Ajankohtainen Helene Schjerfbeck

Kiitos museokortin taidenäyttelyissä tulee nykyään käytyä myös samoissa näyttelyissä useammankin kerran!

Ateneumin Schjerfbeck näyttely – Maailmalta löysin itseni, on ollut minulle juuri tällainen hieno taidekokemus!

Jos aihe kiinnosta, etkä ole vielä Ateneumin Schjerfbeck näyttelyä nähnyt, pidä kiirettä! Aikaa on enää 26.1. asti.

Tutustu näyttelyyn

https://ateneum.fi/nayttelyt/maailmalta-loysin-itseni/#


Tänään 11.1.2020 näyttelyn yhteyteen oli järjestetty mielenkiintoinen esitelmä ja keskustelutilaisuus: Ateneum-salissa keskustelivat Schjerfbeckin omakuvista väitellyt FT Patrik Nyberg ja vastaväittäjänä toiminut FT Marja Lahelma.

Kuva: AN 11.1.2020. Iltapäivällä jonoa oli Ateneumin portailta aina Viljo Revellin suunnittelemalle Makkaratalolle asti.

Kahden taideammattilaisen vuoropuhelu, ja yleisön kanssa käyty keskustelu, ja vielä sen päälle kierros Helene Schjerfbeckin teosten luona, oli minulle ja vaimolleni tämän kertaisen Helsingin reissumme upein taide-elämys!


Elokuva Helenestä 

Tulossa, viikon päästä, ensi-ilta 17.1. 2020 uutuuselokuva Helene. Pääosan esittää Laura Birn, elokuvan on ohjannut Antti Jokinen.

Lainaus (julkaistu Pohjalaisessa7.1.2020)

Huolellinen ulospano
 
Helene maksoi 2,2 miljoonaa euroa – puolet enemmän kuin suomalaisen elokuvan keskimääräinen budjetti. Itse elokuva on kamaridraamaa, jossa muita keskushenkilöitä ovat Johannes Holopaisen esittämä Reuter ja Krista Kososen näyttelemä Schjerfbeckin sydänystävä Helena Westermarck. Pirkko Saisio nähdään päähenkilön äitinä. Rahaa on käytetty poikkeuksellisen huolelliseen ajankuvaan. 

–  Antti Jokinen oli kaikissa osa-alueissa todella tarkka. Kankaatkin oli kiinnitetty taulujen tukipuihin juuri oikein. Näyttelijän näkökulmasta pikkutarkkuudella on arvonsa. –  Jos yksityiskohdat ovat geneerisiä, se valuu myös omaan työhön. On tärkeää, että maailma on puhallettu antaumuksella henkiin. 

STT 

Lainaus päättyy


Nyt herää kysymys, milloin pääsee näkemään Pohjanmaan museon kokoelmien Schjerfbeckit?

Pohjanmaan museon omistuksessa on hieno kokoelma Helene Schjerfbeckin teoksia. Ainutlaatuinen kokoelma ei ole ollut yhtenäisenä esillä, ainakaan minun tietääkseni, pitkään aikaan. Näyttelyn pitäminen näistä teoksista olisi mielestäni hieno teko.

Lainaus Pohjalaisesta 7.1.2020: Vaasassa on yli kaksikymmentä Helene Schjerfbeckin teosta – valtaosa niistä päätyi kaupunkiin taidekeräilijän epäonnisen vararikon seurauksena 

Anne Puumala

”Pohjanmaan museon kokoelmissa on kaksikymmentäyksi Helene Schjerfbeckin teosta. Niistä kaksitoista kuului alunperin kauppias ja taidekeräilijä Gösta Stenmanille. Stenman osti 1900-luvun alussa kokoelmiinsa teoksia nuorilta lupaavilta taiteilijoilta. Hänestä tuli 1910- ja 1920-luvuilla Suomen tunnetuin taidekauppias. 

Eräs Stenmanin tukemista taiteilijoista oli Helene Schjerfbeck. Stenman oli ensimmäisiä taidekeräilijöitä, joka ymmärsi Schjerfbeckin taiteen arvon ja ryhtyi keräämään hänen teoksiaan; siksi hänet on usein mainittu Schjerfbeckin löytäjäksi. 

– Stenman pyrki hankkimaan teoksia, jotka kertoisivat siitä, kuinka taiteilija kehittyi vuosikymmenten varrella, Vaasan kaupungin museoiden kokoelmapäällikkö Auli Jämsänen kertoo. 

Stenmanin taidekaupat sujuivat 1930-luvulle asti. Onni kuitenkin käänsi hänelle hetkeksi selkänsä. Stenmania kohtasi taloudellinen vararikko, ja hän menetti taidekokoelmansa lisäksi taideliikkeensä Lontoossa ja Pariisissa. Hänen taidekokoelmaansa kuului ainakin 150 teosta. 

Tässä vaiheessa kuvaan astui vaasalainen lääkäri ja Stenmanin ystävä Karl Hedman. Stenman oli pantannut taidekokoelmansa, ja pantti jäi – vaasalaisten onneksi – Hedmanin omistukseen. Oli vuosi 1935. 

– Schjerfbeckin teosten ohella Stenmanin kokoelmassa on myös muita huomattavan mielenkiintoisia teoksia, jotka kuuluvat Suomen taiteen keskiöön, Jämsänen mainitsee. 

Hän kertoo Hedmanin ostaneen myös itse Schjerfbeckin teoksia. Pohjanmaan museon kokoelmissa näitä teoksia on kuusi. 

– Taiteellisesti arvostetuimpiin Helene Schjerfbeckin teoksiin kuuluu maalaus Leipomo, jonka Karl Hedman osti vuonna 1916 Stenmanilta. 

Kaikkiaan Pohjanmaan museon kokoelmissa on Schjerfbeckin teoksia kuudelta eri vuosikymmeneltä. 

– Teokset edustavat monipuolisesti taiteilijan kehityskaarta ja ne ovat peräisin varmoista ostopaikoista, sillä suurin osa teoksista on ostettu taiteilijan elinaikana ja suoraan häneltä itseltään. 

Jämsänen mainitsee harvinaisuuksiin lukeutuvan myös esimerkiksi taiteilijan teoksen Asetelma (Nature morte). 

– Kokoelmassa on myös muun muassa Schjerfbeckin Ranskaan ja Englantiin suuntautuneilla matkoilla syntyneitä teoksia ja poimintoja hänen Tammisaaressa maalaamistaan teoksista. 

– Maalaukset edustavat monia eri lajityyppejä: asetelmaa, henkilökuvausta, muotokuvaa ja maisemaa. 

Pohjanmaan museon saama viimeisin Schjerfbeckin teos on Omakuva, hiilipiirros paperille. Ruotsalaisesta huutokaupasta 2010 hankitun teoksen maksoi Veljekset Gröndahlin säätiö, joka lahjoitti teoksen osaksi museon kokoelmaa. Jämsänen sanoo omakuvan syntyneen oletettavasti taiteilijan elämän loppukaaren aikana. 

Neljästä kuuteen teosta on ollut jatkuvasti esillä Pohjanmaa museon kolmannessa kerroksessa. 

– Määrä vaihtelee, sillä olemme toistaiseksi lainanneet merkittäviin näyttelyihin myös perusripustuksessa olevia teoksia. 

Teoksia on ollut esillä myös useissa laajoissa näyttelyissä Vaasassa. Esimerkiksi vuonna 2012 järjestetty Helene Schjerfbeck ja hänen aikansa -näyttely keräsi 12 500 katsojaa.” 

Lainaus päättyy


Upeassa taidekirjassa 

THE KARL HEDMAN ART COLLECTION and Select Choices from Other Collektions in the Ostrobothnian Museum
Vaasa 2009, Hedmanin säätiö – Hedmanska Stiftelsen Marianne Koskimies-Envall, Jaakko Linkamo, Erkki Salminen

esitellään sanoin ja kuvin Pohjanmaan museon kokoelmiin tuolloin kirjan julkaisuajankohtana kuuluneet 19 Helene Schjerfbeckin teosta: Kirjan sivut 599 – 633

1. Asetelma, 1875
2. Sairasvuoteella, 1877 – 78
3. Lukeva nuorukainen, 1878 -1879
4. Kaarle-herttua häpäisee Klaus Flemingin ruumista. Vapaasti kopioitu Edelfeltin mukaan (n. 1879)
5. Museokäynti, 1870-luvun lopulla
6. Puistokuja, 1882 – 84
7. Hautajaiskulkue, 1884
8. Naisprofiili, 1884
9. Wilhelm von Schwerinin kuolema, luonnos, 1885
10. Leipomo, 1887
11. Naamiaiskuva, 1887
12. Snappertunan kirkko, 1890
13. Tanssivia lapsia, 1894
14. Romaani, 1910
15. Palvelijatar, 1911
16. Lapsenpää, 1917
17. Pikku palvelijatar, 1918
18. Helle, 1919
19. Unia, 1920


Aikaisemmat kirjoitukseni tässä blogissa aiheesta Helene Schjerfbeck

Kuvataiteen päivä (tästä kirjoituksesta selviää mm. Miten D.H. hankki Pohjanmaan museolle ainakin toistaiseksi viimeisimmän Schjerfbeckinsä, hiilipiirroksen Oma kuva)

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2019/07/kuvataiteen-paiva.html

Miksi tänään 10.7. on liputuspäivä?

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/07/miksi-tanaan-107-on-liputuspaiva.html


Kuva ja tekstin koonti: Aimo Nyberg
Kuvataiteen ope, eläkkeellä

Talvisodan pommitukset Vaasassa 4

Talvisodan 4. pommitus Vaasassa 12.1. 1940 

Lainaukset kirjasta VAASA 105 VASA. Nils-Erik Nykvist, Julkaisija – Utgivare: Österbottens Försvarsgille – Pohjanmaan Maanpuolustuskilta, 1989.

”Vaasa joutui kuuden pommituksen kohteeksi. Kaupunkiin pudotettiin noin 800 pommia. Hyökkäyksiin osallistui 82 konetta. Kaupungin väestöstä kuoli 21 ja haavoittui kuutisenkymmentä henkilöä. Palopommit aiheuttivat 56 tulipaloa ja 29 rakennusta paloi perustuksiaan myöten. Kaiken kaikkiaan tuhoutui taikka vahingoittui 130 taloa." 

Pommituspäivät 

Joulukuun 20. 1939 
Joulukuun 29. 1939 
Uudenvuoden aatto 31.12.1939 
Tammikuun 12. 1940 
Tammikuun 14. 1940 
Helmikuun 17. 1940 

Ensimmäisessä pommituksessa, 20.12. pommeja kyllä Vaasaan pudotettiin, mutta vahingoilta silloin vielä vältyttiin. 

Toisessa pommituksessa, 29.12. Klemetinkatu 10 sai täysosuman, ja se vaati ensimmäiset kuolonuhrit Vaasassa. Kymmenkunta henkilöä haavoittui. 

Kolmannessa pommituksessa 31.12. venäläisten tarkoituksena oli Vaasan teollisuuslaitosten tuhoaminen: Suomen Moottori, Rautateiden työpaja, Wärtsilä, Vaasan Puuvilla, Suomen Sokeri. Palosaaren siltakin oli aikomus tuhota. 

”Neljännessä pommituksessa 12.1. Vaasassa oltiin varauduttu aikaisempaa paremmin. Pari päivää aikaisemmin olivat saapuneet ilmatorjuntatykit. Tämä johti siihen että 3500 metrissä saapuneet kahdeksan pommikonetta nousivat vielä korkeammalle. Noin 80 pommia pudotettiin kaupungin eteläisiin osiin aiheuttamatta vakavampia vaurioita. Muutama talo sortui, ja eräitä pienempiä tulipaloja syttyi. Varuskunnan erääseen muonavarastorakennukseen tuli täysosuma. Hyökkäys oli ohi kolmessa minuutissa. 

Ensimmäisten koneiden poistuessa saapui kaksi konetta idästä päin noin 3000 metrin korkeudessa. Ennen kaupungin ylle tuloaan ne lisäsivät korkeutta 5000 metriin, minkä vuoksi katsottiin turhaksi tulittaa niitä. 

Nämä koneet pudottivat kymmenkunta pommia Wickströmin moottoritehtaan lähistölle ja muuanne Vaskiluotoon. Vaskiluodon ratapiha sai osuman, jolloin yksi raide katkesi.” 

”Päivän tapaukset aiheuttivat erilaisia arvailuja. Oliko Vaasassa jokin viideskolonnalainen, joku quislingi? Mistä johtui, että venäläiset nyt, kaupungin juuri saatua it-tykkejä, lensivät niin korkealla? Miten venäläisillä saattoi olla niin tarkkoja tietoja pommitusten tuloksista? Hehän pystyivät radionsa propagandalähetyksissä kertomaan melko täsmällisesti vahingoista hämmästyttävän lyhyen ajan kuluttua pommitusten jälkeen. Näihin kysymyksiin ei koskaan satu vastauksia,” 

Lainaus päättyy

Kauppapuistikko 35

Kellosepänkatu 1


Seuraa tätä teemaa, blogikirjoitukset Talvisodan pommitukset Vaasassa jatkuu vielä kahden kirjoituksen verran (tammikuun 14. 1940 ja helmikuun 17. 1940).


Jos vanhoja kuvia Talvisodan ajoilta joltakin teiltä löytyy, niin toivoisin yhteydenottoa. Vanhat muistot ansaitsevat tulla jaetuiksi, ja näin päästä mukaan pieniksi palasiksi yhteistä paikallishistoriaamme.

Kuvien ja tekstien koonti: Aimo Nyberg
Paikallishistorian harrastaja, eläkkeellä oleva kuvisope

aimonyberg(at)gmail.com

Millainen on Suomen Vapaudenpatsas?

Toteutunut Suomen Vapaudenpatsas ja Wäinö Aaltosen hävinnyt ehdotus

Miksi jokin muistomerkki on juuri sellainen kuin on?

Olisiko C. G. E. Mannerheim halunnut itselleen ratsastajapatsaan?

Suomen valkoisen armeijan saavuttamalle vuoden 1918 sodan voiton kunniaksi ja voittajille pystytettiin 20 vuoden odotusajan jälkeen kahden sotilaan näköispatsaat, kokovartalokuvat. Toinen sotilas on pystyssä, maahan laskettua asetta kädessään pidellen ja lakkia päänsä päällä heiluttaen, takanaan toinen sotilas, maahan vaipuneena, haavoittuneena, suurta tuskaa kokeneen, itsensä uhriksi antaneen ilme kasvoillaan.

Postikortti, kuva netistä

Kuva on kirjasta Etelä-Pohjanmaan historia, osa VII, toimittanut Raimo Salokangas, Vaasa 2006. / Liisa-Maria Hakala-Zilliacus: 1938 – vapaudenpatsas, sivu 795.

Yllä mainittu artikkeli on lähteenä alla olevalle tekstilainaukselle (tekstikohtia on lyhennetty ja editoitu/AN)

Yllä olevista kuvista näkyy, että alkuperäinen huhtikuun alussa 1935 Suomen kuvanveistäjille julistetun yleisen kilpailun voittanut työ, Yrjö Liipolan ehdotus Pohjan poika rynnistää, toteutettiin, - muutamin muutoksin. Monumentaalinen muistomerkki ehdittiin saada valmiiksi kesäksi 1938, jolloin vietettiin Vapaussodan 20 v. juhlavuotta. Voitostaan Liipola sai 25 000 markkaa.

"Alkuperäisessä ehdotuksessa oli kookkaan jalustan päällä kahden sotilasfiguurin ryhmä. Etummainen oli taisteleva soturi, miekka kohotettuna valmiina iskemään vihollista. Takana maassa istumassa haavoittunut sotilas pidellen myös miekkaa kädessään. Korkean jalustan kanssa teokselle ajateltiin 12 metrin korkeutta.” 

”Patsassota saatiin tästäkin syntymään. Kilpailun sihteeri Bertel Hintze piti kilpailua ehdottomasti parhaana viime vuosina järjestetyistä ja ensimmäisen ja toisen palkinnon saaneita paljon muita parempina. Toisen palkinnon, 15 000 markkaa, oli saanut Gunnar Finnen ehdotus Kulmakivi, jossa oli 15 m korkea pilari ja sen vieressä seisova suojeluskuntalainen. Kolmatta palkintoa ei jaettu, vaan annettiin viisi ylimääräistä 5000 markan suuruista palkintoa taiteilijoille Gunnar Finne, Viktor Jansson, Hugo Otava, Alpo Sailo ja Arvi Tynys.” 

”Kokonaan palkitsematta jäi Wäinö Aaltonen. Hänen ehdotuksensa, Uhri ja saavutus, oli myös kahden figuurin sommitelma. Pääfiguuri on kätensä ylös kohottava nuori nainen pitkässä vartalonmyötäisessä leningissä viitta harteillaan. Alempana, naisen jalustan edessä tasaisella alustalla on haavoittunut, todennäköisesti kuolevaa soturia kuvaava mies, joka kohottaa ylävartaloaan, vasenta kättään ja katseensa kohti naisfiguuria. Vapauden jumalatar, rauhan enkeli, uskonnollissävyinen sankaripatsas ei kuitenkaan siis saanut edes ns. ”pistesijaa”.” 

”Wäinö Aaltosen sivuuttaminen oli tuohon aikaan monen mielestä skandaali. Riita paisui, ja jossain vaiheessa vaadittiin jo Vapaudenpatsaan pystyttämistä pääkaupunkiin Helsinkiin eikä Vaasaan. 

Liipolan ehdotusta kritisoineet sanoivat hänen ehdotuksestaan puuttuvan klassismin ihanteet ja Hellaan henki. Myös vaasalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla ja ulkomaillakin vaikuttavat taidekentän merkkihenkilöt, arkkitehti ja professori J.S. Sirén, taidemaalari Eemu myntti, arkkitehti W.G. Palmqvist, professori Emil Wikström ja tohtori L. Vennervirta, eivät kannattaneet Liipolan ehdotusta. 

Liipolan kilpailuehdotuksella oli kannatusta ennen kaikkea Vaasassa. tukea tuli poliittisesti niin oikealta kuin vasemmaltakin. Vaasa-lehden päätoimittaja J.O. Ikola, eli Vaasan Jaakkoo, oli Liipolan ehdotuksen vahvin puolestapuhuja. Ilkan päätoimittaja Artturi Leinonen ei ollut Liipolan kannalla, vaan toivoi ”kansallisen kokonaisuuden ehjentämisajatuksia” eli kansallista eheyttämistä ja piti Liipolan työtä liian sotaisena.” 

”Taiteen ammattilaiset kritisoivat myös Liipolan ehdotusta. He vetosivat kansainväliseen traditioon, johon kuuluivat korkeat pylväät, obeliskit, ja niiden huipulla symbolinen figuuri; myös ratsastajapatsaat ja riemukaari mainittiin sopivina. Taistelun kuvausta ei pidetty soveliaana vapaudenpatsaaksi, eikä etenkään kaatuneen sotilaan kuvaamista. Olisi pitänyt esittää ja symbolisoida voittoa ja voiton jälkeistä mielialaa. 

Patsassodan kiihdyttyä laajoihin mittoihin, katsoi patsastoimikunta ja sen puheenjohtaja Erik Hartman parhaaksi antaa oman lausuntonsa asiasta. Siinä korostettiin palkintolautakunnan päätöksen yksimielisyyttä ja selvitettiin kriteereitä Jussi Mäntysen valinnalle palkintotuomariksi. Patsastoimikunta myös lupasi, että saatu palaute otetaan huomioon muistomerkkiä toteutettaessa eli että Liipolaa pyydetään muuttamaan ehdotustaan.” 

Veistoksen toteutus 

”Yleisen mielipiteen paineissa Liipola muutti ehdotustaan. Taiteilijan tavoitteena oli hävittää veistoksesta aggressiivinen sotaisuus ja kiihotus. Toteutettavaksi valittiin kolmesta muutosehdotuksesta kokonaisuus, jossa on kaksi talonpoikaissoturia. toinen seisoo hajareisin, heiluttaa lakkiaan ja huutaa voiton huumassa, toisessa kädessään alas laskettu kivääri. Sotilas on suojeluskuntalainen, mitä osoittavat sarkapuku. lapikkaat ja hatussa oleva havunoksa. Hänen takanaan on haavoittuneena istumaan vaipunut aseveli, jolla on maahan tukevassa kädessä miekka ja joka vasemmalla kädellä pitelee rintaansa."

"Tässä vaiheessa patsaan luonnollista kokoa olevaa profiilikuvapahvimallia kokeiltiin kauppatorilla.” 

”Muistomerkin jalustan sivuille Liipola suunnitteli allegoriset reliefit, joiden aihevalintaan patsastoimikunta otti kantaa. 

Etusivulle sijoitettiin Suomen leijona, joka ylpeänä ja uhmakkaana kohottaa päänsä ja polkee jalkoihinsa lohikäärmeen. Symboliikka avautui helposti aikalaisillekin, sillä Suomen vanha vihollinen Venäjä, nyt nimeltään Neuvostoliitto, kuvattiin usein juuri Pyhän Yrjänän voittamana lohikäärmeenä.” 

”Leijona tekemisessä Yrjö Liipolaa avusti kilpailujyryyn kuulunut, eläinveistäjänä tunnettu Jussi Mäntynen.” 

”Mannerheimia esittävä reliefi sijoitettiin takasivulle, hovioikeudenpuistikon puolelle. Ylipäällikkö on kuvattu sivulta, talvisessa sotilasasussa mantteli päällä, kiikari oikeassa kädessä ja vasen käsi taskussa. Hänen takanaan on valkoisen armeijan joukkoja.” 

”Muistomerkin vasemmalle ja oikealle sivulle oli alun perin suunniteltu reliefikuvina jääkärit, Lotta Svärd. auransa jättänyt ja miekkaansa tarttuva talonpoika sekä koti eli perhe. Patsaaseen toteutettiin lähinnä vain viimeksi mainittu sekä lisäksi työtä, lakia ja uskontoa kuvaavat allegoriat. Ne olivat ideoina 1930-luvun suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita ja kuuluivat isänmaallisten muistomerkkien yleisimpään kuvastoon.” 

"Ylätorin puolella esitetään laki-allegoria, jota kuvaa mies attribuutteinaan miekka ja kilpi. Mies on antiikkiin viittaavaan tapaan ylävartaloltaan alston nuorukainen, soturi, laskostettu vaate alavartalon verhona. Miekka on hänen käsissään vartalon vasemmalla puolella, oikean käsivarren vaakunakilvessä on teksti LEX.” 

”Vieressä on uskonto-allegoria: nuori nainen katse käännettynä kuvakentän vasemmassa yläreunassa olevaa kirkkoa kohti ja vasen käsi sydämen päällä.” 

"Alatorin puolella sivustalla on työ-allegoria: nuori mies sirppi ja viljantähkä käsissään, yllään lantion peittävä vaate."

"Sen vieressä on tulevaisuus-allegoria, jossa on perinteinen madonna-aihe: äiti katse tulevaissuuteen suunnattuna, sylissään pieni lapsi ja helmoissaan vähän vanhempi poika.” 

”Muistomerkki valettiin pronssista. Leijona ja muut sivukuvat sekä jalusta hakattiin graniitista. Jalustan leveys on kahdeksan, pituus yhdeksän ja korkeus seitsemän metriä. 

"Jalustassa on leijonan yläpuolella vapaudenristi ja inskriptio Isänmaan vapauttajille – Åt fäderneslandets befriare. Tekstin alapuolella on vuosiluku 1918."  

”Itse veistos on kuusi metriä korkea, jalustoineen 14 metriä, ja painaa 3600 kg.” 

Myös teoksen suunta, eli mikä sen symboleista katsoo kohti etelää, herätti väittelyä. Suomen vapaudenpatsasta ei haluttu kääntää ”pimeää Pohjolaa päin, vaan valkoisen armeijan esikuva ja muistot on suunnattava kohti valoa ja vapautta. Takasivulle sijoitettu Mannerheim saattoi kuitenkin ottaa vastaan kadulla ohi marssivat paraatit.” 

”Muistomerkin kustannukset olivat yhteensä 1 352 000 markkaa, josta taiteilija Liipolan palkkio oli 650 000 mk.”

Lainaukset päättyvät

Yllä mainitussa artikkelissa on vielä kuvaus patsaan paljastustilaisuudesta 9.7.1938. Sen referointia ei tähän blogikirjoitukseen enää oteta mukaan.



Loppuun vielä kuvamanipulaatio 

Alkuperäinen kuva netistä, kuvankäsittely AN.

Muokattu kuva, jossa on siis toteutuneen Yrjö Liipolan Suomen Vapaudenpatsaan jalusta, ja sen päällä Wäinö Aaltosen Uhri ja saavutus -muistomerkki.

Jos Aaltosen ehdotus olisi toteutettu, siinä olisi tottakai ollut aivan omanlaisensa jalusta:

”Aaltonen avasi ehdotuksensa symboliikkaa Ajan Suunta -lehdessä. Luonnoksen siivekäs haltiatar kuvasi vapautta, alttari, jonka molemmissa päädyissä on Suomen vaakuna ja taustalla Koskenniemen säkeitä vuodelta 1918, oli isänmaa. Kuoleva sotilas oli uhri, ja miekka kuvasi taistelua. Aaltonen käsitti vapaudenpatsaan laajasti vuosisatoja kestäneiden vapauspyrkimysten tulkiksi. Kaunein ja paras paikka veistokselle oli hänen mielestään Suurkirkon ylin terassi Helsingissä, josta puuttui vapaudenpatsas.”

Kuva on kirjasta Etelä-Pohjanmaan historia, osa VII, toimittanut Raimo Salokangas, Vaasa 2006. / Liisa-Maria Hakala-Zilliacus: 1938 – vapaudenpatsas, sivu 797.


Suomen Vapaudenpatsas on hyvin esitelty Wikipediassa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Vapaudenpatsas



ja myös Rojekti X= sivustolla
 
http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/07/suomen-vapaudenpatsas-9-heinakuuta-1938.html


Tämän blogikirjoituksen kuvien uudelleenkuvaus ja kuvamanipulaatio sekä tekstin koonti:

Aimo Nyberg

Kuvisope, eläkkeellä, paikallishistorian harrastaja

aimonyberg(at)gmail.com

Tuttu ja tuntematon Vapaudenpatsas

Teemakirjoitukset Suomen Vapaudenpatsaasta jatkuvat nyt tammikuussa 2020. Edelliset löytyvät tästä blogista marras-joulukuulta 2019. Olen rohjennut pyytää muutamilta (neljältä) tästä teemasta minua paljon enemmän tietäviltä, historiaan perehtyneiltä kirjoittajilta, tutkijoilta, lyhyttä tai pidempää blogikirjoitusta liittyen Vaasan Kauppatorilla olevaan Suomen Vapaudenpatsaaseen. Eli muistomerkin historiasta, symboliikasta, ja yksityiskohtien allegorioista jne. Toistaiseksi en ole lupauksia kirjoituksista keneltäkään heiltä saanut.

 Aihe on iso, ja mahdollisti vaikeakin lähestyttäväksi. Toivoisin itse kuitenkin, että kirjoituksia teemasta vielä saadaan. Pohdintoja nimenomaan eri näkökulmista tarvitaan. Kukaan tuskin pystyy väittämään olevansa ehdottomasti kaikkitietävä, ja edustavansa yksin lopullista totuutta.

Aihepiiri kiinnostaa minua, ja uskoakseni monia muitakin täällä Vaasassa, ja koko Suomessakin. Aion siis ainakin itse jatkaa kirjoittelua, ja juttujen ”kerjäämistä” myös muilta. Itse olen kirjoitellut näitä juttujani, pohdintojani ja koonnut perusfaktoja ensisijaisesti vain etsimällä aineistoja kirjoista ja netistä, omia tulkintoja tietoisesti vältellen.

Nyt voisi ainakin yrittää syventää otetta. Myös haastatteluja olisin valmis tekemään, jos kiinnostuneita tällaiseen löytyy, eli jakamaan omia muistojaan aiheesta Suomen Vapaudenpatsas.

Olen sitä mieltä, että on turha yrittääkään löytää yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa tällaisissa, näinkin suurissa asioissa. Jokaisen meidän omat kokemuksemme, eletty elämämme, määrittelevät suhteemme menneisiin aikoihin. Kannamme mukanamme tiedonsirpaleita, asenteita ja ennakkoluuloja enemmän kuin itse tunnustammekaan. Elämänarvojemme vaakakupeissa on aina sekä arvokasta että arvotonta painolastia. Teemme jokainen omaa matkaamme tässä päivässä niin hyvin kuin kykenemme. Arjessa ja juhlan hetkinäkin on parasta pysyä vain omana itsenään. Muita loukkaamatta, ja aina kanssakulkijoitamme kuunnellen ja arvostaen.

Jaa Sinäkin muistojasi, omia tuntemuksiasi Suomen Vapaudenpatsaasta

Vanhat valokuvat ym. dokumentit, jos niitä jollain on tallella, olisi hyvä jakaa. Tuoda näkyville jollakin tämän ajan mahdollistamilla tavoilla. Otetaan vaan rohkeasti käyttöön fb-sivustot, blogit, yleisötilaisuuksien kuvanäytökset jne. Lupaan olla avuksi, jos esim. kuvien skannausta tarvitaan. Samoin juttujen kokoamisessa, jos aineistoja vaan jollain on.

Tulossa, tässä blogissa, useita kirjoituksia, joissa aiheena on Suomen Vapaudenpatsas.

Mm. kiistoista Vaasan ja Helsingin välillä, kumpaan kaupunkiin Vapaudenpatsas kuuluu?

Miksi Yrjö Liipolan patsaskilpailun voittanut ehdotus ei kelvannut Wäinö Aaltoselle?

Miten Vapaudenpatsaan leijonan maahan polkema lohikäärme liittyy Partioliikkeeseen ja Pyhään Yrjänään?

Mahdollisesti myös muiden kirjoittajien itse valitsemiaan näkökulmia ja aiherajauksia.

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Mikä ”kala” Sinä olet?

Viime viikkoina on keskusteluun noussut uudet ilmiöt, kuten Italiassa aikamoiseen suosioon yltänyt SARDIINIT -kansanliike.

Myös meillä Suomessa, ainakin  sosiaaliseen mediaan on vauhdilla pintaan nousemassa kalailmiö SILAKAT.

Tässä saattaa olla aineksia pidempiaikaisemmaksikin ajankuvaan vaikuttavasta toimintamuodosta.

Kansalaisilla on demokraattisissa yhteiskunnissa ollut ja on tänä päivänäkin hyvin monipuoliset keinot olla osallisena yhteiskunnassa, ja vaikuttaa ihan paikallisellakin tasolla oman lähiympäristönsä asioihin.

Poliittiset puolueet ovat ihan jokaiselle aivan erinomainen mahdollisuus olla mukana, tehdä yhdessä työtä paremman nykyhetken ja lastemme tulevaisuuden eteen. Suomi on yhdistysten maa. Edelleen, vaikka, lähes poikkeuksetta kaikissa perinteisissä yhdistyksissä valitetaan, ettei nuoria saa enää millään mukaan toimintaan.

Tämän blogin Vaasa ennen ja nyt taustayhteisönä on Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf. Näin uuden vuoden ja vuosikymmenen alussa on meidänkin asukasyhdistyksessämme syytä tuoda esiin omaa toimintaamme, ja toivoa saavamme mukaan myös uusia jäseniä yhdistykseemme!

Syyskokouksessa 2019 valittu uusi hallitus pitää vuoden ensimmäisen kokouksensa, järjestäytymiskokouksen plus ajankohtaiset asiat, 16.1. 2020. Puheenjohtajana jatkaa toisen vuoden Birgitta Lång. Millaista toimintamme tulee olemaan, siihen voi yhdistyksen jäsenenä vaikuttaa!

Tutustu VKA ry – ICV rf nettisivuihin (tammikuun päivitys tulossa vasta 16.1.)

http://vkaicv.nettisivu.org/


Miten voi liittyä jäseneksi Vaasan kantakaupungin asukasyhdistykseen?

Se on todella helppoa

- ilmoitat jollekin hallituksemme jäsenelle olevasi halukas jäseneksi (seuraava hall. kokouksessa jäsenyys hyväksytään ja nimi ja jokin yhteystieto kirjataan jäsenlistaan)

- haluat maksaa voimassaolevan jäsenmaksun, vuodelle 2020 vain 10€ ja vapaaehtoinen tukimaksu

- ilmoitat yhdistykselle ainakin yhden näistä yhteystiedoistasi: kirjeposti osoite / s-posti / puh nro

- tuot oman kiinnostuksesi mukaan asioita esille, ja olet valmis toimimaan yhdessä muiden kanssa niiden eteenpäin viemiseksi

Ota yhteyttä, kokouksissa tai yllä mainitun nettiosoitteen kautta, tai vaikkapa allekirjoittaneeseen, s-posti tämän blogikirjoituksen lopussa.

Mukaan yhdistykseemme ovat tervetulleita kaikki, niin AHVENET, HAUET, SIIAT, KUHAT, TAIMENET, LOHET, vastarannan KIISKET… SILAKAT ja SARDIINIT tottakai!

Aimo Nyberg
varapuheenjohtaja (2019)

aimonyberg(at)gmail.com

Se on juuri näin

Tämän blogikirjoituksen teen tällä kertaa Helsingissä.

Aiheena on aamun Hesarin juttu:

Liito-oravat ottivat valtaansa jo Helsingin kantakaupunginkin – Onko laji enää suojelun tarpeessa?

”Luonnossuojelulakia pitää noudattaa. Helsingin virkistysmetsät sopivat hyvin liito-oraville elinpiiriksi, sanovat ympäristönsuojelijat.” 

Suosittelen, lue koko kirjoitus Hesarista / digihesarista! (6.1.2020)

Asia koskettaa koko Suomea ja tottakai myös Vaasaa. Onhan meillä vaasalaisillakin omat ”kiistamme” luonnonsuojelullisten näkökohtien huomioonottamisessa ja kaavoituksen/rakentamisen yhteensovittamisessa.

Lyhyesti lainaan tähän vain Hesarin kirjoituksen lopun:

”MYÖS Mika Välipirtti uskoo, että rakentaminen ja luonnonsuojelu voidaan sovittaa yhteen. Ja pitää:

”Asuntorakentamisessa ongelma ei ole oikeastaan muu kuin se, että luonnonsuojelulakia tulisi noudattaa. Liito-orava on yksi laji, joka on suojeltu lain perusteella. Luonnonsuojelulain avulla pyritään turvaamaan luonnon monimuotoisuus ja ehkäisemään lajikatoa. Asuinrakentaminen ei saa olla ristiriidassa luonnonsuojelulain kanssa”, Välipirtti sanoo.

”Mikäli kuitenkin Helsinki edelleen pyrkii kaavoittamaan luonnonsuojelulain suojelemille alueille, ne (kaavat) käsitellään hallinto-oikeudessa.”

Lainaus päättyy

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistysaktiivina, ja mm. oman lähivirkistysalueemme Vaskiluodon metsän puolustajana, on hienoa saada seurata, miten täällä Helsingin eri alueilla toimitaan. 

Haagassa toimii alueellisia asukasyhdistyksiä. Pro Riistavuoren puisto fb-ryhmä kerää parhaillaan adressia, jolla toivotaan voivan vaikuttaa Vihdintien liikenneympyrän ja suunnitteilla olevan kaupunkibulevardin ratkaisuihin.

Kyseinen osa Helsinkiä on minulle erityisen tuttu, ollut kuin kotiseutua jo vuosikymmenten ajan.

Kun nyt taas vuoden alussa kävin kävelemässä ja kuvaamassa tässä metsässä ja näillä mahtavilla meren tuhansien vuosien aikana hiomilla upeilla kallioilla, vakuutuin siitä, että täällä ollaan oikealla asialla. Tämän metsän kallioita ei ole ihmisen tarkoitus räjäytellä! Alue on säilytettävä, suojeltava ehdottomasti!

Infraa tarvitaan liikenneratkaisuihin, rakentamiseen, - totta, mutta juuri näissä maisemissa yleiskaavoitus ja sen jälkeen muut vaiheet voivat tuhota lopullisesti kaiken hienon, mistä täällä asuvat ihmiset ovat kovasti nauttineet, osanneet arvostaa.

Merkittäviä luontoarvojakin alueella on, ja tämän pitäisi olla tiedossa. Viime kesän operaatio, jossa liito-oravien asuinpaikkaa tuhottiin viranomaisten käsittämättömällä innolla, ei ole mitenkään puolusteltavissa.

Metsää ei saada ikinä takaisin, ei ainakaan vuosisatoihin, kun sen ikiaikainen ekologinen systeemi poistetaan, ja tilalle tuodaan infraa liikenteen ja rakentamisen ehdoilla. Ihminen tarvitsee hyvinvointiinsa paljon muutakin!

Aimo Nyberg

Kaupunkikuvaaja ja blogikirjoittaja (Vaasa ennen ja nyt)
Eläkkeellä oleva kuvisope, osa-aika helsinkiläinen (Etelä-Haaga)
aimonyberg(at)gmail.com

Tähän loppuun muutama kuva Riistavuoren puistosta

Kuvat: AN, 4.1.2020, Etelä-Haaga, Riistavuori

Muistot jakoon muillekin!

Tähän minä en pysty.

Aivan mahdoton asia minulle, vaikka onkin tosi kiinnostava juttu!

Sinulle tämä saattaa onnistua.

Suosittelen, osallistu ja pääset näin mukaan tärkeään ja ainutlaatuiseen juttuun!

Itsesi, ja myös meidän muiden iloksi!

Tällaista ei kovin usein eteen ole tullut, eikä taida jatkossakaan ihan joka vuosi tullakaan.

Katso Vaasan kaupungin sivuilta

https://www.vaasa.fi/ajankohtaista/tule-kertomaan-mokki-tai-huvilamuistoistasi-8-1/


Lainaus

Tule kertomaan mökki- tai huvilamuistoistasi 8.1. 

Pohjanmaan museon kesänäyttelynä nähdään Huvilaelämää, joka on esillä 17.4.–30.8.2020. 
Näyttelyyn kerätään nyt huvilamuistoja ja valokuvia taustamateriaaliksi. 

Näyttely esittelee Vaasan seudun ja Pohjanmaan huvilakulttuurin sekä kesäasutuksen historiaa 1700-luvun lopulta nykypäivään saakka. Näyttelyssä tuodaan esiin myös elämää ja ajanviettoa huviloilla. Huvilaelämää esitellään valokuvien, kartta-aineiston ja esineistön avulla. Näyttely kootaan pääosin Pohjanmaan museon omista kokoelmista. 

Näyttelyn kokoava työryhmä kerää taustamateriaaliksi huvilamuistoja, jotka liittyvät Vaasaan ja Pohjanmaahan. Myös valokuvat alueen huvilaelämästä kiinnostavat ja niitä otetaan mielellään vastaan joko lainana tai lahjoituksena. Kerättävää materiaalia käytetään tietosuojalain sekä kuvien osalta erikseen tehtävän kirjallisen sopimuksen mukaan. 

Pohjanmaan museon kahvilassa järjestetään 8.1.2020 klo 15-17 tilaisuus, jossa yleisöllä on mahdollisuus tulla jakamaan työryhmän jäsenille huvilamuistojaan ja esittämään aiheeseen liittyviä valokuviaan. Paikalla ovat tutkija Minna Vihla, rakennustutkija Outi Orhanen, maakuntamuseotutkija Kaj Höglund, arkistoamanuenssi Kimmo Vatanen, kokoelma-assistentti Lisbeth Knif sekä amanuenssi Nina Takala. 

Julkaistu: 30.12.2019 

Lainaus päättyy

Tätä tilaisuutta ei kannata ohittaa 

Sinun muistojasi, kertomuksiasi ja vanhoja valokuviasi mukana taidemuseon kesänäyttelyssä! Tähän kannattaa ehdottomasti nyt tarttua! Kuvittele mahdollisuutta, - sinun pikkuruinen mustavalkoinen valokuvasi venematkalta, tai vaikkapa ruokailuhetkistä mökin kuistilla… tämä kuvasi suurennettuna Pohjanmaan museon seinällä osana Huvilaelämää näyttelykokonaisuutta?

Tavallisten ihmisten muistot ovat todellista kansanperinnettä. On todella suuriarvoista, että näitä ei haluta sivuuttaa, vaan päinvastoin arvostaa, nostaa nyt esille.

Itse olen ollut vaasalainen pian jo 40 vuotta. Purjeveneisiin, moottoriveneisiin – siis muiden, olen päässyt mukaan kovin harvoin. Omaa venettäkään ei ole koskaan ollut. Saaristoa olen siis nähnyt pääasiassa vain Uumajan risteilyillä.

Vielä viime vuosituhannen puolella Vaasan hiljaista kesäelämää perusteltiin sillä, että kaikki aidot vaasalaiset ovat saaressa, mökeillään, huviloillaan. Tilanne on tästä kyllä oleellisesti muuttunut, ja nykyisin Vaasassa on kohtuullisen vilkasta kesäelämää, rannoilla ja yleisemminkin.

Toivotaan, että tästä kesänäyttelystä tulee menestys!

Kuva: Helmer Österbergin kokoelmat

Meri taustalla on ilmeisesti Eteläinen kaupungin selkä. Aikoinaan sekin on ollut ”suurempi” ylitettäväksi kuin nykyään. Sundomiin päästäkseen piti joko kiertää lahti maanteitä pitkin, tai sitten mennä veneellä yli. Näistäkin ajoista vanhemmilla vaasalaisilla on vielä monenlaisia muistoja tallella.

Tekstin koonti: Aimo Nyberg