Nuorena kuvittelee elävänsä lähes ikuisesti, joten hautuumaakävelyt eivät kiinnosta koska ovat lähinnä vanhusten viihdettä. Omassa nuoruudessani miehillä oli tapana kuolla hiukan yli 60-vuotiaina. Kumpaakaan vaariani en ehtinyt nähdä. Mummut elivät hiukan pitempään, joten kuolivat 70v täytettyään eli "korkeassa iässä". Tampere oli isän kotikaupunki ja perhe ehti asua siellä n. 5 vuotta. Välirauhan aikana isä sairastui aivokalvon tulehdukseen (penisilliiniä ei ollut vielä keksitty) ja kuoli melko nuorena, 42 vuotiaana. Haudattiin paikkakunnalle eli Kalevankankaan hautuumaalle. Muutimme Vaasaan, äidin kotikaupunkiin.
Äitini Sylva eli omaa äitiään kauemmin, ehti lopulta muuttaa Helsinkiin ja kuoli 2004 kuukautta vaille 101 -vuotiaana. Äidin toiveiden mukaisesti toimme tuhkauurnansa Tampereelle samaan hautaan isän seuraksi.
Mutta Vaasasta löytyy sekä äidin että isänkin sukulaisten hautoja. Ei niillä aikaisemmin tullut käytyä muuta kuin äidin seuraksi jouluina.
Joitain vuosia sitten kuulin, että äidinisän, merikapteeni Bernhard Bergin hauta Vaasan vanhalla hautuumaalla katoaa, jollen ota sitä hoitaakseni ja maksa 2 neliömetrin tontin vuokraa taas muutamaksi vuosikymmeneksi. Tein sopimuksen ja yritin siivota pieneltä multapinnalta hautuumaapäättäjiä ärsyttäneet "rikkaruohot" (mm. kauniita päivänkakkaroita). Yhdessä valokuvassa joka liitteenä Raili seisoo siivotun haudan ja komean hautakiven vierellä syksyllä 2012, yli ½ vuotta ennen kuolemaansa. Syöpä, lihas-sarkooma reidessä oli leikattu, mutta kun sitten tehtiin hoito=hoitamattomuusvirhe oli tuossa jo saattohoidossa.
Olin yli 20 vuotta rakennellut teräsveistoksia ja kehittelin yhden niistä hautaveistokseksi tuon korkean vanhan kiven vierelle. Raili jaksoi vielä myöhemmin 2012 tulla mukaan, kun kokeilin miten tuo spiraaliveistokseni ympäristöön parhaiten sijoittuisi. Hautajaiset olivat keväällä 2013 ja kesällä veistos ja tilapäinen metallinen nimikyltti saatiin paikalle. Vm uusitaan eli täydennetään, kun itse pääsen vaimoni seuraan. Hautausfirman rutinoituneet nuorukaiset onnistuivat kääntämään tuon painavan hautakiven 180 astetta jolloin äidinisän ja yhden poikansa (kuolivat 20-luvulla) nimiteksti jäi näkyviin. Eli kahden vanhemman luut ja meidän nuorempien tuhkat samalla "vuokratontilla".
On tietysti selviö, ettei maapallon miljardeille eikä edes pienen kaupungin tuhansille asukkaille riitä henkilökohtaisia hautapaikkoja sadoiksi vuosiksi. Samoin ymmärrän, että seurakunnat tarvitsevat rahaa, kun yrittävät pitää hautausmaat istutuksineen puistomaisessa kunnossa. Silti hiukan alakuloista todeta, että esim. tuon tulevan oman hautani lähistölle ilmaantunut uusia mutta vanhaa jäljitteleviä hautakiviä joissa viime vuosina kuolleiden nimiä. Ne vanhemmat kivet on sitten poistettu ja jauhettu sepeliksi. Varmaan vainajan lähiomaisetkin kuolleet, jolloin tonttivuokran maksajaa ei löydy.
Kiertelin Railin sairauden yhteydessä Tampereen hautuumaata ja löysin myöskin isäni Reijon vanhempien haudan. Kiven edessä oli omaisille tarkoitettu lappu jossa luki: Ruoho- ja kukkahoito 1963 - 2999. Eli aikaisemmin hautasopimukset olivat "ikuisia". Joku toinen sukulaiseni oli nähtävästi tuon sopimuksen seurakunnan kanssa tehnyt. Soitin myöhemmin hautuumaan hoidosta vastaaville ja mainitsin tuonkin asian. "Seurakunta on päättänyt, että tuon haudan hoito lopetetaan vuonna 2017". Rahaa tarvitaan. Vanhempieni hautasopimuksen kyllä jo ehdin uusia ja maksaa. Olisin tuonkin ikävän kuivakkaan hautakiven virkistämiseksi tuonut sinne pienen veistokseni, mutta ideani tyrmättiin. Oli muka "vaarallinen" ohi kulkevalle haudan hoitajalle. Tässä todettava, että meillä täällä on valistuneemmat virkamiehet tai -naiset hauta-asioita hoitamassa. Abstraktiakaan hautaveistosta ei kielletä vaikka pienet enkelit ja pulut enemmän kansansuosiossa.
Eräs "kustannussäästö"-homma muuttaa aika rajusti vanhojen hautausmaiden ilmettä: Hautojen reunakivet poistetaan, jotta ruohonleikkuutraktorilla ajelu hautakivien edestä onnistuu. Tampereella sitä oli laajasti käytetty mutta onneksi täällä ainakin muutama "kortteli" vanhimmalla alueella säästetty. Tietysti uurnalehdot tai vainajan toiveesta tuhkansa sirottelu jollekin pellolle tai mereen yleistyvät.
Silti hautuumailla kävely voi olla sekä historian että joskus taidehistorian oppitunti. Muistan kerran 60-luvulla kävelleeni Leningradissa (nyk. Pietari) hautuumaan läpi. Sotalentäjän haudankoristeena oli lentokoneen potkuri (sosialistista realismia?) Niitä itseäni enemmän kiinnostavia abstrakteja veistoksia löytyy harvoin. Helsingin Hietaniemi, Berliini ja Madrid paikkoja viime vuosilta. Tuon Madridin vanhan hautuumaan muurin edessä oli hyvä korkea uudehko konstruktiivinen veistos. Sisällä isoja sukuhautoja, jotkut katakombeja. Täällä hautuumaan vanha osa on usein uutta kiinnostavampi.
Pari vanhemman kollegankin hautakiveä läheltä omaa tulevaa hautaani löytyy. Edeltäjäni kaupunginarkkitehti Setterbergin hautakivi on asiallisen vaatimaton vaikka kaveria usein ylistetään Vaasan luojana.
Viljo Revellin kivinen hautaveistos tuo muotoilultaan selvästi mieleen kuuluisan Toronton kaupungintalon. Revell voitti sen arkkitehtikilpailun, mutta ehti 54v ikäisenä kuolla ennen talon valmistumista.
Uudeltakin alueelta kadun toisella puolella löytyy jotain kiinnostavaa, vaikka hautakivien enimmäiskorkeudet näköjään joskus määrätty. Itse olen aina pitänyt Tikanojan haudasta, jossa raskaan kiviristin päällä on ilmeikäs surullisen miehen pää.
Asko Halme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti