maanantai 27. heinäkuuta 2020

Yksityishenkilön ja yhdistysten vaikutusmahdollisuuksista

Tavallinen kansalainen, kuten sinä ja minä vaikutamme omalla persoonallamme kanssakulkijoihimme enemmän tai vähemmän. Toiset meistä ovat vahvoja mielipiteissään, jotkut taas sopeutuvat vähän kaikkeen ja jopa välttelevätkin omien näkemystensä esiin tuomista.

Tänä päivänä sosiaalinen media mahdollistaa omien mielipiteiden esittämisen ja vuoropuhelun muiden kanssa. Kommentoinnit pysyvät asiassa ja asiallisena ainakin pääsääntöisesti, joskin tietyissä teemoissa tämä on ollut ja on edelleen mahdotonta. Maahanmuuton ja ilmastonpolitiikan teemat ovat sellaisia, joihin en itse halua osallistua, koska ”taistelu ilmatilasta” on joillain foorumeilla kovin raakaa touhua, ja siis tarpeetonta ajanhukkaa.  

Yksityinen henkilö voi ottaa yhteyttä poliittisiin päättäjiin, virkamiehiin, ja mihin tahansa tahoon, jonka uskoo pystyvän edistämään hänen tai taustaryhmänsä tavoitteita. Mm. kaavoitusasioissa yksityishenkilöllekin pitää antaa mahdollisuus tulla kuulluksi, jos kyse on aivan naapurin tontilla tapahtuvista muutoksista. Suomi on oikeusvaltio, ja lakeja näissä asioissa kyllä noudatetaan. Tänä vuonna koetusta poikkeuslaistakin taidettiin selvitä kunnialla, joskin on selvää, että kokoontumisrajoitukset haittasivat muutaman kuukauden ajan myös kuulemistilaisuuksien järjestämisiä.

Kuntavaaleissa ja muissakin vaaleissa meidän kansalaisten velvollisuutena pidetään äänestämistä, toisin sanoen päätösten tekemisen luovuttamista neljäksi vuodeksi kerrallaan valituiksi tulleille puolueiden edustajille. Edustuksellisen demokratian periaate toimii näin.    

Erilaiset yhdistykset, kuten asukasyhdistykset, luonnonsuojeluun liittyvät yhdistykset, taidetta, kulttuuria edistävät yhdistykset, terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan puolesta tekevät yhdistykset jne. ovat samoja asioita harrastavien ihmisten yhteenliittymiä, joissa näiden yhdistysten ja seurojen sääntöihin kirjattuja tavoitteita viedään eteenpäin sillä tavalla ja sellaisella tehokkuudella kuin mukana olevat ihmiset osaavat ja jaksavat.

Tällaisella pitkäjänteisellä työllä on ainakin periaatteessa mahdollisuus viedä yhdessä sovittuja asioita eteenpäin. Tämä kuuluu demokraattiseen järjestelmäämme merkittävänä tapana vaikuttaa asioihin. Kyse on oikeudesta tulla kuulluksi, joskin erilaisten intressien törmätessä toisiinsa on aina muistettava se, että päätösten tekeminen kuuluu yksiselitteisesti vain päätöksiä tekemään valituille poliitikoille. Asioita eri suunnilta lobbaavia tahoja on poliitikkojen syytä kyllä kuunnella, mutta kenenkään juoksupojaksi poliitikon ei pidä ryhtyä.

Politiikka on kovaa peliä. Ulkopuoliselle usein kummalliseltakin näyttävää sulle mulle vääntöä. Puhutaan yhteisten asioiden hoitamisesta, mutta ideologiset ja henkilökohtaiset tavoitteet ovat poliitikoilla ymmärrettävästi aina mukana, kun päätöksiä joudutaan tekemään äänestämällä.

Kuntavaalit 2021 ovat näillä näkymin 9 kuukauden päässä, huhtikuun 18. päivä. Puolueet ovat jo aloittaneet ehdokkaiden etsimisen, vaaliteemojen, kampanjoiden ja mainostamisen suunnittelun. Aktiivisille kansalaisille avautuu politiikan kautta hyvät mahdollisuudet päästä mukaan vaikuttamaan meidän kaikkien arjen sujumiseen parhaalla mahdollisella tavalla.  

