sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Talvi 2010

Kymmenen vuotta sitten saimme Vaasassa kokea, nähdä kauniin, lumisen talven. Lunta riitti usean kuukauden ajan. Talvisiin ulkoiluharrastuksiin oli mitä parhaat mahdollisuudet. Vanhan ajan talvinen sää houkutti myös ihan vaan kameran ulkoiluttamiseen!

Olin silloin VKA ry – ICV:n uusi puheenjohtaja, ja innostuimme järjestämään kaikille avoimen valokuvauskilpailun. Palkintoja saimme paikallisilta valokuvausliikkeiltä, ja eräiltä muiltakin yrityksiltä, ja myös yhdistyksemme sponsoroi kisaa mm. Vaasa-Opiston palkintojenjakojuhlan kuluja maksamalla.

Nyt vuonna 2020 on poikkeuksellinen talvi. Kaikkien aikojen lämpöennätyksiä on tehty kaikkialla Suomessa aina Oulun korkeudelle asti.

Haluan tänään palata ajassa taaksepäin, ja kurkistaa vielä kerran, miltä nuo 10 vuoden takaiset kilpailumme voittajatyöt näyttivät.


VALOKUVAKILPAILUMME TALVINEN VAASA 2010

Kilpailuun saatiin yhteensä 221 digitaalista valokuvaa, osallistujia oli yhteensä 74. Tuomaristoon oli kutsuttu valokuvaajat Unto Heinonen ja Raimo Vahtera. Heidän vaikeana mutta mielenkiintoisena tehtävänään oli valita voittajat molemmissa sarjoissa.

1. sarja eli ns. LUOMUKUVAT

1. palkinto Kari Saha, teoksellaan "Sisäpiha"
2. palkinto Ola Österbacka, "Tullhuspärlan"
3. palkinto Olle Pursiainen, "The Ortodox Church"


2. sarja eli LUOVA VALOKUVAUS

1. palkinto Elvi Kalamies, "Läherettihin yhyresä pihalle"
2. palkinto Timo Koski, " Gerbyn ranta"
3. palkinto Olle Gull, " Impivaara"


VOITTAJIEN KUVAT TÄSSÄ

HUOM! Kaikkien alla olevien kuvien käyttöoikeudet ovat vain yllä mainitun kilpailun järjestäjällä, ja kuvien tekijäinoikeudet ovat kuvaajilla. Kaikenlainen kuvien tallentaminen ja käyttö on kiellettyä ilman kuvaajilta erikseen pyydettyä ja saatua lupaa.

LUOMUSARJA


© Kari Saha " Sisäpiha" Kuvassa on onnistuneesti esitetty talvinen vaasalainen tunnettu pihapiiri. Kuvaan on saatu monenlaista värilämpötilaa, suorastaan maalauksellisena, upeana sommitelmana. Pystysuuntainen kuva oivallinen valinta. 



© Ola Österbacka "Tullhuspärlan" Tullhuspärlan är ett mycket fint foto av det historiska Vasa. Bra komposition, och fotograferat i rätt tid (den sk. blåa stunden) 




© Olle Pursiainen "The Ortodox Church" Tuttu kohde, toimii hyvin mustavalkoisena kuvana. Kuvattu harkitulta kohdalta ja suunnalta, ja oikealta etäisyydeltä. Valot ja varjot osattu hyödyntää hyvin, kaunis kuva. 


LUOVA VALOKUVAUS



© Elvi Kalamies "Lähärettihin yhyresä pihalle" Kuvassa on kuvamanipulaatiolla aikaansaatua aitoa huumoria. Taitavasti tehdyssä kuvassa värit ja valot ovat kohdallaan. Vaasa teema tavoitettu erinomaisesti. 



© Timo Koski "Gerbyn ranta" Kuvan rajaus erinomainen, mustavalkoinen näkemys aiheesta hyvä idea. Sommittelussa tolpat etualalla luovat syvyyttä. Harkittu kuva, joka on syntynyt "korvien välissä" ei vain laukaisinta painamalla.




© Olle Gull "Impivaara" Sommittelu ja kuvakulma ovat hyviä, vaasalaista omakotialuetta on kuvattu rohkeasti yöllä. Onnistunut kuva, jonka jälkikäsittely on myös tehty taitavasti.



" Valokuviin tallennamme unohtumattomia hetkiä, maisemia, mielikuvia omasta ajastamme, valokuvissa nykyhetki muuttuu ajan saatossa historiaksi"



NYT, talvella 2020, vastaavanlaista valokuvakilpailua ei järjestetä, ainakaan asukasyhdistyksemme VKA ry – ICV rf toimesta.

Mutta ei hätää!

Tarjoa Sinä talvisia valokuviasi julkaistavaksi! Ota yhteyttä, lupaan julkaista tässä blogissa Vaasaan jotenkin liittyviä talvikuvia 2020, ainakin kohtuullisessa määrin, jos vaan annat luvan, kerrot nimesi ja keksit valokuvallesi jonkun osuvan nimen / tai ilmoitat kuvauspaikan.

Yksikin kuva käy, tai sitten jokin muutaman kuvan sarja. Ja kuva voi olla ns. luomukuva, muokkaamaton, tai sitten miten paljon vaan käsitelty (tämä tulee mainita).

Julkaistuista kuvista ei tällä kertaa voida maksaa palkkiota tai jaeta palkintoja.

Yhteydenotot
Aimo Nyberg
VKA ry:n varapuheenjohtaja
eläkkeellä oleva kuvisope

aimonyberg(at)gmail.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...