erilaisten tapahtumien, esiintymisten ym. ihmeellisten spektaakkelien kirjoa.
Sateen tauottua alkuillasta saatiin taas tänäkin vuonna väkeä liikkeelle keskikaupungilla suuret määrät. Tämä on hienoa!
Jokainen meistä nykyihmisistä, niin vanhat kuin nuoretkin, on elänyt Suomessa ja ihan kaikkialla – koko elämänsä kuvien keskellä!
Elämä on tallentunut valokuviimme, paperivalokuviin, mustavalkoisiin, ja albumeissa haalistuviin värikuviin, diakuviin, ja nyt n. 2000-luvun alusta lähtien olemme eläneet suorastaan digitalisten kuvien hyökyaallossa!
Mitä minun pitää vanhoille kuvilleni tehdä?
Millä katsoisin diakuviani, kun projektorini ei enää toimi?
Jotkut meistä ovat jopa omin käsin tehneet mustavalkoisia paperivalokuvia pimiöissä punalamppujen alla, ja kokeneet tuon salaperäisen ilmiön, kun suurennuskone muuntaa mitättömän mustan negatiiviliuskan, kuin tyhjästä, paperiseksi positiivikuvaksi, - mustan, harmaan, valkoisten sävyjen muodostamaksi ihmeelliseksi valokuvaksi.
Näitä kokemiamme asioita, arvokkaita muistoja ei mielestäni saa hylätä.
Ellemme minä ja sinä niitä arvosta, voi olla, että kuvamateriaali häviää ihan konkreettisesti tuhkana tuuleen, tai ne jäävät ainakin unholaan niin pitkäksi aikaa, että niiden pelastaminen ts. säilyttäminen ja mahdollinen esille laittaminen muidenkin iloksi käy lopulta mahdottomaksi.
Skannattavaa löytyi, joskin enemmänkin olisi ehditty tänään töitä tehdä. Aikaa oli vain neljä tuntia, ja ukkoskuurokin sotki luultavasti monien suunnitelmia.
Töihin tänään lupautunut tiimimme eli Tapio Parkkari, Christian Olsson, Henrik Eriksson ja allekirjoittanut saimme tämän päiväisestä kokemuksestamme ainakin omalle fiiliksellemme lisävahvistusta, - tätä työtä on syytä jatkaa, ja kehitellä eteenpäin. Eli meihin voi olla yhteydessä näissä merkeissä!
Skannattavaa varmasti tulee riittämään. Vanhojen paperikuvien ja diakuvien siirtämistä digitaalisella kuvanlukijalla sellaiseen sähköiseen muotoon, että kuvaa voidaan sen jälkeen käyttää vaikka painotuotteissa, kortteina, tai vaan esim. sähköpostin liitteenä, ei yleensä uskalleta ja osata tehdä yksin, ominpäin. Ihan helppoa se ei olekaan, ja vaikka laitteet kehittyvät jatkuvasti, tulee aina uusia ongelmia mukaan, - niin oli meillä ”puoliammattilaisillakin.” Muutaman tunnin tapahtumaa piti valmistella useita päiviä, ja ulkopuolista apua tarvittiin, - ja onneksi sitä saatiinkin.
Mutta tästä on siis hyvä jatkaa!
Upea kuva! Tähänkin paikkaan liittyy varmasti todella paljon muistoja.
Lopuksi vielä lupaamani tositarina tämän blogijutun alun kuvasta.
Helmer kertoi näin: Kuvan otti siis pikavenettä kuljettanut rakennusmestari Nyman. Veneessä oli moottorina auton moottori, ja se kulki 15 solmua. Vesihiihtäjinä ovat Helmer ja hänen vaimonsa Liisa. Vesisukset olivat omatekoiset, eli Helmer oli mallikuvan perusteella ne itse valmistanut.
Kyse oli näytöksestä, eli tehtiin myös jonkinlaisia temppuja. Kalarannan näytöksessä mentiin Vaskiluodon sillan alta Sisäsatamaan, jossa Helmer sanojensa mukaan siirsi vetokapulan niskaansa, jotta sai kädet vapaaksi, ja sen jälkeen tervehti yleisöä knallihattu päässä, - ja sytyttämällä tupakan!
Onpa huima tarina! Helmeriltä saamme lisää kuvia ja tarinoita jatkossa. Kiitos tästä.
Aimo Nyberg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti