perjantai 15. tammikuuta 2021

Simo Kuntsin nimikkokahvilan palveluja toivotaan!

 

Tähän kuvallista isottelua, omaa näkökulmaani korostaen.

En koe tarpeelliseksi osallistua käytyyn mielestäni yksipuoliseen kirjoitteluun ja keskusteluun Sisäsataman Terassin / Talotoimen poikkeamishakemuksesta. WC-gate on ollut täysin harhaanjohtavaa, koska kukaan ei vastusta WC-tilojen rakentamista Vaasan pitkälle ranta-alueelle. Kalarantaan tällainen on jo saatukin, kuten I-P eilen 14.1. hienosti kertoi (Ensimmäinen yleisövessa rantareitillä on avattu/Anne Laurila). Kannattaa kuunnella kaavoitusjohtaja Päivi Korkealaaksoa. ”Rakennuspaikka kilpailutettiin, ja ehtoihin kuului yleisö-WC. Kalastuksen talo voitti kilpailun”.
Tällä alueella hommat toimivat nyt kaiken kaikkiaan oikein hyvin!
Kalarannan uudisrakennus on hyvä esimerkki siitä, että kaavoittamalla oikein asiat hoituvat parhain päin. Poikkeamismenettelyillä ei tehdä muuta kuin vahinkoa.
Kalarannan yleisövessa on nykytekniikan mukainen, yhden hlön maksullinen vessa, kuten kuuluukin olla. Isommat 24/7 avoimet ilmaiset vessat eivät ole tarpeellisia ranta-alueen ulkoilijoille eikä Cafe Simon (kunhan se taas palvelee) ja Kuntsin taidemuseon kävijöille.

Sisäsatama on ensisijaisesti Kuntsin modernin taiteen museon paikka. Sen kahvilasta Cafe Simosta tulee puhua, Museon merenpuoleisen patsaspihan tulevaisuudesta on kerrottava (en toivoisi muutaman vuoden takaisten suunnitelmien romuttuneen Tommin paikalle tuomien rakennelmien alle).  Elävä musiikki ja kaikenlainen muukin taiteellinen toiminta sopii aivan varmasti nykykuvataiteen rinnalle, tästäkään kukaan ei kait ole eri mieltä.  

Tällä kohtaa merellistä Vaasan ranta-aluetta on ykkösenä pidettävä taidemuseo, ja sen ehdoilla tulee myös muiden paikalle haluavien pystyä toimimaan. Strampenin lisäksi lähellä on jo muitakin erinomaisia vaihtoehtoja ravintolakulttuurin ystäville, kesäisten auringonlaskujen ihailijoille. 

Poikkeamislupia rakennusoikeuksiin ymmärtäisi pyydettävän, jos on jo jotain, mihin hakea lisää. Nyt pyydetään korotusta nollasta 115 m².  Eikä uudisrakennusta haluta minnekään takapihalle, vaan alueen näkyvimmälle paikalle. Talotoimen nyt käyttämä malli edetä omilla askelillaan ei myöskään vastaa kaupunkisuunnittelun / lainmukaisen kaavoittamisen periaatteita.

 


 

On se komea rakennus!

Nykyisellä Kuntsin modernin taiteen museon rakennuksella on pitkä hieno historia. 

 

Sisäsataman aluetta on jo vuosikausia laitettu siistiin kuntoon palvelemaan monipuolista käyttöä. 

 

 

Tälle alueellekin on ollut monenlaisia suunnitelmia.

 

Kuvanmuokkaus ja kuvat (12.2 2017) ja  teksti: Aimo Nyberg

Ps.

Sibylla on esitelty täällä

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/09/sibylla-13-syyskuuta-2017.html 


Wikipedia: Simo Kuntsi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Simo_Kuntsi 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...