torstai 17. helmikuuta 2022

Kotiseutuliiton infoa 1/2022

 

 

Laitan Kotiseutupostin jakoon tämän blogin lukijoille aikaisempien vuosien tapaan.

Kotiseutuposti 1/2022 jaettavaksi eteenpäin yhdistyksenne / organisaationne jäsenille ja muille kotiseututoiminnasta ja ympäristöstä kiinnostuneille.

 


 

Kotiseutuposti 1/2022 kertoo kuntien kestävyyshankkeista

 

Lue maksutta netissä: 

www.kotiseutuposti.fi 

Vuoden ensimmäinen Kotiseutuposti kertoo erityisesti kuntien ponnisteluista ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Esimerkkitapauksena on Lappeenrannan museot ja Lahden ympäristöhankkeiden kokonaisuus.

Kesälahti-Seuran Pentti Ojajärvi kertoo yhdistyksen tekeillä olevasta kestävän kehityksen työkirjasta. Kaikki kotiseututoiminnassa mukana olevat voivat osallistua työkirjan laatimiseen vastaamalla kyselyyn maaliskuun loppuun mennessä. Kotiseutuliitto on myös yhteistyössä innokkaasti mukana.

Omakulmassa Jouni Kauhanen kertoo hiilineutraalisuusponnisteluista Pohjois-Pohjanmaalla, jonka edustajaksi hänet valittiin viime vuonna Kotiseutuliiton valtuustoon.

Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää olemassa olevan rakennuskannan nykyistä tehokkaampaa käyttöä ja uuden rakentamisen välttämistä. Sivulla 24 kerromme, mitä mieltä Kotiseutuliitto on kaavoitus- ja rakennuslain loppuvuodesta julkaistusta luonnoksesta.

Uusi kulttuuriperintöbarometri on ilmestynyt. Sen mukaan 58 prosenttia suomalaisista haluaisi tietää enemmän kulttuuriperinnöstä - tässä on työsarkaa niin museoille kuin kotiseutuyhdistyksille. Ulla Salmela kirjoittaa barometrin tuloksista sivulla 26.

Mukavia lukuhetkiä!

Toimitus

Kuvan ja tekstin jako: Aimo Nyberg

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...