perjantai 28. elokuuta 2015

Taas käveltiin

Meitä oli eilen torstaina kymmenkunta Vaasan kaupunkikuvasta ja nostalgisista paikallistarinoista kiinnostunutta kiertelemässä Folkhälsanin julkaiseman kävelyoppaan reittiä POHJOINEN RANTAREITTI 2,5 KM.

Näistä Folkhälsanin erinomaisista kävelyoppaista tarvitaan lisäpainokset, sillä suomenkieliset loppuivat jo viikkoja sitten, ja nyt ovat myös ruotsinkieliset vihkot loppumassa. Nuoret ehkä käyttävät mielellään puhelimilla ym. netissä jaettavaa materiaalia, mutta meille ”vanhoille” on enemmän mieleen nämä paperiset kävelyoppaat. Uusintapainoksia siis toivottaisiin!

Mielenkiinnolla odottelemme myös ilmeisesti vielä kesken olevia, tekeillä olevia vihkosia, ETELÄINEN REITTI 3.8 KM ja POHJOINEN REITTI 4.4 KM. Ensi kesänä toivottavasti päästään ”testaamaan” myös nämä reitit!

Pieni sade ei meitä haitannut. Mahduimme hyvin kaikki ”hetkittäistä sadetta pakoon” muutamiin porttikäytäviin ym. katosten alle, joissa kuulimme faktatietoja ja jaoimme toisillemme muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Historiaa tuli taas esille melkoiset määrät. Jokaiselle varmasti myös jotakin ennen kuulematontakin.

Ilman ammattilaisen apua anti olisi ollut huomattavasti laihempi. Mukaan kierroksille tullut (sekä viime viikolla että nyt) Henrik Fågelbärj on auktorisoitu opas, ja todella hyvä sellainen. Hänen uskomaton ammattitaitonsa oli meille kaikille todella suureksi iloksi. Tästä pyyteettömästä avusta haluan kiittää Henrikiä, syvästi kumartaen, äärimmäisellä kiitollisuudella. Tiedon ja kokemusten jakamisen hyvää tekevä vaikutus oli silminnähden aistittavissa ryhmässämme, kun löysimme toinen toistaan mielenkiintoisempia katselukohteita, ja niihin liittyviä tarinoita.

Vaikka minäkin näistä periaatteessa tutuista kohteista osaan jotain kertoa, lähinnä johtuen työstäni kuvataideopettajana, niin tänne ”junan tuomana”, ei syntyperäisenä vaasalaisena siis, minun on aivan mahdotonta yltää asiantuntemuksessa kuin vain yleistiedon tasolle. Kaikkein mielenkiintoisimmat asiat ovat totta kai omakohtaisesti koettuja, henkilökohtaisten tuntemusten läpäisemiä. Näitä meillä oli onneksi ilo eilenkin kuulla, jakaa toisillemme!

10 hengen joukkomme oli sopivan kokoinen, tarinoita ja mielenkiintoisia yksityiskohtia kuultiin kaikilta mukana olleilta. Saimme tehdä aikamatkaa, eteen ja taaksepäin, kuulimme muistikuvia merkittävistä vaasalaisista, sekä myös rakennusten vaiheista, muistella jo purettujakin kohteita. Tietenkin pohdiskelimme myös nykypäivää ja tulevaa.

Tämäntapaista on syytä järjestää jatkossa lisää, ehkä mielellään yhdessä muiden tahojen kanssa. Tämäkään kahden kävelykierroksen sarja ei ollut tietenkään vain jäsenillemme tarkoitettu tapahtuma. Suurta yleisöryntäystä ei kuitenkaan nyt saatu. Ilmainen, kaikille avoin tapahtuma ei toisaalta voi myöskään paisua kovin massiivisiin mittasuhteisiin.

Mainontamme oli pelkästään ns. ilmaismainontaa, eli lyhyet tekstit Vaasan ikkunassa, Pohjalaisessa ja Vasabladetissa toimintapalstoilla. Muuhun ei pienillä yhdistyksillä ole varaa.

Toive tällaisista kaupunkikävelyistä nousi esille alkukesällä, kun järjestimme Vaskiluodon metsään kasvien valokuvausretken. Nyt olemme siis saaneet hyvään alkuun tällaiset ”rennot yhteiset rupatteluretket”, niin kaupungilla kuin lähiluonnossakin. Kunhan joku keksii lisää kohteita, tutustumispaikkoja tai reittejä kierrettäväksi, niin eiköhän laiteta taas ilmoitukset lehtiin, ja tehdään yhdessä mukavia kävelyjä ja retkiä paikalliseen ympäristöömme!

Henrik Fågelbärj rohkaisi meitä myös poikkeamaan jonkun verran vihkosen osoittamalta reitiltä. Rantakadulla menimme mm. sisään erääseen rappuun… Ja kas, mitä näimmekään. – Frans Hiivanaisen todella upean freskomaalauksen!


Kuva (osa maalauksesta) ja teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...