keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kaavoja ja korjauksia.


Vaasassa päivitellään kaavoitusasioista. Syytelläänkin. Vertaillaan ihmisiä ja rahaa Seinäjokeen ja Poriin. Ja taas päivitellään.

Vaasassa on kaavapuolella paljon arkkitehteja, joiden pitää kuulemma opiskella ammattiinsa pari vuotta, jotta olisivat päteviä! Luulisin, että ammatti osataan mutta byrokratia teettää töitä ja siinä opittavaa riittää.

Pohjalaisessa oli hyvä artikkeli kaava-asioista. Kaavan käsittelyvaiheita oli neljä, jotka mielestäni ovat kaikki tarpeelliset. Kyseenalaiseksi on asetettu suunnittelujaoston osallistuminen kaikkiin vaiheisiin. Sanotaan jarruksi. En tunne suunnittelujaoston enkä muunkaan suunnitteluporukan toimintaa juuri ollenkaan. Mutta silti...kokonaisuus pitää olla jonkun tahon hallussa. Se taho voisi olla suunnittelujaosto, mutta politikointi pitää jättää vähemmälle, jos halutaan tuloksia.

Kaupunki on kokonaisuus, jossa kaikki riippuu kaikesta. Se on toimintojen ja elämisen verkko, joka on ja pysyy, mutta silti muuttuu koko ajan. Tämä kokonaisuus on kaikkien tekevien ja päättävien osapuolten ymmärrettävä ja hallittava. Kaikkien on toimittava kaupungin ja kaupunkilaisten edun puolesta. Pelisäännöt, tavoitteet, kasvusuunnat, strategiat ja muut sellaiset on hyväksyttävä ja sisäistettävä. Ja ennenkaikkea niistä pitää kiinni. Ellei, niin kaavoitus on pelkkää rahallisten eturistiriitojen ratkomista, jossa kaupunkilaisten etu hämärtyy ja unohtuu. Päättäjillekin tässä sopassa riittää opittavaa.

Hyvä kaavoittaja ennakoi kaupunkilaisten tuntoja ja tarpeita ennenkuin on piirtänyt yhtäkään viivaa paperille. Ja samalla vähentää valituksia ja valittamisen tarvetta. Valmiista luonnoksesta pyydetyt lausunnot johtavat vain vikojen ja puutteiden etsimiseen. Syntyy arvostelua, mutta ei ideoita.

Vaasassa on kaavoittajia, mutta ei kaupunginarkkitehtia. Häpeällistä! Kaupungin arkkitehti tarvitaan pitämään huolta jo valmiista, rakennetusta kaupungistamme ja vahtimaan myös uuden rakentamisen tasoa ja laatua. Hänellä pitää olla kytköksiä sekä kaavoittajaan että rakennustarkastukseen. Kokonaisuus on hallittava. Se on iso haaste kaikille, jotka kaavoitusta ja rakentamista suunnittelevat ja päättävät.

Kaupunginarkkitehdin osaamisalueeseen pitää kuulua myös korjausrakentaminen ja halu panna hanttiin "lämmöneristys"-laille, joka homehduttaa vielä monia taloja ja haittaa ja estää oikeiden, terveellisten hirsitalojen korjaamisen ja rakentamisenkin. No, tämä on kokonaan toinen juttu, mutta jotain tarttis tehrä!

Hyväkin asemakaava voidaan pilata huonolla rakentamisella. Ja päinvastoin huonokin kaava saadaan elämään hyvällä arkkitehtuurilla. Jokainen kaava palvelee jatkuvuutta ja muutosta. Muutoskaan ei ole itseisarvo, sen on sopeuduttava olemassa olevaan ympäristöönsä. Mikään kaava ei ole pelkkä "postimerkki", se on osa sitä kokonaisuutta, jonka nimi on Vaasa, jolla on kunniakkaat perinteet.

Tsemppiä meille!

Jaakko Vainionpää, arkkitehti
Klemetinkatu 11B16, 65100 Vaasa,
puh. 0505992219,
Kirjoitettu 9.6.2015

Täydentävät toisiaan


Yhteispohjoismaisen Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle.

Lue lisää: Suomen Luonnonsuojeluliitto/luonnonkukkienpäivä

Tällä kerta Vaasassa on jopa valinnanvaraa!

Tulevana sunnuntaina 14.6. 2015 vietetään LUONNONKUKKIEN PÄIVÄÄ.

KEVYEMPI VAIHTOEHTO:

Tule mukaan asukasyhdistyksemme metsäretkelle Vaskiluodon metsään. Sunnuntaina 14.6. 2015 klo 10 – 12 kaikille avoin ja ilmainen retki Vaskiluodon metsässä. Kasveihin ja kukkiin meitä perehdyttää biologian ja maantiedon lehtori Marja-Liisa Kaski.

Asukasyhdistyksemme järjestää myös tiistaina 16.6.2015 klo 8 – 11 ja 18 – 21 kaikille avoimen ja ilmaisen kasvien valokuvausretken Vaskiluodon metsässä. Kasvikuvauksesta kertoo ja opastaa kuvataiteen lehtori Aimo Nyberg. Kännykkäkamera, pokkari tai järjestelmäkamera mukaan! Ellei sinulla ole omaa kameraa, voit silti tulla mukaan, saat kokeilla kasvien kuvaamista lainakameralla.

Kumpaankaan tapahtumaan ei tarvita etukäteisilmoittautumista.

Lähdöt metsäretkille parkkipaikalta Wasalandian kaupunginpuoleisen portin edestä, eli osoitteessa Niemeläntien ja Sinisentien risteys.

TOINEN VAIHTOEHTO: (perinteinen luontoretki)
http://www.luontoon.fi/ojen

Luonnonkukkien päivä Öjenissä 14.6.2015 11:00 - 15:00
Vaasa Merenkurkku, Öjen

Metsähallitus ja Finlands svenska Marthaförbund viettävät luonnonkukkien päivää Öjenin vanhassa metsässä Sundomissa. Samalla päättyy Marthaförbundin touko- ja kesäkuun kestänyt kampanja ”Martha mene metsään”. Päivän tarkoituksena on oppia enemmän luonnonvaraisista kasveista ja samalla kokea lähiluonnon kosketus.

Päivän aikana järjestetään opastettu retki Öjenin luontopolkua pitkin. Taukopaikalla saa paistaa vuohenputkilättyjä avotulella ja oppia kuinka luonnonvaraisia kasveja voi käyttää omassa yrttiapteekissaan. Luonnonkukkien päivää vietetään Pohjoismaissa ja se on tarkoitettu kaiken ikäisille. Vuoden kasvi, tupasvilla on vanha kuitukasvi. Sen siemenen pitkiä haituvia on käytetty ”köyhänmiehen villana”.

• Opastettu retki Öjenin luontopolkua pitkin (4,5 km) lähtö klo 11 luontopolun alusta, oppaina Metsähallituksesta Tuija Warén , Susanna Lindeman ja Anna Källberg.

 • Taukopaikalla: Vuohenputkilättyjen paistoa klo 12-13 Anita Storm, Sofia Grynngärds ja Petra Högnäs Finlands svenska Marthaförbundista avustavat. He kertovat myös muiden luonnonvaraisten kasvien käytöstä ruuanvalmistuksessa sekä mitä kasveja voi käyttää yrttiapteekissa.

Ota mukaan:
• Välipalaa. Voit myös paistaa vuohenputkilättyjä taukopaikalla!
• Vesipullo sekä muki tai kuksa. Me tarjoamme pihlajanlehtiteetä!
• Vaelluskengät tai saappaat
• Vaatetus sään mukaan Kuinka löydät Öjeniin:
 • Luontopolulle voi lähteä Myrgrundintien varrella olevalta pysäköintialueelta.

Pysäköintialueelta jatketaan kävellen Öjenin tietä noin 400 metriä, kunnes luontopolulle johtava pieni silta ja opastustaulut näkyvät tien vasemmalla puolella. Opastus alkaa tästä klo 11. Tervetuloa!

Päivän järjestävät: Finlands svenska Marthaförbundet ja Metsähallitus, Pohjanmaan luontopalvelut

Tekstin koonti Aimo Nyberg

New York, Helsinki, Vaasa


Kaupunki muuttuu, mutta mihin suuntaan? 

HS 9.6.2016

”Virkanainen kesytti autot New Yorkissa. Janette Sadik-Khan teki Times Squarelle kävelykadun.

Liikennesuunnittelun supertähti uskoo, että Helsingin suunta on oikea.”

”Olemme priorisoineet autoja yli 60 vuotta. Nyt katujen hierarkiaa pitää muuttaa. Pyramidin huipulla pitäisi olla kävelijöitä. Ja sitten pyöräilijöitä. Ja sitten julkinen liikenne. Ja sitten vasta autot”, sanoo tutustumismatkalle Helsinkiin tullut kaupunkisuunnittelukonsultti.

