Miksi jokin muistomerkki on juuri sellainen kuin on?
Olisiko C. G. E. Mannerheim halunnut itselleen ratsastajapatsaan?
Suomen valkoisen armeijan saavuttamalle vuoden 1918 sodan voiton kunniaksi ja voittajille pystytettiin 20 vuoden odotusajan jälkeen kahden sotilaan näköispatsaat, kokovartalokuvat. Toinen sotilas on pystyssä, maahan laskettua asetta kädessään pidellen ja lakkia päänsä päällä heiluttaen, takanaan toinen sotilas, maahan vaipuneena, haavoittuneena, suurta tuskaa kokeneen, itsensä uhriksi antaneen ilme kasvoillaan.
Postikortti, kuva netistä
Kuva on kirjasta Etelä-Pohjanmaan historia, osa VII, toimittanut Raimo Salokangas, Vaasa 2006. / Liisa-Maria Hakala-Zilliacus: 1938 – vapaudenpatsas, sivu 795.
Yllä mainittu artikkeli on lähteenä alla olevalle tekstilainaukselle (tekstikohtia on lyhennetty ja editoitu/AN)
Yllä olevista kuvista näkyy, että alkuperäinen huhtikuun alussa 1935 Suomen kuvanveistäjille julistetun yleisen kilpailun voittanut työ, Yrjö Liipolan ehdotus Pohjan poika rynnistää, toteutettiin, - muutamin muutoksin. Monumentaalinen muistomerkki ehdittiin saada valmiiksi kesäksi 1938, jolloin vietettiin Vapaussodan 20 v. juhlavuotta. Voitostaan Liipola sai 25 000 markkaa.
"Alkuperäisessä ehdotuksessa oli kookkaan jalustan päällä kahden sotilasfiguurin ryhmä. Etummainen oli taisteleva soturi, miekka kohotettuna valmiina iskemään vihollista. Takana maassa istumassa haavoittunut sotilas pidellen myös miekkaa kädessään. Korkean jalustan kanssa teokselle ajateltiin 12 metrin korkeutta.”
”Patsassota saatiin tästäkin syntymään. Kilpailun sihteeri Bertel Hintze piti kilpailua ehdottomasti parhaana viime vuosina järjestetyistä ja ensimmäisen ja toisen palkinnon saaneita paljon muita parempina. Toisen palkinnon, 15 000 markkaa, oli saanut Gunnar Finnen ehdotus Kulmakivi, jossa oli 15 m korkea pilari ja sen vieressä seisova suojeluskuntalainen. Kolmatta palkintoa ei jaettu, vaan annettiin viisi ylimääräistä 5000 markan suuruista palkintoa taiteilijoille Gunnar Finne, Viktor Jansson, Hugo Otava, Alpo Sailo ja Arvi Tynys.”
”Kokonaan palkitsematta jäi Wäinö Aaltonen. Hänen ehdotuksensa, Uhri ja saavutus, oli myös kahden figuurin sommitelma. Pääfiguuri on kätensä ylös kohottava nuori nainen pitkässä vartalonmyötäisessä leningissä viitta harteillaan. Alempana, naisen jalustan edessä tasaisella alustalla on haavoittunut, todennäköisesti kuolevaa soturia kuvaava mies, joka kohottaa ylävartaloaan, vasenta kättään ja katseensa kohti naisfiguuria. Vapauden jumalatar, rauhan enkeli, uskonnollissävyinen sankaripatsas ei kuitenkaan siis saanut edes ns. ”pistesijaa”.”
”Wäinö Aaltosen sivuuttaminen oli tuohon aikaan monen mielestä skandaali. Riita paisui, ja jossain vaiheessa vaadittiin jo Vapaudenpatsaan pystyttämistä pääkaupunkiin Helsinkiin eikä Vaasaan.
Liipolan ehdotusta kritisoineet sanoivat hänen ehdotuksestaan puuttuvan klassismin ihanteet ja Hellaan henki. Myös vaasalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla ja ulkomaillakin vaikuttavat taidekentän merkkihenkilöt, arkkitehti ja professori J.S. Sirén, taidemaalari Eemu myntti, arkkitehti W.G. Palmqvist, professori Emil Wikström ja tohtori L. Vennervirta, eivät kannattaneet Liipolan ehdotusta.
Liipolan kilpailuehdotuksella oli kannatusta ennen kaikkea Vaasassa. tukea tuli poliittisesti niin oikealta kuin vasemmaltakin. Vaasa-lehden päätoimittaja J.O. Ikola, eli Vaasan Jaakkoo, oli Liipolan ehdotuksen vahvin puolestapuhuja. Ilkan päätoimittaja Artturi Leinonen ei ollut Liipolan kannalla, vaan toivoi ”kansallisen kokonaisuuden ehjentämisajatuksia” eli kansallista eheyttämistä ja piti Liipolan työtä liian sotaisena.”
”Taiteen ammattilaiset kritisoivat myös Liipolan ehdotusta. He vetosivat kansainväliseen traditioon, johon kuuluivat korkeat pylväät, obeliskit, ja niiden huipulla symbolinen figuuri; myös ratsastajapatsaat ja riemukaari mainittiin sopivina. Taistelun kuvausta ei pidetty soveliaana vapaudenpatsaaksi, eikä etenkään kaatuneen sotilaan kuvaamista. Olisi pitänyt esittää ja symbolisoida voittoa ja voiton jälkeistä mielialaa.
Patsassodan kiihdyttyä laajoihin mittoihin, katsoi patsastoimikunta ja sen puheenjohtaja Erik Hartman parhaaksi antaa oman lausuntonsa asiasta. Siinä korostettiin palkintolautakunnan päätöksen yksimielisyyttä ja selvitettiin kriteereitä Jussi Mäntysen valinnalle palkintotuomariksi. Patsastoimikunta myös lupasi, että saatu palaute otetaan huomioon muistomerkkiä toteutettaessa eli että Liipolaa pyydetään muuttamaan ehdotustaan.”
Veistoksen toteutus
”Yleisen mielipiteen paineissa Liipola muutti ehdotustaan. Taiteilijan tavoitteena oli hävittää veistoksesta aggressiivinen sotaisuus ja kiihotus. Toteutettavaksi valittiin kolmesta muutosehdotuksesta kokonaisuus, jossa on kaksi talonpoikaissoturia. toinen seisoo hajareisin, heiluttaa lakkiaan ja huutaa voiton huumassa, toisessa kädessään alas laskettu kivääri. Sotilas on suojeluskuntalainen, mitä osoittavat sarkapuku. lapikkaat ja hatussa oleva havunoksa. Hänen takanaan on haavoittuneena istumaan vaipunut aseveli, jolla on maahan tukevassa kädessä miekka ja joka vasemmalla kädellä pitelee rintaansa."
"Tässä vaiheessa patsaan luonnollista kokoa olevaa profiilikuvapahvimallia kokeiltiin kauppatorilla.”
”Muistomerkin jalustan sivuille Liipola suunnitteli allegoriset reliefit, joiden aihevalintaan patsastoimikunta otti kantaa.
Etusivulle sijoitettiin Suomen leijona, joka ylpeänä ja uhmakkaana kohottaa päänsä ja polkee jalkoihinsa lohikäärmeen. Symboliikka avautui helposti aikalaisillekin, sillä Suomen vanha vihollinen Venäjä, nyt nimeltään Neuvostoliitto, kuvattiin usein juuri Pyhän Yrjänän voittamana lohikäärmeenä.”
”Leijona tekemisessä Yrjö Liipolaa avusti kilpailujyryyn kuulunut, eläinveistäjänä tunnettu Jussi Mäntynen.”
”Mannerheimia esittävä reliefi sijoitettiin takasivulle, hovioikeudenpuistikon puolelle. Ylipäällikkö on kuvattu sivulta, talvisessa sotilasasussa mantteli päällä, kiikari oikeassa kädessä ja vasen käsi taskussa. Hänen takanaan on valkoisen armeijan joukkoja.”
”Muistomerkin vasemmalle ja oikealle sivulle oli alun perin suunniteltu reliefikuvina jääkärit, Lotta Svärd. auransa jättänyt ja miekkaansa tarttuva talonpoika sekä koti eli perhe. Patsaaseen toteutettiin lähinnä vain viimeksi mainittu sekä lisäksi työtä, lakia ja uskontoa kuvaavat allegoriat. Ne olivat ideoina 1930-luvun suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita ja kuuluivat isänmaallisten muistomerkkien yleisimpään kuvastoon.”
