sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Klemettilä pohjoinen II

Alueen tulevista suunnitelmista muutama sana tässä kuitenkin.

Katso kaupungin sivuilta Kuulutus 19.11.2012

Tämä ei ole yhdistyksemme virallinen lausunto, vaan allekirjoittaneen omia ajatelmia. (Hallituksemme ei enää kokoonnu tämän vuoden puolella)

Entisen linja-autoaseman kohdalta alkaen Sepänkyläntien varteen, sen pohjoispuolelle, suunnitellaan suurta asuntoaluetta (pääasiassa kerrostaloja). Asumiseen alue sopii hyvin, kaupungin keskusta ja palvelut eivät ole kaukana. Näin Vaasa tiivistyy, kasvaa kaupunkimaisena. Vaasassa on kaupunkialueella paineita löytää alueita asuntorakentamiseen. Klemettilän voimakaskin rakentaminen on näin ollen toivottavaa.

Raviradan alueen saaminen asuntokäyttöön on toinen sopiva, suuri kohde, joka saattaa tulla ajankohtaiseksi jossain vaiheessa, ehkä piankin. Tämänkin suurehkon projektin etenemista voi suunnitelijoilta ja päättäjiltä toivoa.

Klemettilä pohjoinen II on kaupunkikuvallisessa mielessäkin tärkeä kohde, sillä nykyään Vaasaa lähestyttäessä Sepänkylästä päin, alueelta puuttuvat juuri tällaisten korkeahkojen rakennusten muodostamat kadunvarsirakennukset ja korttelit. Tässä mielessä alue voisi hyvin olla alueiden rakentamisjärjestystä mietittäessä ihan kärkihanke!

Esitetyissä suunnitelmissa on huomioitu ilmeisen hyvin myös nykyinen, vaikea rakentamaton ”notko”, jossa tulevaisuudessa on tarkoitus huomioida taitavasti veden / pohjaveden virtaukset. Kenties saamme nähdä alueella joskus jopa pieniä lampia, solisevia puroja ja kosteikkoja piha-alueiden välissä.

Teollisuusalueet Meijerikadun varrella tulevat myös saamaan uutta volyymia, tällaiseen on syytä varautua. Alue on kaupungissa hyvällä paikalla ja pitämällä alue voimissaan myös yritystoiminnan suhteen, onnistutaan kaupungin kaavoituksen palapelissä turvaamaan monipuolisesti erilaisia toimintoja tasapuolisesti eri puolilla kaupunkia.

Entinen linja-autoasema, nykyinen isona parkkialueena toimina kenttäalue ei kuulu tähän nyt lausunnon kohteena olevaan Klemettilä pohjoinen II alueeseen. Mutta alue on aivan sen vieressä. Aikaisemmin asukasyhdistyksemme on kritisoinut suunnitelmia tehdä entisen linja-autoaseman kortteliin massiivinen kauppakeskus, eli yksi koko alueen täyttävä jättimäinen ostosparatiisi. Edelleenkin on mielestäni liioiteltua uhrata tämä koko entinen linja-autoaseman alue vain kauppakeskukselle, sillä näistä palveluista ei lähialueella ole pulaa. Koko Klemettilän alueen voimakkaan asuntorakentamisen huomioon ottaen on ennemminkin todettava, että entiselle linja-autoasemalla tarvitaan monipuolinen kokonaisuus; rakennuksia asumiseen, palveluihin (musiikki- ja kongressitalo ei ole huono idea), asukas- /asiakaspysäköintitiloja, tori- /viheralueiden muodostamia aukioita, sopusuhtaisesti, ympäröivään mittakaavaan toteutettuna kokonaisratkaisuna.

Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.

Vaasan yleiskaava 2030 valitukset ovat viivästyttäneet mm. keskustan alueen, kuten entisen linja-autoaseman alueen kohtalosta päättämistä. Ratkaisujen löytymiseen pääsevät vaikuttamaan nyt myös uudet, ensi vuonna työhön ryhtyvät valtuuston jäsenet.



Kuva : AN Vaasan entinen linja-autoasema 25.10 2012.

Mitä tälle alueelle tehdään tulevaisuudessa, eli ”tämänkin alueen kimppuun” Vaasan päättäjät pääsevät oikeasti vasta siinä vaiheessa, kun Vaasa 2030 yleiskaava astuu voimaan. Hallinto-oikeuteen vuoden 2012 alussa tehdyt valitukset ovat siirtäneet lopullisia päätöksiä, ja antaneet samalla lisäaikaa miettiä vaihtoehtoja.

Vaasalaiset saivat lukea lehdistöstä jo vuosia sitten, että linja-autoaseman alueelle tulee valtava kauppakeskus. Vaikka voimassa olevat kaavat eivät silloin, eikä vielä nyt vuoden 2012 joulukuussa anna tähän mahdollisuutta. Mieleen tulevilta kysymyksiltä ei voi välttyä, mutta en itse niitä tässä sen enempää pohdi.

Uuden valtuuston päättäjillä on tämän asian kanssa toivottavasti malttia edetä eri vaihtoehtoja arvioiden.

Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...