perjantai 22. heinäkuuta 2016

Asuntomessuilla Seinäjoella

Täpötäyteen lastattu bussi reippaita vaasalaisia teki tänään matkan Seinäjoen asuntomessuille. Matkan järjesti asukasyhdistysten neuvottelukunnan puheenjohtaja Peter Remahl. Onnistuneesta reissusta suuret kiitokset taas Petterille!

Eniten väkeä oli Purolasta ja Asevelikylästä, ja muutamia myös Sundomista, Suvilahdesta ja keskustasta.

Reissu oli perinteisen kaavan mukainen. Saimme alkuun klo 11.30 ryhmäesittelyn, eli kuulla messujen järjestelyistä, kiinnostavista kohteista, uusista tuulista, pohjalaisuuden huomioimisesta jne.

Muutoin päivä sujui klo 17 alkavaan kotimatkaan asti omatoimisesti, pienryhmissä / omien kiinnostuksiemme mukaisesti. Kohteita riitti hyvin koko päiväksi. Välillä piti toki istahtaa alas lepäämään, katualueilla, metsäalueella tai rannalla! Ruokaa, kahvia ym. virvokkeita messualueelta löytyi moneen makuun. Seinäjoella palvelut tuntuvat pelaavaan aurinkoisella asenteella.

Tämän vuotisia asuntomessuja upeissa maisemissa tekojärven rannalla voin mielelläni suositella kaikille nykyajan rakentamisesta kiinnostuneille. Perinteistä pohjalaista rakentamisen historiaa ei alueelta tokikaan löydy, kysehän on talonrakennusfirmojen näyttelystä. Pohjalainen tahto, ja hyvään laatuun pyrkiminen kyllä alueella mielestäni näkyy. Eli kuten sanotaan. ” Hyvää yritetähän mutta priimaa pakkaa tulemahan.”

Tutustu messujen viralliseen sivustoon:
http://asuntomessut.fi/

Alla olevat kuvat antavat pienen näytteen alueen tarjonnasta. Oma kiinnostukseni ei tällä kertaa riittänyt juurikaan sisustuksiin. Niistä löytyy kyllä juttuja ja kuvia kiinnostuneille alan lehtien kesänumeroista.

Minä kuvailin tällä kertaa enemmän ulkona pihoilla. Ensimmäisenä menimme vaimon kanssa tutkimaan rantaa, Kyrkösjärven tekojärveä.



Kyrkösjärven rannalle voisi tulla toistekin, vaikka luontoretkille!



Periskooppia mainostetaan maailman suurimpana periskooppina, tietenkin kun kerran ollaan Etelä-Pohjanmaalla! Hieno se kyllä ainakin on.




Rannan lähellä oli upea uimaranta, venelaiturit, ja myös jännittäviä pienmökkejä, jotka soveltuvat mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, myös vierasmajoiksi. Pihan ja puutarhan hoitoon esiteltiin myös vaihtoehtoja.




Toki komiaa asumista oli esillä vaikka kuinka. Omakotitaloja ja kerrostalojakin.




Puukerrostalo Mäihä (kohde 3) esitteli sisällä mm. Galleria Konstin, eli myös vaasalaisten taiteilijoiden taidetta. Kuvassa Paula Blåfieldin teos Kettutytöt. Pihalla oli erikoinen, mielestäni oivallinen uudenlainen ratkaisu pihan kasvimaaksi. Sisällä näkyi yksityiskohdissa pohjalaisuus.




Tämäkin koululaisten kanssa toteutettu liikennemerkki projekti miellytti minun silmää.


Tässä päivitys pihan perältä. Kuva: Nina Kinnunen, Kekkilä Oy.

Kaikki muut kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...