tiistai 17. syyskuuta 2019

Siistitty taas

Tällä kertaa Vaasan kaupungin toimesta. Kiitokset kaupungin viheralueyksikölle taas tästäkin huolenpidosta!

Edellisillä kerroilla muutamia vuosia sitten tämä hieno sinivalkoinen kioski maalattiin asukasyhdistyksemme VKA ry – ICV rf toimesta.



Kuva: AN. Ensimmäiset talkoot olivat 7.6.2012. Tällöin mukana oli vielä mm. nyt jo edesmennyt yhdistyksemme hallituksen jäsen Aatto Wuorenlinna.

Rakkaudella maalattiin

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2012/06/rakkaudella-maalattiin.html


Tänään tämännäköistä, syyskuussa 2019 





Kuvat: AN 14.9.2019

Mikä tämä tyhjillään oleva ”kioski” on ollut?

Kioskin historiasta on paljonkin tietoa, ”ihan varmoja dokumentteja” en itse ole vielä toistaiseksi nähnyt.

- rakennus on alkujaan ollut "halkomitturin konttori". Sundomilaiset toivat aikoinaan kalarantaan pinokaupalla halkoja myyntiin.

- kioskista on myös myyty (ehkä joskus 50-60-luvuilla) venepaikkoja. Suorastaan uskomattomia juttuja kerrotaan siitä, miten paikkoja jonotettiin ja miten ne sitten jaettiin.

- vielä 1990-luvulla kioski toimi Pidä Saaristo Siistinä yhdistyksen palvelupisteenä.

Viimeiset vuodet kioski on ollut käyttämättömänä, ja on näin ollen vaarassa rapistua, ja ilman käyttötarkoitusta jopa tuhoutua.

Mitä muuta liittyy kioskin historiaan? Tästä olisi kiva vielä kuulla lisää, saada mahdollisesti myös kuvia ym. dokumentteja julkaistavaksi tässä blogissa.



Kuva: AN. 6.6.2013 Kalarannan ”portrettikioski”.

Ex-läänintaiteilijamme, kuvataiteilija Marja Kolu kunnosti sisätilat, ja piti siellä portrettikioskia! Halukkaita malleja riitti, eikä vain olemattoman hinnan ansiosta. Tempaus oli ainutlaatuinen ja taiteelliselta tasoltaan korkealuokkainen. Ja pääsihän samalla kurkistamaan sisälle tähän perinteikkääseen, upeassa paikassa säilyneeseen kioskiin!

”Pohjanmaan liitto ja Vaasan kaupunki sponsoroivat tempausta, jolla hienolla tavalla tuotiin perinteistä kuvataidetta ihmisten keskelle. Itsestään sai taiteilijan tekemän ilmaisen lyijykynäpiirroksen, hiilipiirroksen tai jopa akvarellimaalauksen. Aikaa tähän meni taiteilijalta kymmenestä minuutista vajaaseen puoleen tuntiin tekotavasta riippuen”.

Suojelukohde? 

Kyllä, kyse on suojelustatuksen saaneesta kohteesta.

Lainaus kaupungin sivuilta: Kulttuurihistoriallinen selvitys – Kalarannan venesataman rakennukset ja rakennelmat

SATAMAVAHDIN KOPPI 

”Pienvenevalkama-alueella pysäköintikentän ja Vaasanpuistikon välisellä nurmialueella on vanha Thor Lagerroosin suunnittelema satamavahdin koppi. Rakennus on hyvin pieni, noin 8 m2 laajuinen ja ulkoasultaan melko tarkasti alkuperäisten 1.7.1915 päivättyjen rakennuslupapiirustusten mukainen. 

Sijainti ei kuitenkaan vastaa alkuperäiskuvan asemapiirrosta ja saattaakin olla, että rakennusta on joskus siirretty kauemmas Vaasanpuistikolta. Rakennusta on todennäköisesti pidetty väliaikaisena tai vähäpätöisenä rakenteena, joten sitä ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta löydy vanhoista kartoista. 

Rakennus on tyhjillään. Suullisen tiedon mukaan siinä on toiminut 1950-luvulla venepaikkojen myyntipiste ja 1990-luvun lopulla Pidä saaristo siistinä –yhdistyksen palvelupiste. Viime aikoina rakennus on ollut kesäaikaan satunnaisesti käytössä, mutta suurimman osan ajasta ilman käyttöä. 

Tehdyt inventoinnit ja selvitykset 

Rakennusta ei ole inventoitu eikä sillä ole asemakaavassa suojelumerkintää. Vaasan kaupungin rakennusperinneselvityksessä (1984) satamavahdin koppi on esitelty yhdessä muiden puistorakennelmien kanssa (vanhat puiset puistorakennukset, Tullipuiston kioskipaviljonki). Rakennelmat on selvityksessä arvotettu seuraavasti: 

Rakennustaiteellisesti tai rakennushistoriallisesti arvokas tai mielenkiintoinen kohde 
Miljööarvoltaan merkittävä kohde 
Historiallisesti merkittävä kohde 
Säilytettävä nykyisellään 

Rakennusperinneselvityksessä todetaan yleisesti puistorakennelmien edustavan 1800 -luvun kertaustyylejä. Satamavahdin koppi poikkeaa kuitenkin muista rakennelmista sekä käyttötarkoituksensa että rakentamisajankohdan osalta. Tyylillisesti siinä on havaittavissa selkeitä jugendin piirteitä. Alkuperäiset rakennuslupapiirustukset vuodelta 1915. 

Rakennuksen nykytilanne 

Rakennus on hyvässä kunnossa ja sen ulkoasu on säilynyt hyvin. Suuri osa koristeaiheista ja ulko-ovi ovat alkuperäisiä. Etuosan alempi ikkuna on uusittu, muut ovat alkuperäisiä. Ulkoverhous on alkuperäispiirustusten mukaisesti alaosaltaan leveähköä vaakaponttia (ns. norjanpontti) ja yläosaltaan kapeahkoa pystysuuntaista helmiponttilaudoitusta. 

Osa alaosan vaakaverhouksesta ja koristeaiheista on todennäköisesi uusittu, muuten puuosat ovat alkuperäisiä. 

Peltikate vastaa ulkoasultaan sekä alkuperäispiirustuksia että vanhoja valokuvia. Sisäosien pintamateriaalit ovat lattiaa lukuun ottamatta todennäköisesti alkuperäisiä. 

Seinät ja sisäkatto ovat valkoiseksi maalattua helmiponttipaneelia ja seinillä on kiinteitä hyllyjä. Alkuperäispiirustuksissa rakennus on varustettu lämmityskaminalla. Nykyisin rakennuksessa ei ole lämmitystä eikä vesipistettä. Seinä- ja kattopintojen helmiponttipaneelit ovat todennäköisesti alkuperäisiä. 

Jotkut koristeosat ovat vahingoittuneet, muuten julkisivut ovat hyvässä kunnossa. 

Kantakaupungin asukasyhdistys kunnosti rakennuksen yhteistyössä Vaasan talotoimen kanssa vuonna 2012. Kunnostustyö oli pääasiassa maalausta, mutta myös sisääntuloporras uusittiin. 

Rakennuksen väritys ei todennäköisesti ole alkuperäinen. Ulkoverhouksen yläosa, räystäät ja ovi ovat vaalean siniharmaita. Seinien alaosa, listoitukset ja koristeaiheet on maalattu valkoiseksi. Ikkunanpuitteet ja karmit ovat ulkopuolelta tummanruskeat, sisäpuolelta valkoiset. Peltikatto on maalattu valkoiseksi. 

Aikaisemmista värikerroksista voi maalipintoja rikkomatta havaita seuraavaa: ulkoverhouksen ja räystäiden maalipinnan alta löytyy vaalean ruskehtava ja ikkunan sisäpuitteista harmahtava maalikerros. Sisäseinien paneelin valkoisen maalipinnan alta näkyy tummempi, harmahtavan vihreä värisävy. 

Varhaisin käytettävissä oleva valokuva on otettu 1970-luvulla. Kuva on mustavalkoinen, mutta siitä voi päätellä, että kuvan ottamisaikaan koristeaiheet, vaakalistoitukset ja räystäslaudan ulkopuoli ovat olleet valkoisia, mutta muuten julkisivu on ollut sekä ylä- että alaosaltaan yhtenäisen värinen. 

Vesikatto on ollut tumma. Alkuperäisissä rakennuslupapiirustuksissa se on esitetty punaiseksi. 

Huoltomaalauksen tai kunnostuksen yhteydessä tulisi selvittää rakennuksen alkuperäinen värimaailma ja mahdollisuuksien mukaan palauttaa se.” 


Lainaus päättyy

Kuvat ja tekstin koonti: Aimo Nyberg,
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n varapj. ja tiedottaja
aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...