"Ylätorin puolella esitetään laki-allegoria, jota kuvaa mies attribuutteinaan miekka ja kilpi. Mies on antiikkiin viittaavaan tapaan ylävartaloltaan alston nuorukainen, soturi, laskostettu vaate alavartalon verhona. Miekka on hänen käsissään vartalon vasemmalla puolella, oikean käsivarren vaakunakilvessä on teksti LEX.”
”Vieressä on uskonto-allegoria: nuori nainen katse käännettynä kuvakentän vasemmassa yläreunassa olevaa kirkkoa kohti ja vasen käsi sydämen päällä.”
"Alatorin puolella sivustalla on työ-allegoria: nuori mies sirppi ja viljantähkä käsissään, yllään lantion peittävä vaate."
"Sen vieressä on tulevaisuus-allegoria, jossa on perinteinen madonna-aihe: äiti katse tulevaissuuteen suunnattuna, sylissään pieni lapsi ja helmoissaan vähän vanhempi poika.”
”Muistomerkki valettiin pronssista. Leijona ja muut sivukuvat sekä jalusta hakattiin graniitista. Jalustan leveys on kahdeksan, pituus yhdeksän ja korkeus seitsemän metriä.
"Jalustassa on leijonan yläpuolella vapaudenristi ja inskriptio Isänmaan vapauttajille – Åt fäderneslandets befriare. Tekstin alapuolella on vuosiluku 1918."
”Itse veistos on kuusi metriä korkea, jalustoineen 14 metriä, ja painaa 3600 kg.”
Myös teoksen suunta, eli mikä sen symboleista katsoo kohti etelää, herätti väittelyä. Suomen vapaudenpatsasta ei haluttu kääntää ”pimeää Pohjolaa päin, vaan valkoisen armeijan esikuva ja muistot on suunnattava kohti valoa ja vapautta. Takasivulle sijoitettu Mannerheim saattoi kuitenkin ottaa vastaan kadulla ohi marssivat paraatit.”
”Muistomerkin kustannukset olivat yhteensä 1 352 000 markkaa, josta taiteilija Liipolan palkkio oli 650 000 mk.”
Lainaukset päättyvät
Yllä mainitussa artikkelissa on vielä kuvaus patsaan paljastustilaisuudesta 9.7.1938. Sen referointia ei tähän blogikirjoitukseen enää oteta mukaan.
Loppuun vielä kuvamanipulaatio
Alkuperäinen kuva netistä, kuvankäsittely AN.
Muokattu kuva, jossa on siis toteutuneen Yrjö Liipolan Suomen Vapaudenpatsaan jalusta, ja sen päällä Wäinö Aaltosen Uhri ja saavutus -muistomerkki.
Jos Aaltosen ehdotus olisi toteutettu, siinä olisi tottakai ollut aivan omanlaisensa jalusta:
”Aaltonen avasi ehdotuksensa symboliikkaa Ajan Suunta -lehdessä. Luonnoksen siivekäs haltiatar kuvasi vapautta, alttari, jonka molemmissa päädyissä on Suomen vaakuna ja taustalla Koskenniemen säkeitä vuodelta 1918, oli isänmaa. Kuoleva sotilas oli uhri, ja miekka kuvasi taistelua. Aaltonen käsitti vapaudenpatsaan laajasti vuosisatoja kestäneiden vapauspyrkimysten tulkiksi. Kaunein ja paras paikka veistokselle oli hänen mielestään Suurkirkon ylin terassi Helsingissä, josta puuttui vapaudenpatsas.”
Kuva on kirjasta Etelä-Pohjanmaan historia, osa VII, toimittanut Raimo Salokangas, Vaasa 2006. / Liisa-Maria Hakala-Zilliacus: 1938 – vapaudenpatsas, sivu 797.
Suomen Vapaudenpatsas on hyvin esitelty Wikipediassa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Vapaudenpatsas
ja myös Rojekti X= sivustolla
http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/07/suomen-vapaudenpatsas-9-heinakuuta-1938.html
Tämän blogikirjoituksen kuvien uudelleenkuvaus ja kuvamanipulaatio sekä tekstin koonti:
Aimo Nyberg
Kuvisope, eläkkeellä, paikallishistorian harrastaja
aimonyberg(at)gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti