Ihanan vaasalainen kuva Gunnar Bäckmanin uuden kirjan kannessa!
Kuva kirjan kansikuvasta: AN
Uusin Vaasa kuvakirja on ilmestynyt ja saatu kirjakauppoihin!
Gunnar Bäckmanin
MITT VASA • MINUN VAASANI • MY VAASA on huippuhieno valokuvakirja!
Ja aivan must ostos Vaasa kirjoja keräileville kotiseutufaneille. Lue lisää
Kirjan on julkaissut Scriptum.
Hinta 45 €. Kirja on myynnissä valtakunnallisesti, Vaasassa se voi ostaa suurimmista kirjakaupoista.
Palaan kirjan arviointiin ja Gunnar Bäckmanin ajatuksiin kotikaupungistaan tämän kuun lopulla, kun olemme saaneet tavata Gunnarin Arbiksella 27.11. 2013 klo 18 pidettävässä asukasillassa.
Luvassa on hieno kuvienkatselu ja keskusteluilta vaasalaisesta elämänmenosta upeiden valokuvien pohjalta.
Tervetuloa mukaan!
Väkeä oli avajaisissa todella runsaasti
Kuva: AN. Vaasan Taidehallissa avattiin 8.11.2013 kaksi näyttelyä. Norah Nelsson (alemmassa kuvassa oikealla) lausui avaussanat. Puhe pidettiin vaasalaisittain ja kansainvälineen tyyliin, eli ruotsin, suomen ja englanninkielillä. Yleisöä oli saapunut paikalle kiitettävän suuri joukko.
Taidehalli osoitti tarpeellisuutensa.
Juuri tällaisille näyttelyille Taidehalli on aivan omiaan. Hienosti toinen toistaan täydentäville kahdelle hyvinkin erilaiselle valokuvanäyttelylle tila on mitä sopivin ja tarkoituksenmukaisin. Valittu konsepti toimi, jopa yllättävän vahvasti. Mirva Vittaniemen suurikokoisten teosten ihmiskasvot ja silmät ottavat suuren hallitilan ”valtaansa”, ja Gunnar Bäckmanin ”tavallisemman” kokoiset, erittäin laadukkaat Vaasa kuvat taas puhuvat paikallista sanomaansa hyvin kauniilla ja vahvalla tavalla.
Local and global lyövät kättä, ja näyttelytilan työt ovat totta tosiaan yhdessä jotain enemmän kuin kumpikaan voisi olla erillisinä näyttelyinä, vaikka olisivat esillä samaan aikaankin, ja samassa kaupungissa.
Hieno ratkaisu koota ja ripustaa nämä kaksi näyttelyä näin, ja juuri nyt, ja Vaasan Taidehalliin!
Mitään toista vastaavaa näyttelytilaa ei Vaasasta olisi löytynytkään näille töille. Nyt esillä olevan valokuvakokonaisuuden samanaikainen esillepano on hyvä osoitus yhteistyön onnistumisesta, ei vain Gunnarin ja Mirvan kesken, vaan myös Vaasan museotoiminnan hallinnon ja toimeenpanevien tahojen osalta, - näyttäisi siltä, että eteenpäin osataan ja uskalletaan mennä!
Kuvat: AN. Mirva Vittaniemi ja Gunnar Bäckman yhteisten näyttelyjensä avajaisissa 8.11. 2013.
Näyttely yllätti minut, positiivisesti. Suosittelen tähän näyttelyyn tutustumista.
Aukioloajat:
9.11-8.12.2013
Vaasan Taidehalli /Valokuvagalleria IBIS,
Senaatinkatu 1 / Kaupungintalo, 65100 Vaasa
Avoinna: ke-pe 12-18, la-su 12-17
Sitoutumaton ja vapaa kaupunkiblogi. Myös Sinun kirjoituksillesi ja kuvillesi!
lauantai 9. marraskuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LUITKO JO TÄMÄN?
Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!
Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti