maanantai 27. kesäkuuta 2016

Herättää hämmästystä


Kuva 1. AN, 16.6.2015. Vaskiluodossa on pitkään ollut Segeliä vastapäätä”parkkipaikka” Vaskiluodon metsässä. Alun perin se on kait kaupungin katujen kunnossapitopuolen (?) tien viereen valtaama huoltoalue, ns. huoltotasku. Tätä eikä muitakaan vastaavia  ei kaavamerkinnöissä ole merkittyinä, ja ne ovat siis luvattomia.

Tänään ko. paikka on tyhjä autoista ja työmaakoneista, sillä sinne laitetun pahvilapun mukaan alueelle on tulossa pian kaivinkoneita.



Kuva 2 ja 3. AN, 16.6.2015. Samassa paikassa Segeliä vastapäätä, ojanpenkassa, on sitkeästi kasvanut erittäin harvinaisen kasvi. Kasviasiantuntijoiden mukaan ko. karvakirvelin esiintymä on mahdollisesti ainoa jäljellä oleva koko Suomessa.

Esiintymä on luultavimmin saanut alkunsa ajoilta, kun laivojen painolasteina käytettiin mm. maata, muun tuontitavaran vähäisyyden takia. Maa-aines, kasvien siemenet mukanaan, tyhjennettiin sitten jonnekin satamatien varteen, jonka jälkeen purjelaivat lastattiin täyteen tervatynnyreitä, turkiksia ym. vientiartikkeleita mm. Tukholmaan ja maailmalle vietäviksi.



Kuvat 4 ja 5. AN, 16.6.2015. Karvakirveli on yksi Vaskiluodon harvinaisista vieraslajeistamme. Muitakin harvinaisuuksia on vielä jäljellä eri puolilla Vaskiluotoa, ja niistä on edelleen havaintoja viime vuosiltakin.



Kuvat 6 ja 7, AN, 16.6. 2015. Viime vuonna kaupungin niittomiehet tekivät työtään, kuten ovat tehneet taas tänäkin vuonna, ja osa karvakirveliesiintymästä katkottiin ennen juhannusta. Luultavasti koiranputkina, tai ainakin pois siistittävinä, tarpeettomina tienvarsikasveina.

Viime kesäisen kasvien kuvausretken jälkeen otimme asukasyhdistyksemme nimissä yhteyttä kaupungin kuntatekniikan viheralueyksikköön. Asiamme eli paheksuntamme huoltotaskujen laajentumisista Niemeläntien varrella, ja toiseksi harvinaisen kasvin, karvakirveliesiintymän niittämisestä, otettiin kyllä tosissaan. Osaavat alan ammattilaiset tuntuivat ymmärtävän mistä oli kyse.

Viheraluepäällikkö Timo Jousmäen tapasin tänäkin keväänä 23.5. hänen toimistossaan kaupungin puutarhalla siivoustalkoidemme järjestelyiden merkeissä. Silloinkin oli puhetta taas tästäkin asiasta, ja miten asia hoidettaisiin tulevana kesänä parhain päin.

Herättää suurta hämmästystä 

Juuri tähän kohtaan Vaskiluodon metsää ollaan nyt siis suunnittelemassa, ja tämän päivän lehtitiedon mukaan jo toteuttamassakin, alkavan heinäkuun aikana, - seikkailurataa?

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg

VKA ry:n puheenjohtaja

Ps. kirjoitus on henkilökohtainen, yhdistyksemme hallitus ei ole tätä asiaa vielä käsitellyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...