lauantai 6. huhtikuuta 2019

Rantaviivakivet Sundomissa

Lainaus sivulta Sundomin kotiseutuyhdistys/Sundom bygdeförening

http://www.sundom.fi/fi/kivikausiloytoja_ojbergetilla

”Noin 4000 vuotta sitten Öjberget oli pieni saari kaukana länsimerellä. Saari oli silloin vajaan kilometrin pituinen ja korkeintaan puoli kilometriä leveä. Lähimpään mannermaahan, nykyisen Laihian seudulle, oli lähes 30 kilometriä. 

Todennäköisesti Öjberget oli silloin rikas kausiluonteinen asuinpaikka, jossa ihmiset kalastivat ja pyydystivät hylkeitä. Silloin luola siirtolohkareen alla tarjosi hyvän suojan tuulta ja sadetta vastaan. Luolassa tulisija toi lämpöä ja sen yllä valmistettiin kalaa, lintua ja hyljettä. Luola saatiin kotoisaksi taljoilla ja aukkoon ripustettiin nahka oveksi. Lisää kaivauksia tarvitaan, jotta voitaisiin tarkemmin kuvailla sen ajan elämää ”Öjberget-saarella” länsimerellä.” 


Rantaviivakiviä Markenintiellä, Strandlinjestenar vid Markvägen

Maankohoamisilmiöstä johtuen Vaasan seudulla rantaviiva siirtyy merelle päin, ja samalla siis maa-alueita kohoaa merestä, nykyään n. 0,8 cm vuodessa. Vuosituhannessa siis noin 10 m. Öjbergetin ylimmät kalliot ovat nykyään yli 50 metriä merenpinnasta, ts. 4 - 5000 vuotta sitten siellä oli vain pieni luoto myrskyävällä merellä.

Tätä maankohoamisilmiötä on havainnollistettu hienosti Markenintien varteen laitetuilla Rantaviivakivillä.

Missä merenpinta oli Vaasan seudulla n. 3500 – 500 vuotta sitten, sen nämä soikeat, upeat luonnonkivet meille hyvin osoittavat.

1550 vuotta ennen ajanlaskun alkua rantaviiva oli tässä. Nykyisen mäen laella.





Vuonna 1 rantaviiva oli tässä, ennen mäen puoltaväliä.




Vuonna 500 rantaviiva oli tässä, alhaalla, lähellä Sulvantietä.



Kuvat: AN. 6.4.2019. Markenintien Rantaviivakivet, Sundom.




Kuva: AN. 6.4.2019. Markenintien laelta näkymä Söderfjärdenin meteoriittikraatterin suuntaan.


Keskellä Söderfjärdeniä, Suomen kauneimmaksi meteoriittikraatteriuksikin mainostettua nykyistä peltoaluetta, on ainutlaatuinen nähtävyys – Meteoria, Meteoriihi.

Lue enemmän kohteesta

http://www.meteoria.fi/fi (suomeksi)

http://www.meteoria.fi/ (på svenska)


Tähän aikaan vuodesta Söderfjärdenillä käyvät etenkin lintuharrastajat.

Meteoriihen näyttelyt ovat auki vain kesäajan, 2.6. – 29.9. sunnuntaisin 14 -20 ja keskiviikkoisin 18 - 20.

Tänä kesänä tulee kuluneeksi 1oo vuotta Söderfjärdenin kuivatuksesta, ts. tämän merenpinnan alapuolella olevan alueen käyttöönottamisesta maanviljelykseen.

FESTDAG – JUHLAPÄIVÄ on sö/su 16.6.2019 klo. 13. (Lähde: Söderfjärdenin esitelehtinen 2019)

Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Rantaviivakivet. Suora linkki kohteen facebook

kommentoitiin TÄÄLLÄ

Rojekti X = sivusto

https://www.facebook.com/rojektixon/


Kuvat ja jutun koonti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...