maanantai 18. heinäkuuta 2016

Muutama muistolaatta

Vaasassa on todella paljon patsaita ja muistomerkkejä. Ja myös muistolaattoja. Onneksi niitä tulee koko ajan myös lisää.

Vaasa on ja pysyy yhtenä Suomen tärkeimmistä kulttuurikaupungeista. Historiaa täällä kyllä riittää. Ja sille osataan antaa myös asiaan kuuluvaa arvostusta.

Eilisellä sunnuntaipyöräilyllä, sadekuurojen välissä, pysähdyin kuvaamaan seuraavat kolme kohdetta.

Ensin esitän pelkät kohdekuvat, että saat arvuutella mitä ja missä ne ovat, ja sitten perään jotain tietoa itse muistolaatoista. Jos sinä tiedät enemmän näistä kohteista, otan kiitollisena vastaan faktoja ja kuviakin (esim. muistolaattojen paljastustilaisuuksista)

1.
2.
3.

1. Vaskiluodon sillalla on kaksi laattaa, merkintää, joissa lukee ensimmäisessä: 2013, Vaskiluodon silta, ja toisessa kerrotaan molemmilla kotimaisilla, että osa Vaskiluodon sillan vahvistamisen ja saneerauksen kustannuksista on saatu Euroopan Unionilta. 2012 – 2015. Midway Alignment of the Bothnian Corridor

2. Vaasan 400 v. juhlavuotena 2006 istutettiin tammi Rantakadun alkupäähän, Academillin edustalle. Laatan teksti: Kasvun ja tiedon puun lahjoitti Handelsbanken.

3. Vaasassa osoitteessa Kauppapuistikko 31 on uusi kiiltävä muistolaatta, jonka teksti kertoo: Tällä paikalla perustettiin 25. huhtikuuta 1906 Vienan karjalaisten liitto.

Seuraava lisätieto on fb-lainaus:
”Wienan Karjalaisten Liitto syntyi Suomen vienalaisten kauppiaiden aktiivisuudesta Pohjanmaalla. Vaasassa osoitteessa Kauppapuistikko 31 he pitivät liiton perustamista valmistelevan kokouksen huhtikuussa 1906 ennen elokuun varsinaista järjestäytymiskokousta Tampereella. WKL:n toiminnan jatkaja KSS kiinnitti osoitteessa olevan talon seinään muistolaatan. Paljastustilaisuudessa puheen piti seuran pj Eeva-Kaisa Linna. Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Rapo esitti kaupungin puolesta tervehdyksen paljastustilaisuudessa. Laatan paljastivat Mari Rajamaa ja Kai Peksujeff. Airueina paljastustilaisuudessa olivat vaasalaiset Neema Berg ja Otto Paajaste.”


Tähän vielä kohteet uudelleen ja mukana myös vähän ympäristöä.



1. Laatat ovat komean sillan punagraniittisessa reunassa. Melko keskellä siltaa.


2. Laatta on pienehkössä kivessä, ja takana istutettu puu.


3. Tähän puutaloon liittyy ainakin 110 vuotta vanhaa historiaa.


Patsaita ja muistomerkkejä on helppo kuvata. Ne kun eivät juokse kuvaajaa karkuun!



Tämä kuva kertoo vaikeuksista ja haasteista, joita tulee vastaan, kun valokuvaa näinkin helppoja aiheita kuin seinillä ym. olevia laattapintoja.

Kuvat ja tekstin koonti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...