maanantai 16. joulukuuta 2019

Pohjanmaan maakuntakaava 2040 esille

Lainaus nettisivulta

https://www.obotnia.fi/aluesuunnittelu/pohjanmaan-maakuntakaava-2040/

Kokonaisuudesta löytyy mm. Vaasan seutu, Kaavakartta B.

Kaavaehdotusta esitellään infotilaisuuksissa, jotka on tarkoitettu sekä kuntalaisille että kuntien päättäjille ja virkamiehille. Vaasassa infotilaisuus on 16.1.2020 klo 18 – 20 Pohjanmaanliitossa.

Kaavaehdotusta pidetään nähtävillä 9.12. 2019 – 31.1. 2020. Mahdolliset muistutukset tulee tehdä nähtävilläolon aikana.

Tälle sivustolle tiedon jakanut: Aimo Nyberg

Taas eletään vuoden pimeintä aikaa

On kolmas adventtisunnuntai.

Viikko Talvipäivänseisaukseen, ja siis vuodenkierron lyhyimpään päivään. Lämpötila plussan puolella, sataa vettä ja räntää.

Mustassa pimeydessä loistavat ikkunoissa monenväriset jouluvalot, samoin kaupungin keskustassa suuret jouluvalopallot ym. koristeet. Liikennevalojen, autojen vilkkujen, jarruvalojen alati vaihtuvat värit välkehtivät märällä asfaltilla.

Pimeys ja valo. Ikuinen paritanssi.







Kuvat: AN, 15.12.2019. Vaasan keskustaa. Alinta kuvaa on muokattu Photoshopilla.

Teksti: Aimo Nyberg

torstai 12. joulukuuta 2019

Suomen Vapaudenpatsaan tekijä: Yrjö Liipola

Monumentaalinen Suomen Vapaudenpatsas on ollut Vaasan kauppatorilla jo yli 80 vuotta.

Yli kymmenentuhatta kansalaista osallistui 9.7.1938 juhlaan, jossa arvokkaan seremonian päätteeksi teos paljastettiin.

Aihe, jonka muistomerkiksi patsas pystytettiin on tänään, vuonna 2019, jo yli sadan vuoden takaa: Isänmaansa vapauttajille - Åt fäderneslandets befriare 1918.

Tuolloin haluttiin, tarvittiin muistomerkki Suomen valkoisen armeijan saavuttamalle voitolle: venäläisten karkottaminen maasta onnistui, samoin kapinaan nousseiden punaisten joukkojen kukistaminen/tuhoaminen. Toisin sanoen vapautuminen onnistui entisestä emämaasta Venäjästä, ja vieraaksi koetun aatteen, bolsevismin eteneminen maahamme estettiin.

Tottakai tälle voitolle tarvittiin muistomerkki. Ja nimenomaan Vaasaan.

Tiedämme millainen muistomerkistä tuli. Miksi siinä on juuri nämä valitut yksityiskohdat, ja näin kuvattuina, sitä onkin jo aika lailla vaikeampi arvailla.


Vaasan Jaakkoo kirjoitti 10. heinäkuuta 1938 palstallaan Vaasa-lehdessä: ”Silloon nähtihin ensi kerran se hurjan korkia ja komja patas, 14 meeteriä korkia, mies kivääri käres ja lakki korkialla ilmas huutamas: voitto meirän on! – ja sen takana on toinen kuoleva soturi, joka painaa toisella kärellä rintaansa, mutta autuas onnenhäivä on hänenkin huulillansa.”

Lähde: Tapani Tikkala, https://www.vapaussotaeppy.fi/suomen-vapaudenpatsas-80-vuotta/
 
Patsashanke käynnistyi siis jo vuonna 1918, kenraali Mannerheimin aloitteesta. Sen toteuttamiseen meni kuitenkin 20 vuotta. Näistäkin vaiheista on aika hyvin historiaa selvitetty, ja dokumentteja netistäkin löydettävissä.

Sen sijaan vähemmälle huomiolle on jäänyt toteutuneen muistomerkin suunnittelija, Yrjö Liipola, ja hänen kanssaan valtaisan työn tehneet muut kuvanveistäjät ym. ammattilaiset.





Kuvalainaus Liipolan museon nettisivuilta.

Lainaus sivulta

http://www.varsinaissuomi1917.fi/koski.php


”Kuvanveistäjä, professori Yrjö Liipola tunnetaan suurten monumentaalisten patsaiden tekijänä. Yksi hänen tärkeimmistä teoksistaan on Vaasan kauppatorilla sijaitseva Suomen Vapaudenpatsas. Ehdotuksen patsaan pystyttämisestä teki C.G. Mannerheim vuonna 1918. Patsaan suunnittelusta järjestettiin kilpailu, johon osallistui 42 taiteilijaa. Yrjö Liipolan ehdotus - Pohjan poika rynnistää - valittiin kilpailun voittajaksi. Patsas paljastettiin vasta kesällä 1938. Vaasassa oleva patsas jalustoineen on 14 metriä korkea."

"Yrjö Liipolan Taidemuseossa on nähtävänä Suomen Vapaudenpatsaan pienoismalli sekä jalustassa olevat reliefit ja leijona. Luonnollisessa koossa on museolla nähtävänä patsaassa olevan nuoren miehen pää."

Lainaus päättyy

Tähän museoon aion tutustua!

https://koski.fi/taidemuseo/

En ole itsekään tässä museossa vielä käynyt. Kohde pitää nyt kyllä ehdottomasti lisätä ensi vuoden tutustumiskohteiden listalle!

Olisi hyvin mielenkiintoista selvittää, onko museolla nähtävänä Yrjö Liipolan alustavia ideoita ja luonnoksia Suomen Vapaudenpatsaaksi? Ja onko museossa tallella mahdollisesti käytyä kirjeenvaihtoa näiltä ajoilta?

Näin voisi saada kenties lisävalaistusta siihen, miksi juuri tämä kokonaisuus päätettiin toteuttaa?


Tähän loppuun vielä toinen lainaus sivulta

https://www.vapaussotaeppy.fi/suomen-vapaudenpatsas-80-vuotta/

”Isänmaan vapauttajille – yksi virhe jäi” 

”Kuusi metriä korkea ja 3600 kiloa painava pronssinen veistos esittää kahta mieshahmoa: seisova, kivääriä kädessään pitelevä sotilas heiluttaa lakkiaan ja hänen takanaan istuu haavoittunut sotilas rintaansa pidellen. Alkuperäisessä ehdotuksessa sotilas kohotti miekkaa lyöntiasentoon, mutta se vaihdettiin vaasalaisten painostuksesta päähineeksi. Sotilaan asento muutettiin seisovaksi ja vasempaan käteen tuli jalalla oleva kivääri. Patsas pystytettiin kahdeksan metriä korkealle graniittijalustalle, jota koristavat Hovioikeuden puolella Mannerheimin reliefi, torin puolella lohikäärmettä polkeva Suomen leijona, vapaudenristi sekä sanat ”Isänmaan vapauttajille 1918 åt fäderneslandets befriare”. Jalustaan on kiinnitetty neljä veistosta, jotka esittävät lakia, uskontoa, työtä ja tulevaisuutta. 

Tarkasta työstä huolimatta patsaaseen jäi yksi virhe: kivääriä kädessään pitelevän sotilaan sotilasvyö on väärinpäin, solki on kiinnitetty vasemmalta oikealle eikä oikealta vasemmalle, kuten sen kuuluisi olla. 

Pronssivalu tehtiin Helsingissä M. Virtasen taide- ja metallivalimossa. Patsaan jalustakivien ja jalustan edessä seisovan leijonan graniittityöt teki vehmaalainen Lehdon Kiviliike Oy. Jalustan harmaagraniitti louhittiin Räntämäen louhoksesta läheltä Turkua. Patsaan rakentaminen rahoitettiin pelkästään yksityisiltä kerätyillä lahjoituksilla.”



Kuvalainaus on yllä mainitulta nettisivulta.


Kirjoitussarja aiheesta Suomen Vapaudenpatsas jatkuu vuoden 2020 alkupuolella.

Mukaan saadaan mahdollisesti historiankirjoituksen todellisia osaajia, alan ammattilaisia. Tulossa on silloin ainakin joidenkin Suomen Vapaudenpatsaan symbolien ja merkkien esittelyjä ja niiden merkitysten pohdintoja.

Yllä olevan kuvasarjan korkokuvien lisäksi mielenkiinto kohdistuu Suomen Vapaudenpatsaassa ylinnä oleviin kahteen sotilaaseen, ja jalustassa torin puolella olevaan leijonaan, joka polkee jalkoihinsa lohikäärmeen.

Yrjö Liipolan monumentaaliteoksen, Suomen Vapaudenpatsaan vertauskuvia, symboleja voi tarkastella monista eri näkökulmista.

Poliittinen, maailmankatsomuksellinen pohdinta on ilman muuta mahdollinen ja tärkeäkin.

Mielenkiintoisempi lähtökohta on, ainakin minun mielestäni, peilata muistomerkissä käytettyjä symboleja ikiaikaisiin merkkien ja symbolien jatkumoihin.


Kuvalainaukset netistä yllä mainituista lähteistä

Teksti: Aimo Nyberg
Kuvataiteen lehtori, historian harrastaja

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Vaskiluodossa eteenpäin, askel askeleelta

Katso / kuuntele Vaasan kaupungin sivuilta

https://www.vaasa.fi/ajankohtaista/vaskiluotoa-kehitetaan-uusilla-katulinjauksilla-erotetaan-tyopaikka-ja-raskaan-liikenteen-reitit/

Lainaus

Vaskiluotoa kehitetään: uusilla katulinjauksilla erotetaan työpaikka- ja raskaan liikenteen reitit

Vaskiluodossa Reininkadun alueelle on tulossa muutoksia uuden asemakaavan myötä. Asemakaavaehdotuksessa esitetään, että osa Teollisuuskatua suljetaan liikenteeltä, jotta Wärtsilän teknologiakeskuksen ja logistiikkakeskuksen väliin voidaan rakentaa yhdyskäytävä. Suomen sokerin alueelle osoitetaan uusi liikennereitti Reininkadulta Kaarlentien kautta Teollisuuskadulle. Pinta-alaltaan 13,30 hehtaarin suuruinen kaava-alue sijaitsee Vaskiluotoon suunnitteilla olevan Wärtsilän Smart Technology Hub –teknologiakeskuksen itäpuolella. 



Kuvalainaus kaupungin sivuilta

– Kaavan päätavoite on mahdollistaa teknologiakeskukseen liittyvän logistiikkakeskuksen rakentaminen, mutta samalla pyritään säilyttämään myös muiden alueella toimivien yritysten toimintaedellytykset, kertoo kaavasuunnittelija Eija Kangas.

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto hyväksyi asemakaavaehdotuksen 10.12. Ehdotus on julkisesti nähtävillä 18.12.2019-17.1.2020 kaavoituksen tiloissa (tekninen virasto, Kirkkopuistikko 26, 2.krs.) ja kaavoituksen verkkosivuilla.

https://www.vaasa.fi/tietoa-vaasasta-ja-seudusta/kehittyva-ja-kansainvalinen-vaasa/kaupunkisuunnittelu/
 
Kaavaehdotus pyritään viemään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi maaliskuussa 2020, ja lainvoimainen asemakaava on tavoitteena keväällä 2020.

Julkaistu: 11.12.2019

Uutisen välitti tähän vaasaennenjanyt -blogiin: AN

maanantai 9. joulukuuta 2019

Rojekti X= päivitys 12/2019


On taas aika päivittää mitä nyt, vuoden 2019 lopussa, kuuluu Rojekti X= hankkeelle?

Vaasan julkiset patsaat, muistomerkit ja muistolaatat kartoitus- ja luettelointi hanke käynnistyi jo ennen Suomen 100 v. juhlavuotta. Jo kolme nopeasti kulunutta vuotta (2017-2019) on kohteita etsitty ja löydetty. Kokoon on saatu faktatietoja, ja jonkin verran myös vanhempaa kuvamateriaalia.

Kaikki kohteet on viime vuosien aikana myös valokuvattu, monet useaankin kertaan. Kohteiden esittelyjä on tehty tämän blogin, vaasaennenjanyt, sivuille yhteensä jo 158. Mukana allekirjoittaneen apurina on ollut enemmän tai vähemmän aktiivisina auttajina toistakymmentä henkilöä. Kiitoksia teille kaikille!

Linkki päivitettyyn koontilistaan on tämän jutun lopussa.

Tämä Rojekti X= koontilista on kaikkien asiasta kiinnostuneiden luettavissa, ja myös hyödynnettävissä ei kaupallisiin tarkoituksiin. Kunhan teksti- ja kuvalähteet mainitaan asiaan kuuluvalla tavalla.

Onko mahdollista löytää vieläkin lisää kohteita? 

On, ja se on todennäköistäkin.

Ainakin näitä laattoja, ”tässä rakennuksessa on toiminut / perustettu”-informaatiotauluja löytynee vielä. Jokunen minulla on tiedossakin, ja vielä esittelemättä tässä rojektissamme. Faktojen keruu näistä vaatii aikamoista salapoliisityötä.

Jos siis tiedät koontilistalta puuttuvia kohteita, ja osaat niistä kertoa, tai sinulla on jopa vanhoja kuvia jo esitellyistä kohteista, niin ota mielellään minuun yhteyttä.

Aimo Nyberg
Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope

aimonyberg(at)gmail.com


Onko tuttu?

Pyydän apua tästä kohteesta, jonka kuvasin jo keväällä, mutta esittelykirjoitus jäi pahasti kesken.




Kuvat: AN, 10.2.2019, Esim. tämä seinälaatta osoitteessa Raastuvankutu 7:ssä on tällä hetkellä vuoden 2019 lopussa rakennuksen saneeraustöiden takia luultavasti varastoituna, ja odottamassa takaisin laittamista.

Teollisuuskoulusta kertova muistolaatta on siis vielä esittelemättä, ja toivoisinkin saavani kuulla tietoja sekä Teollisuuskoulusta että ko. laattaan liittyvästä historiasta koulun toiminnassa mukana olleilta henkilöiltä.



Toinen, ajankohtainen seinälaatta

Sekä laatasta, että itse aiheesta löytynee lisätietoja, kunhan näistä jotain tietävät saadaan innostumaan.







Kuvat: AN, 10.2.2019.

Myös tämä kohde, muistolaatat Sotasairaalasta, Keskuskoulun Raastuvankadun sisäänkäynnin molemmilla puolilla, on tarkoitus vihdoin esitellä.

Millaisista lähteistä tästä saisi faktaa ja kuvia? Aihe on ajankohtainen, sillä tuleehan näinä kuukausina kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun venäläiset koneet pommittivat Vaasaa Talvisodan aikana yhteensä kuusi kertaa.

Koulurakennuksen katolla on ollut jonkinlainen vartioasema ja ampumapaikka, joskin aseistus oli ilmeisesti melkoisen tehotonta.


Kolmas huomio kaupunkikuvasta

Kotikaupunkimme kaupunkikuvaan on kesän ja syksyn aikana tullut muutamien patsaiden yhteyteen erillisiä pronssiin valettuja infotauluja. Samoin arkkitehti J.S. Sirénin suunnitteleman entisen Suomen Pankin talon julkisivuun. Näistä kaikista on tarkoitus tehdä vielä blogikirjoituksia, nyt laitan tähän vain muutaman kuvan.






Kuvat: AN, 5.12. 2019. C.A. Setterbergin muistomerkin yhteyteen on laitettu tieto teoksen tekijästä, eli nimi: Tea Helenelund.

Lue lisää muistomerkistä tämän blogin aikaisemmasta kirjoituksesta


http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/10/ca-setterbergin-muistomerkki-5.html







Kuvat: AN, 5.12.2019.

Tämä pronssilaatta kertoo rakennuksen suunnittelijan, ja seinien reliefien suunnittelijat.

Aikaisemmin olen esitellyt tässä blogissa Suomen pankin/Vaasa seinien korkokuvat, ja jonkin verran rakennustakin

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/03/suomen-pankin-korkokuvat-vaasa.html
 
Näiden tässä blogikirjoituksessa mainittujen kohteiden, kuten mahdollisesti vielä lisäksi löytyvien kohteiden esittely jää alkuvuoteen 2020.

Rojekti X= siis jatkuu edelleen, siirrymme luontevasti eteenpäin ”neljännelle tuotantokaudelle”.

Ihan tällaisenakin Rojekti on ollut merkittävä ponnistus. Kiitosta ja huomiota tämän vuoden aikana hankkeelle on saatu ihan hyvin.

Ainakin toistaiseksi epärealistisiksi osoittautuneet visiot kootun materiaalin jatkotyöskentelystä esim. mobiilipelin muotoon, tai vaikkapa patsasaiheiseksi lautapeliksi, ovat harmittavasti jääneet vielä ns. lähtökuoppiin. Katsotaan, mitä vuosi 2020 tuo tullessaan.

Aimo Nyberg

Linkki päivitettyyn Rojeti X= koontilistaan 

https://rojektixon.blogspot.com/


perjantai 6. joulukuuta 2019

6.12.2019 sumuisella Vaasan torilla

Tässä muutama kuva, kuvattu ennen klo viittä Vaasan kauppatorilta, Suomen Vapaudenpatsaasta. Ja muutama kuva myös viideltä alkaneesta isänmaallisesta juhlasta.

Sumuinen, kostea sää ja juhlavalaistu Vapaudenpatsas loivat tällä kertaa aivan poikkeukselliset olosuhteet saada otettua ainutkertaisia kuvia.

Ylioppilaiden perinteinen soihtukulkue saapui täsmällisesti Vaasan torille klo 17, ja Wasa Sångargillen, Pohjan Miesten ja ylioppilaskuntien itsenäisyyspäivän tilaisuus alkoi. Saimme kuulla perinteiset tilaisuuteen kuuluvat kuorojen esitykset, ja ylioppilaskuntien puheet, niin suomeksi kuin ruotsiksikin. Aito vaasalainen juhla siis!














Kuvat: AN, 6.12.2019 Vaasan kauppatori

Teksti: Aimo Nyberg

Suomen Vapaudenpatsaan vertauskuvat, symbolit

LAKI

Vaasan kauppatorilla on Suomen Vapaudenpatsas - Finlands Frihetsstaty. Yli kymmenentuhatta kansalaista osallistui 9.7.1938 juhlaan, jossa arvokkaan seremonian päätteeksi teos paljastettiin, - suojakangas lehahti auki, ja esiin tulivat teoksen ylin osa, kaksi sotilasta, ja korkean jalustan kaikki korkokuvat neljällä ilmansuunnalla. Suomen vapautta juhlittiin ja julkistettiin näin koko maailmalle.

Tänään, itsenäisyyspäivän 2019 aikoihin, on sosiaalisessa mediassa ja lehdistössäkin aikaisempaa enemmän kiinnostuttu tästä koko maamme merkittävimmästä Suomen itsenäisyyden monumentista.

Alueemme valtalehtien, Ilkan ja Pohjalaisen piakkoin yhdistyessä, rohkaistun välittämään eteenpäin tämän vaasaennenjkanyt -blogin seuraajille Ilkan sivuillaan jakaman videon, Muistomerkin paljastus Waasassa eli Suomen Vapaudenpatsaan vihkiäisjuhlasta:

KATSO VIDEO
 
Ja toisena jakona, lainauksena tähän perään vielä Pohjalaisesta (12.7.2018) hovioikeuden emeritus presidentin Erkki Rintalan kirjoituksen: Lain vertauskuva 100-vuotiaan Suomen Vapaudenpatsaassa 



Kuvalainaus: Pertti Elo Vaasan kaupungin esitteestä Vaasan patsaat ja muistomerkit-Vasas statyer och minnesmärken. Vaasa-Vasa 2008. 

Isänmaansa vapauttajille l918 – Åt Fäderneslandets befriare omistettu Suomen Vapaudenpatsas – Finlands Frihetsstaty paljastettiin Vaasan kauppatorilla Hovioikeudenpuistikon varrella 9.7.1938. Muistomerkin oli suunnitellut kuvanveistäjä, professori Yrjö Liipola (1881–1971). 

Yli kymmenentuhatta kansalaista osallistui juhlaan. Päävieraina olivat tasavallan presidentti Kyösti Kallio, puolustusneuvoston puheenjohtaja, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim ja itsenäisyyssenaatin elossa olleet jäsenet.

”Tämä muistomerkki on koko Suomen Vapaudenpatsas”, sanoi Mannerheim vihkipuheessaan. 

Vaasan hovioikeus osallistui juhlaan in corpore. Tilaisuuden jälkeen presidentti Kallio suurine seurueineen siirtyi hovioikeuden vastaanotolle. 

Patsas maksoi runsaat 1,3 miljoonaa markkaa. Kansalaiskeräyksellä hankitut varat kertyivät pääosin pohjalaisilta. Vaasan kaupunki rahoitti muistomerkin perustuksen ja kustansi juhlan. Valtiolta ei pyydetty varoja. 

Liipola suunnitteli patsaan graniittijalustaan viisi korkokuvaa. Niistä yksi kuvaa lakia, muut esittävät vapaussodan ylipäällikköä joukkojensa edessä, tulevaisuutta, uskontoa ja työtä. Korkokuvat veistettiin Räntämäen tummanharmaasta graniitista T:mi E. Lehdon veistämöllä Vehmaalla. 

Lain vertauskuva esittää antiikin soturia kilpineen ja miekkoineen. Kilvessä lukee LEX. 

Miekka esitetään oikeutta kuvaavassa taiteessa yleensä paljastettuna ja usein kärki ylhäällä. Vapaudenpatsaan miekka on tupessa kärki maahan laskettuna. Väistinrauta tekee aseesta ristin. Voimme ajatella vertauksen viestivän: Aseiden vaiettua vapautetun maan rakentamista on jatkettava lailla. 

Erkki Rintala 

Vaasa 


Lainaukset päättyvät

Suomen Vapaudenpatsaan muita vertauskuvia, symboleja tulen esittelemään tässä blogissa vuoden 2020 aikana, jollain aikataululla, allekirjoittaneen ja muiden asiasta kiinnostuneiden kirjoittajien toimesta.

Blogikirjoituksen koonti: Aimo Nyberg aimonyberg(at)gmail.com

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...