HS jatkaa:

”Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki (vihr) delegaatioineen on pyöräilyttänyt konsulttia ympäri Helsinkiä. On käyty Baanalla miettimässä pyöräilyä ja Jätkäsaaressa pohtimassa kaupungin tiivistämistä. Sadik-Khan kehuu Helsingin nykyistä liikennesuunnittelufilosofiaa. New Yorkin tavoin Helsinki odottaa tulevina vuosikymmeninä niin suurta väestönkasvua, että kaupungin liikenne ei voi pohjautua yksityisautoilulle.”

”On maailmanluokan kaupungin merkki, että rakennetaan vaihtoehtoja auton käytölle”, Sadik-Khan kehuu.

Lue koko Hesarin kirjoitus digilehdestä (edellyttää Hesarin tunnuksia).

Vaasa 

Viime päivinä on meillä Vaasassakin puhuttu kaavoituksesta, kaupunkisuunnittelusta. On nostettu esiin vaasalaisten suunnittelijoiden suuri määrä, ja prosessien hitaus. Kritiikille on toki paikkansa. On kuitenkin myös ymmärrettävä, että asiat eivät ole kovin helppoja ja vain jostain yhdestä syystä johtuvia.

Vaasaan toivotaan kasvua, lisää asukkaita, kauppaa ym. liiketoimintaa, uusia yrityksiä. Tämä vaatii tahtoa ja pääomia, ja laadukas toteutus ennen kaikkea osaavia ammattilaisia. Päättäjien pitää tietenkin hallita asiat, ymmärtää missä mennään ja nähdä kokonaisuus, luoda puitteet eteenpäinmenolle.

Hyvin suuri merkitys on ilman muuta virkamiehillä, mm. kaupunkisuunnittelussa, sillä heidän ajattelustaan vasta ideat konkretisoituvat vuosien varrella syntyväksi uudeksi kaupunkikuvaksi.

Mielestäni on hienoa, että asiat hoidetaan ennen kaikkea oikein, lakien ym. ohjeita noudattaen, siis säädetyssä järjestyksessä, ja erilasiakin vaihtoehtoja tutkien. Hirveätä kiirettä ei pidä olla, - ellei sitten haluta sallia ihan mitä vaan, ja mennä siitä yli, missä aita on matalin.

Minulla on ollut ilo asioida vuosien varrella muutamia kertoja myös Vaasan liikenteen yleissuunnittelusta vastaavan Pertti Hällilän kanssa, samoin nyt koko Vaasan kaavoituksesta vastaavan virkaan valitun kaavoitusjohtaja Päivi Korkealaakson kanssa. Heitä on helppo kehua, erinomaisia alan ammattilaisia, joiden kanssa uskoisin ihan kaikkien olevan helppoa tehdä yhteistyötä.

Hyvään suuntaan on menty, ja mennään. Näin uskon. Myös esillä olleet ehdotukset byrokratian vähentämiseksi ovat ilman muuta kannatettavia suuntaviivoja. Saattaa olla myös niin, että työnsä aloittanut Sipilän hallitus tulee tekemään muutoksia kaupunkisuunnittelun käytäntöihin.

On toivottavaa, että muutokset eivät vie paikallisilta ihmisiltä oikeutta olla mukana uusien suunnitelmien luomisessa. Aito vuorovaikutus aivan alusta asti on mitä parhain keino etsiä ja löytää oikeat suuntaviivat kaikkien kannalta parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Teksti ja kuva:

Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.

Mukaan Taiteiden Yöhön

Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen. Toivotaan, että lämpöä saadaan taas tänäkin kesänä kylmän ja kostean alkukesän jälkeen.

Vaasalaisten kesään kuuluu perinteisesti elokuussa ennen koulujen alkua, ja heinäkuun hiljaiselon jälkeen TAITEIDEN YÖ.

https://www.facebook.com/vaasantaiteidenyo

Miten on?
Miten asukasyhdistyksemme näkyy tänä vuonna Taiteiden Yössä? Onko ideoita?

Viime vuonna olimme yhdessä Tapio Parkkarin (vaasalaisai.info) ja Christian Olssonin (Vaasan historia ym. nettisivut) kanssa Kasarmilla vanhoja valokuvia skannaamassa. Omasta yhdistyksestämme meitä oli töitä tekemässä allekirjoittanut ja Henkka Eriksson. Mielenkiintoinen iltapäivä, jota myös raju ukkosmyrsky kunnioitti läsnäolollaan. Skannaustapahtuma on saanut jossain muodossa myös jatkoa vuoden mittaan. Kiinnostus vanhoihin aikoihin, ja erityisesti 1900-luvun valokuviin on Vaasassa valtavaa.

Toissa vuonna yhdistyksemme jäsen Aatto Wuorenlinna piti Kasarmilla yleisöluennon omista muistoistaan armeija-ajoiltaan. Aaton uskomattomat muistelut ja tietomäärä Vaasan varuskunnan historiasta olivat arvokasta kuultavaa.  Jotain tämän tapaista kaivattaisiin ehkä tänäkin vuonna?

Taiteiden Yöhön pitää ilmoittautua 26.6. 2105 mennessä

Jos sinulla on toiveita, ideoita, tai olet itse valmis jotain esittämään, järjestämään, niin asukasyhdistyksemme on valmis tulemaan mukaan.
Ota yhteyttä allekirjoittaneeseen, aimonyberg(at)gmail.com

Tai Ilmoita itse oma tai ryhmäsi esitys Taiteiden Yöhön ja ole osa Vaasan suurinta kaupunkitapahtumaa!

http://www.vaasa.fi/uutinen/taiteiden-yo-2015-ilmoittautuminen-kaynnissa 



Kuva: Aimo Nyberg. Monet yhdistykset keräävät varoja mm. myymällä herkkuja. Tässä Tikanojan Taidekodin ystävät ry myymässä yhtä illan suurinta herkkua, vohveleita kermavaahdolla ja hillolla. Kuva on vuodelta 2012.

Mukavaa kesän jatkoa!
Aimo Nyberg

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Turpa on kala


Kuva: HK. 20.5.2015 konkari antaa ohjeita aloittelijalle Raippaluodon sillalla.

Hauki on kala, sen tietävät kaikki.

Mutta turpaa en ole ongella tai muullakaan pyydyksellä koskaan tietääkseni saanut.

www.ottiopas.fi on Gummeruksen ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön tuottama ja ilmainen nettiopas kaikille kaloista ja kalastuksesta kiinnostuneille. Hieno uusi sivusto! Erinomainen tietopaketti, jota tutkimalla saa uusia vinkkejä, ja uutta intoa laittaa kalastusvehkeet kuntoon ja mukaan matkaan kesäreissuille.

Pikkupojasta asti olen pienimuotoista kalastusta harrastanut. Tosin sisämaassa, järvien ja jokien rannoilla. Nyt yli 30 -vuotta meren äärellä asuneena on tunnustettava, että hankin kalat hallista tai muilta kalatiskeiltä.

Nyt kesällä aikaa pitää olla myös Raippaluodon sillalla käyntiin, ja tietenkin laiturilla mato-ongella abborien narraamiseen.

Katso myös www.facebook.com/ottiopas

Pitää muistaa hoitaa myös lupa-asiat kuntoon!
http://kalastusluvat.net/

Tämän päivän Pohjalaisessa on hauska kokosivun mainos (Kärkimedia), jonka aiheena ovat Suomen 20 yleisintä kalalajia. Selkeitä kuvia, - sopivat erinomaisesti kalamiehille ja kalanaisille kalalajien mieleen palauttamiseen.

Teksti: Aimo Nyberg

torstai 4. kesäkuuta 2015

Suunta Vaasan Taidehalliin!

VAASAN KESÄ
06.06.2015 - 26.07.2015


Rantavoimistelua Hietasaaressa, 1937/Strandgymnastik vid Sandö, 1937/Beach gymnastics at Hietasaari, 1937, kuva/bild/picture: M.E. Palomäki

Taidehallin näyttely kertoo siitä, millaista vaasalaisten kesänvietto on ollut ja miten kaupunkikuva on muuttunut noin sadan vuoden kuluessa. Näyttelyn valokuvat kuuluvat Pohjanmaan museon kokoelmiin. Valokuvat on jaettu kolmeen eri teemaan, jotka ovat: Kesä kaupungissa, Meren läheisyys ja Kesän huvit.

Kuvista voimme nähdä, että Vaasan kaupunkikuva on muuttunut, mutta jotain on sentään vielä jäljellä: houkutteleva merenranta, lehtevät puistot ja auringon hellimät leveät kadut.

VAASAN TAIDEHALLI

VAASAN TAIDEHALLI FACEBOOKISSA
 

Vaasan kesä nyt 2015 

Otetaan kamerat mukaan, ja lähdetään ystävän kanssa, tai vaikka yksinkin valokuvaamaan / videoimaan miltä kesä näyttää nyt!

Jaa kuviasi meille muille!

Omassa blogissasi, facebookissa tai muualla somessa!

Myös tälle asukasyhdistyksemme blogisivustolle ovat myös Sinun Vaasa-aiheiset kuvat tervetulleita!

Toivon tähän blogiin mahdollisimman monen ottamia digivalokuvia. Kuvat/kuvasarjat pyritään julkaisemaan viikoittain (sunnuntaisin illalla). Korvausta kuvien julkaisemisesta ei pystytä maksamaan.

Lähettämällä valokuviasi annat luvan julkaista niitä tässä Vaasa ennen ja nyt blogissa. Kaikki tekijäinoikeudet säilyvät sinulla, kuvien yhteyteen laitetaan ©-merkki, sinun nimesi tai nimimerkkisi, ja kuvan otsikko / mahdollinen pitempi selostus kuvan tapahtumasta.

Kyse ei ole valokuvakilpailusta. Tarkoitus on saada esille vaasalaista elämänmenoa kesällä 2015. Tämän haasteen toivon mahdollisimman monen tämän blogin lukijoista ottavan vastaan!

Kuva ym. materiaali lähetetään s-postilla: aimonyberg(at)gmail.com

Kiittäen ja hyvää kesää toivottaen
Aimo Nyberg, kuvisope ja Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen pj.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Vaskiluodon metsä kutsuu

Retkelle Vaskiluodon metsään

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry järjestää luonnonkukkapäivänä sunnuntaina 14.6. 2015 klo 10 – 12 kaikille avoimen ja ilmaisen retken Vaskiluodon metsään.

Metsän kukkiin meitä perehdyttää biologian ja maantiedon lehtori Marja-Liisa Kaski.

Asukasyhdistyksemme järjestää samalla viikolla tiistaina 16.6.2015 klo 8 – 11 ja 18 – 21 kaikille avoimen ja ilmaisen kasvien valokuvausretken Vaskiluodon metsässä.

Kasvikuvauksesta kertoo ja opastaa kuvataiteen lehtori Aimo Nyberg. Kännykkäkamera, pokkari tai järjestelmäkamera mukaan! Ellei sinulla ole omaa kameraa, voit silti tulla mukaan, saat kokeilla kasvien kuvaamista lainakameralla.

Kumpaankaan tapahtumaan ei tarvita etukäteisilmoittautumista. Lähdöt metsäretkille parkkipaikalta Wasalandian kaupunginpuoleisen portin edestä, eli osoitteessa Niemeläntien ja Sinisentien risteys.

Tiedustelut 050 3308540/Aimo

Utfärd till Vasklotskogen

Invånarföreningen i Centrala Vasa ICV r.f. ordnar på De vilda blommornas dag söndagen den 14.6. 2015 kl. 10 – 12 en kostnadsfri utfärd till Vasklotskogen, som är öppen för alla.

Marja-Liisa kaski, som är lektor i biologi och geografi, gör oss förtrogna med skogens blommor.

Vår invånarförening ordnar samma vecka tisdagen den 16.6. 2015 kl. 8 -11 och 18 – 21 i Vasklot skogen en kostnadsfri växtfotograferinsutfärd, som är öppen för alla.

Lektorn i bildkonst Aimo nyberg berättar och instruerar om växtfotografering. Mobilkameran, pocketkameran eller systemkameran med! Om du inte har en egen kamera, kan du ändå komma med, du får pröva på att fotografera växter med en lånad kamera.

Till ingendera tillfället behövs förhandsanmälning. Avfärden till skogsutfärderna startar på parkeringsplatsen framför den port till Wasalandia som vetter mot staden, adress i korsningen av Blå vägen och Niemelävägen.

Förfrågningar 050 3308540 / Aimo

1.Sinikuusama

2. Puna-ailakki

3. Lemmikki

4. Metsätähti

5. Terttuselja


Kuvat: Aimo Nyberg 30.5. 2015.

Kännykkäkameralla on mahdollista saada ihan hyviä kukkakuvia.

Rohkeasti vaan kokeilemaan!

Molemmille retkille varustaudutaan säänmukaisin varustein. Vesipullo ja tarvittaessa omat eväät mukaan!

Kasveja ja kukkia emme tietenkään poimi emmekä kerää kasvioihin. Valokuvaamisen teemme luontoa kunnioittaen ja kasvien ehdoilla.

Tervetuloa mukaan kasviretkillemme luonnonkukkapäivänä sunnuntaina 14.6 ja myös tiistaina 16.6.

Marja-Liisa Kaski ja Aimo Nyberg

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...