PERUUTUS, eli siirretään myöhemmäksi
Wasa teaterilta soitettiin Riitalle, että he ovat joutuneet perumaan esityksen, johon yhdistyksemme olisi halunnut tehdä varauksia.
Tre systrar och en berättelse. Onsdag, keskiviikko 25.11.2015 19:00 on siis peruttu!
Teemme nyt niin, että sovitaan yhdessä uusi aika tähän samaan näytelmään syyskokouksessamme 18.11. 2015 klo 19.00 – 20.00.
Sääntömääräistä syyskokousta edeltää kahvitarjoilu 17.45 alkaen, ja Joel Sellbergin esitys John Wickströmin elämästä.
Katso etukäteen sinulle sopivaa uusi päivämäärää Wasa Teateriin meneolle, ja ehdota sitä kokouksessa! Yritetään siis löytää yhteinen aika, joka sopii mahdollisimman monelle.
http://www.wasateater.fi/
Nähdään syyskokouksessa! Tervetuloa.
Aimo
Foto: Frank A. Unger
Sitoutumaton ja vapaa blogi. Myös Sinun kirjoituksillesi ja kuvillesi!
torstai 12. marraskuuta 2015
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Arvostettava elämäntyö
Lainaus suru-uutisesta, tämän päivän Hesarista (Helsingin Sanomat 11.11.2015)
”Runoilija ja klassisen kiinalaisen runouden suomentaja Pertti Nieminen, 86, kuoli sunnuntaina 8. marraskuuta Vantaalla. Hän oli syntynyt Vaasassa 29. kesäkuuta 1929.”
”Kansakoulunopettajan työn ohessa hän julkaisi lukuisia runokokoelmia ja kiinalaisen runouden ja taolaisen kirjallisuuden suomennoksia. Jäätyään eläkkeelle hän jatkoi työtään yhä intensiivisemmin.”
Kuva Pertti Niemisen kirjasta MANDARIINI KAINALOSSA.
(kuva-aiheena kulttuuriheerokset Fu Hsi ja Nú Kua; kivireliefi)
Otava 1989.
Omassa runokirjahyllyssäni on muutama Pertti Niemisen runokirja.
Ensimmäiseen hankintaani liittyy sattuma. Olen nimittäin voittanut kirjan Kirjailijakeskuksen arpajaisissa 17.4.1977 runoillassa Helsingin Ritarihuoneella. Viiden markan opiskelijapääsylippu on liimattuna ko. Pertti Niemisen kirjan suuri tuuli KIINAN RUNOUTTA 1 sisäkanteen. Kirjassa on myös Pertin omakätinen nimikirjoitus.
Pari viikkoa sitten, lokakuun lopussa kävin Helsingissä Temperan taidetarvikeliikkeessä, ja täydensin kiinalaisen tussimaalauksen tarvike- ja paperivarastoani. Tämän erityislaatuisen maalaustavan olen jo pitkään halunnut oppia, -alkeet ensin, ja tehdä harjoittelusta jopa säännöllistä.
Aloitin junassa, paluumatkalla Vaasaan, lukemaan Mandariini kainalossa -kirjaa. (14 artikkelia vanhan Kiinan kulttuurista, eritoten runoudesta). Miten kiehtovaa, ja myös vaikeaa kääntäjien, erityisesti kiinalaisten kuvamerkkien suomentajien työ onkaan!
Tästä saa hyvän kuvan esim. lainauksesta: (Mandariini kainalossa, sivut 190 -191)
Pertti Nieminen:
”En suinkaan edellytä enkä odota, että kiinalaisen runon käännös olisi ”sanamukainen”, niin kuin yleisönosastojen kirjoittajat vaativat uudelta raamatunkäännökseltä (saman ajattelutavan perusteella Gilesin käännökseen kiintyneet tuomitsisivat minun käännökseni harhaoppiseksi). Jokainen kääntäjä ja käännöstyöhön perehtynyt tietää, että tämmöinen vaatimus on mahdoton toteuttaa; että kääntämisprosessissa ei suinkaan käännetä sanoja vaan ajatuksia, kokonaisia ajatusrakenteitakin.
Edellytän ja odotan siis, että käännös välittäisi lähdetekstin kuvat ja ajatussisällyksen, tunteet, tunnelmat; eikä välttämättä alkuperäisinä kiinalaisina, vaan kohdekielisiksi idiomeiksi sovellettuina. Yllättävää kyllä, kiinalainen kuva on sangen usein kelvollinen myös länsimaisen kielikuvien seurassa. En minä millään ymmärrä, miksi Gilesin piti puhua ”sielusta”, ”taivaasta”, ”leijailusta” (vai kohoamisestako”?) ja ”uneksimisesta”, kun ei Li Po itsekään niistä puhunut. Eikä kiinan viisi- tai seitsentavuista runomittaa riimityksineen voi siirtää länsimaiden kieliin, joissa sana yleensä koostuu ainakin kahdesta tavusta, ja joissa ei tunneta sanan sävelkorkoa.
Eihän kääntäjän aina tarvitsisi olla väärentäjä.”
Katso lisää netistä: (elämänvaiheista, tuotannosta ym.)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Nieminen_%28runoilija%29
Pertti Niemisen omat upeat runot, kirjoitukset, ja valtava käännöstyö tulevat inspiroimaan suomalaista kirjallisuutta, kulttuuria aivan varmasti jatkossakin.
Pertti Niemisen elämäntyötä kunnioittaen
Aimo Nyberg, kuvataiteen opettaja

tiistai 10. marraskuuta 2015
Allekirjoitin
Kuva: Aimo Nyberg. Valoa pimeyteen! VKS:n katolla jouluvaloja joulukuussa 2014.
Olen flunssan, äänenmenetyksen ja sahaavan lievän kuumeen takia sairaslomalla.
Olo on voimaton. Tarvitsen lepoa, kuumaa juotavaa, unta ja töiden unohtamista… tällä mennään nyt.
Sotea on tullut silti seurattua, TV:stä ja lehdistä, netistä.
Näissä tunnelmissa (täysissä järjissäni) ALLEKIRJOITIN adressin:
http://www.adressit.com/vks_paivystyksen_puolesta_till_stod_for_jouren_pa_vcs
Edellisessä asukasyhdistyksemme kokouksessa keskustelimme yhtenä asiana kaupungin kaavoituksen suunnitelmia koskien juuri tätä VKS:n aluetta. Katselimme suunnitelmia, tarvittavia parkkialueita (mm. nykyisen pesäpallostadion paikalle), uusia korkeita sairaalarakennuksia, tekosaaria Sundominlahdelle…
TUTUSTU:
http://www.vaasa.fi/kaavoitus/ak0989
Paikallisilta päättäjiltä toivotaan nyt tiivistä yhteydenpitoa ministereihin ym. vaikutusvaltaisiin henkilöihin. Ministeri Rehula asiantuntijoineen on nyt Vaasan tulevaisuuden kannalta avainasemassa! Eli nyt vaikuttamaan ketkä voivat!
Aimo Nyberg, sairaslomalainen
Syyskokous 18.11
Tervetuloa
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n syyskokoukseen keskiviikkona 18.11.2015.
Paikka: NNKY:n kerhohuone, Kirkkopuistikko 30.
17.45 – 18.00 Kahvitarjoilu.
18.00 – 19.00 Joel Sellberg kertoo John Wickströmistä. Vanhoja valokuvia, keskustelua jne…
19.00 – 20.00 Sääntömääräinen syyskokous
Tervetuloa kaikki jäsenet! Ottakaa myös yhdistyksestämme kiinnostuneet ystävänne mukaan!
Välkommen till Invånarföreningens i centrala Vasa rf höstmöte onsdagen den 18.11.2015
Plats: NNKY:s klubblokal, Kyrkoesplanaden 30
17.45 – 18.00 Kaffeservering
18.00 – 19.00 Joel Sellberg berättar om John Wickström. Gamla fogografer, diskussion…
19.00 – 20.00 Stadgeenliga höstmötesärenden
Alla medlemmar är välkomna till höstmötet. Ta gärna med era vänner!
Jäsenkirje 3/2015 lähetetty marraskuun 2.päivä.
Kokousasiakirjat myös yhdistyksen virallisilla sivuilla viikkoa ennen.
http://vkaicv.nettisivu.org/
Anttu Kankaanpää siht. Aimo Nyberg, pj.
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Periaatteet
Periaate
Nykysuomen sanakirjan mukaan: toiminnan, menettely- t. ajattelutavan perusajatus, johtava ajatus, ohjenuora, perusohje, - sääntö, -laki, prinsiippi, maksiimi.
Onko meillä tavallisilla tallaajilla enää periaatteita?
Edes yksi periaate, jota voimme sanoa puolustavamme, sanoin ja teoin, -takkia kääntämättä?
Kaikkia meitä elämänkokemuksemme ovat muovanneet ja muovaavat joka ikinen päivä. Vuosikymmenten kuluessa myös oma asemamme yhteiskunnassa muuttuu enemmän tai vähemmän. Tämä on ihan ymmärrettävää. Mihin suuntaan muutumme, se on yhtä lailla sattumaa kuin oman tahtomme tuotosta. Näin väittäisin. Silti vain me itse olemme oman takkimme kantajia.
Kykymme uudistua on toki välttämätöntä, mutta uskoakseni jokaisen on hyvä aika ajoin miettiä ja tunnistaa omia syviä tuntemuksiaan, niin suhteessa itseensä kuin muihinkin, lähimmäisiimme.
Perimmäisiä arvoja, aatteita ihmisellä on hyvä olla. Ja tottakai myös suvaitsevaisuutta, kunnioitusta erilaisuutta kohtaan. Suomalaisen yhteiskunnan ehdottomasti vahva puoli on kyky arvostaa toisten erilaisia arvoja ja aatteita. Voimasuhteiden kuuluukin vaihdella, jotta kehitys on mahdollista.
Yllä olevan kirjoitin aamun Hesarin (8.11.2015, C 18) inspiroimana. Sunnuntain lehden lukemisessa meni taas aikaa!
Kulttuuriosassa oli juttua ”autenttisesta radikaalista”, ILKKA TAPALEESTA.
Kirjoituksen otsikko: Aktivisti suuntaa positiivisen energiansa itään
Lyhyt lainaus Veli-Pekka Leppäsen kirja-arvostelun lopusta:
”Kirjoittajana Taipale ei kohoa asiaproosan aateliin. Venäjä mon amour henkii pikatahtisen raportin tuntua, lievää luettelomaisuutta ja haparoivaa rakennetta.
Ne jäänevät pikkuvioiksi sen rinnalla mistä teos kauniisti todistaa: auttamisen halusta ja aloitekyvystä – ihmisluonnon solidaarisesta puolesta.
Ilkka Taipaleen tunnuslause soinnahtaa ytimekkäästi: ”Tiede, Taide ja Köyhä Kansa. Jos kannamme huolta näistä, niin pärjäämme.”
Kohtuullista, useampaankin suuntaan.”
Venäjä mon amour Kirjoittaja: Ilkka Taipale Julkaisija: Into
Laji: Muistelmat Vuosi: 2015 Sivumäärä: 296
Hesarin juttu luettavissa kokonaisuudessaan TÄÄLLÄ
Kuva netistä: Martti Kainulainen, LEHTIKUVA. Vappu ja Ilkka Taipale.
Hyvällä tuurilla kuvan pariskunnan voi silloin tällöin nähdä yllättäen myös Vaasassa, esim. Kauppahallissa.
Blogikirjoituksen teksti: Aimo Nyberg
Isänpäivänä 8.11.2015.
Onnea ja kiitokset kaikille isille, vaareille, paapoille,
kynttilöiden mukana myös ajattomuuteen, rajattomuuteen siirtyneille.

lauantai 7. marraskuuta 2015
Tre systrar och en berättelse
Hei! Hej alla!
Tervetuloa kaikki mukaan! VKA ry:n hallitus, jäsenet, ystävät! Mennään yhdessä teatteriin!
Alla välkomna! ICV rf:s styrelse och medlemmar, vänner, vi ska gå till teater tillsammans!
Tällä kertaa jokainen ostaa lippunsa itse.
Den här gången var och en köper sin biljett själv.
Tre systrar och en berättelse
Onsdag, 25.11.2015 19:00
Wasa Teater - Österbottens regionteater
Sandögatan 7, 65100 Vasa
Foto: Frank A. Unger
Åsa Nybo, Tinja Sabel, Johan Aspelin, Jonas Bergqvist, Tove Qvickström
http://www.wasateater.fi/
Jakobstad 1948. Det lokala amatörteatersällskapet beslutar sig för en överraskande satsning, man ska sätta upp Anton Tjechovs pjäs Tre systrar.
Repetitionsperioden med demonregissören Mirjam blir en hektisk och inspirerande tid för dem alla, med både dråpliga och komiska inslag. Men en tragedi drabbar teaterensemblen minuterna innan ridån går upp. Det som sker kommer att kasta sin skugga över huvudrollsinnehavarna Ulla-Majs, Margits och Iris fortsatta liv. Årtionden senare återförenas de och försöker förstå vad som hänt.
Pjäsens handling tar sin början i den karga, men också hoppfulla efterkrigstiden, med barnalstring, reservdelsbrist och vilda framtidsplaner. Vi får möta tre kvinnor och deras drömmar, förhoppningar, kärlek, äktenskap och besvikelser. Berättelsen utspelas mot bakgrund av ett Finland som gör sitt bästa för att förtränga kriget och bygga upp ett välfärdssamhälle.
Nähdään, vi ses 25.11.2015
Riitta ja Aimo odottavat aulassa/ Riitta och Aimo väntar i aulan.

torstai 5. marraskuuta 2015
Tarjontaa yllin kyllin
Koko ohjelma löytyy tapahtuman verkkosivuilta osoitteesta www.vaasa.fi/littfest.
Kirjallisuusfestivaali Vaasa LittFest järjestetään tänä syksynä 15. kerran! Aidosti kaksikielisen tapahtuman teema on tänä vuonna Eläin ja ihminen, ja ohjelmassa on kirjailijavieraiden lisäksi musiikkia, runoutta, kirjoittamista ja teatteria.
Katso tapahtumien ajat ja paikat http://www.vaasa.fi/node/25869/
Tapahtumapaikkoja ovat Vaasan pääkirjasto, tiedekirjasto Tritonia, Loftet, Wasa teater, Ritz, Vaasa-opisto ja Vasa Arbis.
Tämä kiinnostaa minua heti huomenna perjantaina. Mutta pääsenkö sinne, on epävarmaa. Olen ollut koko viikon kovassa flunssassa, ja siis sairaslomalla. En muista koska minulta olisi äänikin mennyt näin heikkoon kuntoon. Puheeni on pelkkää pihinää, kuin Marlon Brandolla elokuvassa Kummisetä.
Perjantai 6.11.
ELÄIMIÄ VAI IHMISIÄ?
19.00
Vaasan pääkirjasto, Draama-sali
• Katariina Souri
• Kaj Korkea-aho
• Kasper Strömman
• Salla Simukka
• Petter Lidbeck (Hans Koppel)
• Sara Jungersten
• Harri István Mäki
• Taneli Saari (kitara)
• juontaja: Petter Lindberg
Loppuun linkki Kasper Strömmanin sivuille:
http://kasperstromman.com/about/
Lainaus sivulta:
”Kasper Strömman on yksi Suomen tämän hetken suosituimmista miesbloggaajista eli mbloggaajista. Hänen tunnettu ja rakastettu Kasper Diem -bloginsa tavoittaa tällä hetkellä merkittävimmän osan maamme mielipidejohtajista, puhumattakaan muista. Miten tähän asemaan on päästy?
Ainutlaatuisella mbloggaus-konseptilla ja maltillisella määrällä töitä.
Mbloggaus ei sinänsä tietenkään ole Kasper Strömmanin koko elämä; onhan hän myös lahjakas kuvittaja, taitava sarjakuvapiirtäjä ja vuoden graafikko 2013. Tämän lisäksi hänen suositut luentonsa saavat yleisön vuoroin haukkomaan henkeä, vuoroin siemailemaan kahvia.”
Tekstin koonti: Aimo Nyberg
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
LUITKO JO TÄMÄN?
Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!
Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...