Tulevien vuosikymmenten historian oppikirjoissa, jos niitä nyt kukaan enää tekee ja lukee, mainitaan vuosiluku 2020 käännekohtana, jonkinlaisena aikainkäänteenä. Samalla tavalla kuin monet muutkin aikakausien päättymiset, ja suurten muutosten jälkeen alkaneet uudet ajanjaksot. Uskoisin, että näin voi taas käydä.
Viime vuonna 2020 musta joutsen tuli näkyväksi yhtäkkisesti ja globaalisti kaikkien meidän elämäämme. Tämä tapahtui tavalla, jolle ei löydy mittakaavallista vastaavuutta ainakaan meidän suomalaisten näkökulmasta 75 vuoteen, eli sitten sotiemme päättymisen.
Rauhan aika on ollut aika lailla yhtäjaksoista taloudellisen ja kaiken muunkin hyvinvoinnin kasvun aikaa. Tilastollisesti siis eli suurimmalle osalle meistä. Jokaisen meidän elämään on tottakai kuulunut myös menetyksiä, epäonnea, sairastumisia, vaikeuksia toistemme kanssa. Tällaista ihmisen elo täällä on.
Pandemioiden kanssa olemme isompien kysymysten äärellä. Covid-19 iski meihin suomalaisiin maaliskuussa 2020, ja alle vuodessa tämän mustan linnun on havaittu oppineen muuntumaan uusiksi mustan sävyiksi.
Rokotuksilla toivotan voitavan palauttaa normaali, entinen meno, johon olimme elämämme aikana jo tykästyneet. Saavutetuista asemistamme, eduistamme emme oikein millään haluaisi ”pakittaa”.
Kuva: AN. Metallilevylle tehty maalaus, Paula Blåfield: Planeetat 2
Tämän taideteoksen hankimme aikoinaan kotiimme. Sen herättämät keskustelut vieraidemme kanssa ovat olleet hyvin mielenkiintoisia. Katsojien elämänkokemukset, ammatit, mielialatkin ovat inspiroineet hyvin erilaisia tulkintoja. Juttua on riittänyt niin solutason biologiasta kuin avaruuselokuvistakin. Mikäs tämän hienompaa; nykytaiteen tarkoitus on herättää vastakaikuja katsojissa, tämän taulun äärellä se toteutuu erinomaisella tavalla.
Mielestäni on aika ajoin hyvä mittailla asioita eri
mittakaavoissa.
Jokainen meistä on oma pieni, mutta ainutkertainen oma itsensä.
Olemme isomman tai pienemmän perheen jäseniä, olemme ”kotoisin” jostakin.
Meillä on lähipiirimme, yhteisömme, joiden intressit ainakin
jossain määrin haluamme jakaa, ja ottaa myös vastuuta niistä, omien
mahdollisuuksiemme mukaan.
Saatamme kokea kuuluvamme johonkin sosiaaliluokkaan, työyhteisöön,
asuinalueeseen, - ja kokea kenties olevamme syntyperäisiä /tänne kotiutuneita
tietyn kunnan/kaupungin asukkaita, esim. vaasalaisia.
Me voimme samaistua jopa ”heimoomme”, maakuntaan, kieliryhmään jne.
Olemme uskoakseni jokainen, kukin omalla tavallaan, myös isänmaallisia, olemme
kaikki täällä suomalaisia.
Eurooppalainen identiteettimmekin on myös uskoakseni kasvamassa, vaikka eipä
sitä koskaan tiedä, mihin EU tästä vielä ajautuu.
Globaalisti ajatellen koko maapallo on kotimme, valtavine haasteineen
kaikkineen. Millainen on lastemme ja lastenlastemme elämä? Uskon, että jokaisen
omakohtainen vastuu ja teotkin korostuvat tulevaisuudessa.
Jos vielä astumme suurempiin mittakaavoihin, niin loppujen lopuksi olemme
kaikki vain osa suurta kosmista kaikkeutta, yhtä samaa tähtipölyä kaikki,
pienimmästä suurimpaan, mikrokosmoksesta makrokosmokseen.
Vanhat mytologiat, tarinat ja mielikuvat fantasiaolennoista kiehtovat
ihmisen aivoja. Ne voivat parhaimmillaan antaa toivoa tulevaisuudesta, auttaa
eteen tulleiden ongelmien ratkaisemisessa. Pahimmillaan kait myös luoda apokalyptisia
lopun ajan pelkoja.
Tulevaisuuden ennustaminen ei ole kenellekään meistä mahdollista. Varautua aina voi, jossain määrin ainakin.
Mielikuvina meille voidaan tuoda toivoa puhumalla Feeniks-linnusta, joka nousee tuhkasta. Varoituksina saatetaan kertoa Ikaroksesta, joka lensi liian lähelle aurinkoa…
Symbolit, myytit ovat kiinnostavia. Parhaimmillaan ne elävät
omanlaisinaan meidän jokaisen mielissämme, sydämissämme, eikä niille ole
tarpeen esittää ainakaan yhtä ja ainutta oikeaa tulkintaa.
Loppiaisen jälkeen on aika taas palata arkeen.
Voimia ja intoa itse kullekin alkaneelle vuodelle 2021!
Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti