tiistai 28. helmikuuta 2023

Föhn-tuuli puhaltaa

 

 Latuja on tehty, mutta jatkuvatko Vaasassa hiihtokelit?

Vaasalaisten hiihtolomaviikko alkoi maanantaina lupaavasti, aurinko paistoi ja pieni sopiva pakkanen houkutteli ulkoilijoita mm. rantareiteille ja jäällekin.

Sukset näyttivät luistavan hyvin Gustavsborgin edustalla, meno näytti nautittavalta! Myös kävelijöitä ja koiriensa kanssa ulkoilevia jäällä näkyi entisten vuosien tapaan. Useimmilla aurinkolasit tietysti silmien suojina ja arvatenkin aurinkorasvaa kasvoilla.

Keskussairaalan ja rannan välillä olevat komeat kuuset – tai paremminkin niiden latvojen ympärillä lentelevät mustavarikset hämmästyttivät minua ja vaimoa. Nyt jo! Yleensä, siis viime vuosikymmenten aikana, mustavarikset ovat saapuneet Vaasaan hyvin täsmällisesti maaliskuun puolessa välissä. Ja tänä vuonna siis jo helmikuun puolella. Onko kevät näin aikaisessa, pari viikkoa etuajassa?

Toivottavasti hiihtäjille riittää kelejä. Latuja on Sundominlahdella tehty vain lähelle rantoja – jään yli Munsmohamnin puolelle ei varmaankaan kannata lähteä näillä keleillä.

Latu-, jää- ja rinnetilanne kannattaa katsoa kaupungin sivuilta:

Eteläiselle kaupunginselälle on lauantaina 25.2.23 ajettu perinteinen jäälatu

https://www.vaasa.fi/asu-ja-ela/vapaa-aika/liikunta-ja-ulkoilu/ulkoliikuntapaikat/ladut/ 

 

 

 



Kuvat: AN 27.2.2023 Hietalahden Villan maisemissa, talvi taittumassa kevääseen.

 

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...