keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Askoa kiittäen

In memoriam

Asko Halme, 17.1.1931 – 29.6.2019

Asukasyhdistyksemme perustajajäsen, hallituksemme jäsen Asko Halme nukkui pois rauhallisesti 29.6.2019 seitsemän viikkoa kestäneen sairaalajakson jälkeen.

Äitienpäivänä Pingviinein saunalla saatu sairauskohtauus vei miehen suorilta jaloilta. Toipuminen kohtauksen jälkeen osoittautui mahdottomaksi.

Suru on suuri Askon läheisten joukossa, hyvinkin suuren hänet eri yhteyksistä tunteneiden vaasalaisten ja muualla asuvien lähisukulaisten keskuudessa.

On aika ottaa osaa suruun, muistella ja kiittää Askoa.

Minulla oli ilo tehdä yhteistyötä Askon kanssa vuosikymmeniä. Tutustuin Askoon alun perin hänen vaimonsa, Railin kautta. Raili oli kollegani, kokenut kuvisopettaja ja taiteilija, jolta nuori Vaasaan tullut ope sai paljon kaikenlaista apua.

Toimiessani Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n pj:nä vuodet 2009 – 2018 sain valtavasti kokemuksellista ja etenkin arkkitehtuuriin ja kaupunkikuvaan liittyvää tietoa Askolta, olihan hän ollut pitkään Vaasan kaupunginarkkitehtina. Askoa kertoi useasti, että häntä harmittaa kovasti se, ettei hänen jälkeensä ole tätä virkaa enää täytetty.

Askolla oli aina selkeät käsitykset, mielipiteet asiasta kuin asiasta. Vahvoille näkökannoille löytyi myös hyviä perusteluja.

Asko toteutti eläkevuosinaan myös taiteellista puoltaan, tekemällä metalliveistoksia aivan viime vuosiin asti. Pienoisveistoksia syntyi Vaasa Opiston kursseilla, ohjaajana oli ainakin Marko Rautakoski.

Askon veistosideoita on myös toteutettu suurikokoisina veistoksina sekä Vaasassa että muutama muuallakin. Vöyrin srk:n tilaama teos herätti aikamoista keskustelua, - eivätkä Vaasassakaan olevat corten-teräksestä tehdyt veistokset ole välttyneet osittain asiattomaltakin kritiikiltä.

Askon teosten ruskea väri, on teoksiin kuuluvaa, materiaalille ominaista patinaa. ”Säänkestävä teräs eli corten-teräs on kuparilla, kromilla, nikkelillä ja fosforilla niukasti seostettu teräslaatu, jonka pinnalle muodostuu ulkoilmassa hapen ja kosteuden vaikutuksesta oksidikerros. Pintaan muodostuva tiivis oksidikerros estää korroosion jatkumisen syvemmälle.”

Valokuvaaminen, sekä yläilmoista purjelentokoneesta, että maankamaralla kuului Askon harrastuksiin. Hän oli myös luonnon ystävä, monessakin mielessä. Ei vähiten oman kuntoilun ja luonnon hyvää tekevien vaikutusten vuoksi. Vaskiluodossa Asko viihtyi erityisen hyvin. Häntä voidaan kiittää eritoten Vaskiluodon metsän tinkimättömänä puolustajana.

Askon arkkitehtuuriin ja veistostuotantoon voi tutustua myös netissä. Vaasassa voi niitä käydä katsomassa paikanpäälläkin, sekä rakennuksia että niiden yhteyteen kuuluvia veistoksia. Paitsi yhtä veistosta, Teknisen virastotalon sisäpihan teos, seinään alun perin kiinnitettynä ollut Härveli, on ollut rakennuksen katolla kunnostustöiden ajan jo useamman vuoden.

Asko oli mukana muutamalla patsaiden kuvausreissulla, mm. Vähässäkyrössä viime vuoden toukokuussa, ja tietenkin myös niillä reissuilla, kun teimme kuvauksia hänen omien veistostensa esittelyjä varten Rojeti X= hankkeen puitteissa. Näillä ”keikoilla” minulla oli ilo kokea yhdessä Askon kanssa niitä tuntemuksia, joita hänellä on ollut hänen omantyylisiin, konstruktiivisiin veistoksiinsa ja omintakeiseen arkkitehtuuriinsa liittyviä ratkaisuja tehdessään.

Katso video ja kuvia Asko Halmeen arkkitehtuurista ja metalliveistoksista
 
http://www.askohalme.com/


Vaasassa on useita Asko Halmeen veistoksia

Katso suorat linkit tässä Vaasa ennen ja nyt blogissa esiteltyihin teoksiin (julkaistu teosten ”synttäripäivinä”)

LENTO (7.5.) 
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/05/lento-7-toukokuuta-1992.html

HÄRVELI (30.5) 
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/05/harveli-30-toukokuuta-1985.html

PYSTYKIERRE (25.9) 
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/09/pystykierre-25-syyskuuta-1997.html

SAILING CITY (30.9) 
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/09/sailing-city-30-syyskuuta-2006.html

TIEDON PORTAAT (3.10)
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/10/tiedon-portaat-3-lokakuuta-2000.html

MEANDER (12.12)
http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/12/meander.html




Kuvat: AN, 3.9.2017 olimme Asko Halmeen kanssa yhteisellä patsas- ja arkkitehtuurikuvausretkellä, tässä Pystykierre-teoksen luona.


Kiitos Asko, pysyt mielissämme,

muistoasi kunnioittaen,

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf


Varapuheenjohtaja Aimo Nyberg


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...