perjantai 24. marraskuuta 2017

Arvokas kunnostusteko

Ilkka Virtanen

Puheenjohtaja, Österbottens Försvarsgille - Pohjanmaan Maanpuolustuskilta r.f.

Pienimuotoinen juhlatilaisuus Perinnemuurin tykeillä 30.11.2017 klo 15.

”Katsomme Perinnemuuri-kokonaisuuteen olennaisesti kuuluvien tykkien asianmukaiseen kuntoon palauttamisen sen verran merkittäväksi tapahtumaksi, että sitä on syytä pienimuotisesti juhlistaa. Sopivaksi ajankohdaksi on katsottu Talvisodan alkamisen muistopäivä 30.11.2017 (78 vuotta Talvisodan alkamisesta). Kuntoon saatetulla itsenäisyytemme alkuun liittyvällä muistomerkillä voidaan kunnioittaa sekä maamme satavuotista itsenäisyyttä, että itsenäisyyden säilymiseen ratkaisevasti vaikuttaneiden sotaveteraanien ja yleisen maanpuolustustahdon perinteitä. Pienimuotoinen juhlatilaisuus on tarkoitus toteuttaa Perinnemuurin tykeillä 30.11.2017 klo 15.” 



Toinen uusista alustapedeistä ja kaksi entisöityä tykinpyörää sekä niiden tekijät: Juhani (vas.), Ilmari ja Timo Karhu (kuva Raimo Latvala).

Kasarmintorin perinnetykit palautetaan kunnostettuina paikalleen 

Kasarmintorin Perinnemuuria reunustavat 1800-luvun lopulta peräisin olevat venäläisvalmisteiset tykit, jotka symboloivat vaasalaisten suojeluskuntien venäläisiltä sotilailta Vapaussodan ensimmäisenä päivänä 28.1.1918 valtaamia tykkejä. Tykkien kunto on jo pidemmän aikaa ollut erityisesti vapaaehtoisen maanpuolustusväen huolena. Tykkien alustapedit on alunperin tehty liian heppoisiksi, jolloin tykkien pyörät ovat vuosikymmenten kuluessa (Perinnemuuri tykkeineen perustettu v. 1976) painuneet vähitellen maahan ja alaosiltaan altistuneet kosteudelle ja lahottaville aineksille. Tammesta valmistetut pyörien kehät olivat lahoamisen seurauksena alaosiltaan murtuneet ja osin hävinneet kokonaan. Kesään 2017 tultaessa osa pyöristä oli jo romahtamisvaarassa.

Erilaisia aloitteita pyörien ja alustapetien korjaamiseksi on viime vuosina tehty useita, mutta ne eivät ole johtaneet toimenpiteisiin. Pohjanmaan Maanpuolustuskilta, jonka keskeisiin tehtäviin kuuluu maanpuolustuksen ja sotaveteraanien perinnön vaaliminen, päätti kesällä 2017 ryhtyä vapaaehtoisen maanpuolustustyön puitteissa erityistoimenpiteisiin perinnetykkien saattamiseksi kuntoon edessä oleviin maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumiin mennessä. Ajatuksena oli, että Vaasan kaupunki huolehtisi alustapetien asianmukaisesta uusimisesta ja vapaaehtoisvoimin huolehdittaisiin tykkipyörien kunnostamisesta.

Neuvottelut kaupungin edustajien (teknisen toimen johtaja Markku Järvelä, kuntatekniikan johtaja Markku Litmanen ja viheraluepäällikkö Timo Jousmäki) kanssa johtivat tulokseen, jonka mukaan Jousmäen johtama Viheryksikkö oli valmis uusimaan alustapedit, huolehtimaan tykkien sijoituksesta korjaustoimenpiteiden aikana sekä olemaan mukana pyöriä irrotettaessa ja uudelleen paikalleen asennettaessa. Pohjanmaan Maanpuolustuskilta otti hallinnoitavakseen pyörien kunnostuksen. Päätoimijoina killan puolesta ovat olleet Raimo Latvala ja tämän muistion laatija. Latvalan kautta myös vaasalaiset reservinupseerit kytkeytyvät projektiin mukaan. Killalla ei ole omia varoja tällaiseen tarkoitukseen, mutta vastuu työstä pyörien osalta voitiin ottaa, kun Veljekset Gröndahlin säätiö lupautui vastaamaan tarvittavasta rahoituksesta.

Projekti käynnistyi 6.9.2017, jolloin tykit otettiin pois paikoiltaan ja pyörät irrotettiin. Tykit vietiin kaupunginpuutarhan tiloihin, jossa ne on syksyn mittaan puhdistettu ja huollettu, maalaustöitä ei tarvittu. Pyörät otti haltuunsa isokyröläinen Lehmäjoen Puutyö, jolla on kiinnostusta ja taitoa puualan erikoistöihin sekä aikaisempaa kokemusta vastaavasta työstä (Napun taistelun muistomerkin tykit). Viheryksikön toimesta tykit ovat saaneet Perinnemuurin reunamille uudet komeat, muurin tyyliin hyvin sopivat ja tukevat nupukivistä valmistetut alustapedit. Lehmäjoen puusepänverstaalla pyörien annettiin ensin hyvin kuivua, sen jälkeen lahonneet pyöräkehien osat poistettiin ja puolien kunto tarkistettiin ja niihin tehtiin tarvittavat korjaukset. Tukevan rakenteen aikaan saamiseksi ulkomailta tilattiin järeää tammilankkua (40 x 8 cm) uusien kehänosien työstöä varten. Työ valmistui marraskuun puoliväliin mennessä. Kuluvan viikon alussa kaksi 6-8 henkilöä käsittävää vaasalaista talkooryhmää suoritti pyörien maalauksen puusepänverstaan tiloissa. Me maalaustyöhön osallistuneet voimme todeta ammattitaidolla ja huolella tehdyn puuosin entisöintityön. Oikea maalityyppi ja oikeat värit varmistettiin Militaria-museosta (ent. Tykistömuseo) Hämeenlinnasta. Asiantuntija-apua on projektin eri vaiheissa antanut myös Pohjanmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Mika Piiroinen.

Projekti saa päätössilauksensa maanantaina 27.11.2017, kun Lehmäjoen Puutyön edustajat Ilmari ja Timo Karhu sekä Viheryksikön toimijat asentavat kunnostetut pyörät takaisin tykkeihin ja tykit saatetaan uusille alustoilleen sekä ankkuroidaan turvallisuussyistä niihin kiinni. Työt on tarkoitus aloittaa Perinnemuurin tuntumassa klo 9.30 alkaen. Toivottavasti oikullinen sää ei sotke suunnitelmia.

Katsomme Perinnemuuri-kokonaisuuteen olennaisesti kuuluvien tykkien asianmukaiseen kuntoon palauttamisen sen verran merkittäväksi tapahtumaksi, että sitä on syytä pienimuotisesti juhlistaa. Sopivaksi ajankohdaksi on katsottu Talvisodan alkamisen muistopäivä 30.11.2017 (78 vuotta Talvisodan alkamisesta). Kuntoon saatetulla itsenäisyytemme alkuun liittyvällä muistomerkillä voidaan kunnioittaa sekä maamme satavuotista itsenäisyyttä, että itsenäisyyden säilymiseen ratkaisevasti vaikuttaneiden sotaveteraanien ja yleisen maanpuolustustahdon perinteitä.

Pienimuotoinen juhlatilaisuus on tarkoitus toteuttaa Perinnemuurin tykeillä 30.11.2017 klo 15.

Ilkka Virtanen

Puheenjohtaja, Österbottens Försvarsgille - Pohjanmaan Maanpuolustuskilta r.f.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...