torstai 19. lokakuuta 2023

Ennen, nyt ja v. 6000

 

NYT – tänään keskipäivällä 19.10.2023 maailma näytti kameran silmin tällaiselta. 


 
 




 


Kuvat: AN. Tiilitehtaankatu – Kustaanlinnan uimaranta

 

ENNEN

Tänään pakkasyön jälkeen maassa oli ehkä noin 2–3 mm jäätä ja lunta.

Ennen, kauan sitten oli enemmän. Kun kurkistamme kuvamateriaaliin (Luonnontieteellinen museo LUOMUS, Helsinki) eli aikakauteen yli 10 000 vuotta sitten, jääkerros oli jotakuinkin 2–3 km luokkaa. Jään painolla oli seurauksensa, joka vaikuttaa edelleen merkittävästi myös meidän nykypäivän suomalaisten elämisen olosuhteisiin, Vaasan seudulla erityisesti. 

 


 

 




Kuvat: AN / kuvattu näyttelyssä Muutosta ilmassa

 

V. 6000

Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta. Etenkin kun yksi muutoksiin vaikuttava tekijä on ihminen. Tutkijat ovat esittäneet maankohoamiseen liittyen seuraavan tulevaisuuden ennusteen. 

 


 


 

Kuvat: AN / kuvattu näyttelyssä Muutosta ilmassa

 

”Muutosta ilmassa esittelee Luomuksessa ja muualla Helsingin yliopistossa tehtävää ilmastonmuutostutkimusta. Näyttely kuljettaa menneestä tulevaan kertoen muuttuvan ilmaston vaikutuksista pohjoiseen luontoomme sekä keinoista sopeutua nykyiseen muutokseen. Tarinan tähtinä loistavat viimeisimmän suuren ilmastonmuutoksen häviäjät – villamammutit, luolaleijona, jättiläishirvi. Näyttelysaleissa ihminen on läsnä jokaisessa salissa ja ihmisen vaikutus muuhun luontoon piirtyy esiin esihistoriallisista ajoista alkaen.” 

 


Kuva: AN, 13.10.2023. Luomus, Luonnontieteellinen museo

 

Tähän loppuun linkki LUOMUKSEN sivuille

https://luomus.fi/fi/luonnontieteellinen-museo

Sivuilla on todella paljon ja erinomaisen hyvin esitettyä tietoa luonnosta ja luonnon tilasta.
Helsingin keskustassa aivan lähellä rautatieasemaa on toinenkin huippuluokan vierailukohde, Kasvitieteellinen puutarha. Näissä molemmissa olemme tänä vuonna vaimon kanssa käyneet. Suosittelemme näitä kohteita kaikille.

 

Aimo Nyberg

aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...