Vaikuttaminen yhdistyksissä on myös erinomainen tapa ottaa osaa kansalaisyhteiskuntaan. Puoluepoliittisesti sitoutumattomat pienet ja isommat yhteisöt, yhdistykset, seurat, kerhot tarjoavat mielenkiintoisa vaihtoehtoja edistää itselleen tärkeitä asioita. Tiedon löytäminen näistä toimijoista vaatii kiinnostuneelta omatoimisuutta, sillä näiden ei-kaupallisten yhdistysten ym. näkyvyys on olematonta verrattuna mainoksia postiluukkuihin tiputtaviin ja kännyköiden ym. ruutuihin jatkuvalla syötöllä jakaviin kaupallisiin toimijoihin.

Vaikka maassamme on valtavat määrät vapaaehtoistoimintaa harjoittavia yhdistyksiä niiden toimintaresurssit ovat valitettavasti liian heikot. Jos perinteinen tekeminen pysyy vuodesta toiseen vanhoissa rutiineissa, niin nuoria ja muitakaan uusia innokkaita tekijöitä on kovin vaikea saada mukaan.  Uusiin ajanhaasteisiin tulisi uskaltautua, mennä eteenpäin tässä ja nyt, eli etsiä ja löytää pieniä tai suurempiakin ratkaisuja jatkuvaan ”maailmanparantamisen”.

Yhdistysten näkyvyys somen kanavilla tulisi olla aivan toisella tasolla mitä se nyt on. Edullisia, jopa ilmaisia alustoja, välineitä on tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Osaajista, tekemiseen käytettävästä ajasta, ja myös kyvystä luoda toimintaan malleja, yhteisiä tavoitteita, näistä on vapaaehtoistoiminnassa kova puute.

 

Tutusta Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen virallisiin nettisivuihin

http://vkaicv.nettisivu.org/

Sivulla voit perehtyä myös kohtaan SÄÄNNÖT, joissa on mm. tämä kohta, joka velvoittaa ja oikeuttaa mm. lausuntojen antamiseen kaavoitusasioissa toimialueellamme.

2. TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 
Yhdistys on toimialueensa asukkaitten puoluepoliittisesti sitoutumaton etujärjestö, joka toiminnallaan ottaa kantaa ja vaikuttaa ekologisten, esteettisten ja eettisten arvojen huomioonottamiseen alueella tapahtuvasta kaupungin kehittämisestä päätettäessä.

 

Itse olen ollut mukana asukasyhdistystoiminnassa eli Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa rf. jäsenenä lähes sen alkuajoista lähtien (perustettu 1994), ja hallituksessakin vuodesta 2009, ja puheenjohtajana toimin vuoteen 2018.

2020 on ollut poikkeuksellinen toimintavuosi. Jos ja kun loppuvuosi on taas normaalimpaa aikaa, saadaan pidettyä sääntömääräiset kevät- ja syyskokouksetkin. Millaiseksi toiminta kaiken kaikkiaan on muotoutumassa, nähdään kun taas päästään kokouksia pitämään elokuusta alkaen.

Asukasyhdistyksiin voi liittyä jokainen halukas!

Liittyminen on helppoa. Ohjeet löytyvät yllä mainitulta nettisivulta kohdasta Liity jäseneksi/Bli medlem



23.11.2010, yhdistyksemme syyskokouksen väkeä

Tästä ei ole vielä kymmentäkään vuotta. Kuva herättää mielessäni valtavasti muistoja, henkilöistä ja tapahtumista. Vaikka osa kuvassa olevista on jo jättänyt tämän ajan ja paikan rajoittaman maailmamme, heidät muistetaan, heidän tekemäänsä työtä on mahdollista jatkaa ja viedä eteenpäin kehittämällä asukasyhdistystoimintaa kotikaupungissamme. Edesmenneiden muistoa kunnioittaen työ jatkuu.   

Aimo Nyberg, VKA ry:n hallituksen jäsen
Vaasaennenjanyt -sivuston ylläpitäjä
aimonyberg(at)gmail.com

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...