Kuvat: AN 1.6.2022. Uuden ulkoilureitin avajaiset
Eteläisen kaupunginselän ulkoilureitin ensimäinen osuus valmis
Vaasan kaupunki järjesti 1.6. 2022 tapahtuman MAJAKKAKIVELLÄ.
Tässä lainaus etukäteismainonnasta kaupungin fb-sivulta
Lainaus
Eteläisen kaupunginselän ulkoilureitin ensimmäinen osuus on valmis!
Kymmenen kilometrin mittainen reitti kulkee Sundominlahden rantaa mukaillen Kalarannasta aina Risöhön saakka, ja sen varrelle on rakennettu muun muassa uusia taukopaikkoja sekä kokonaan uusi silta Vanhan Vaasan kanaalin yli.
Reitin avajaisia vietetään keskiviikkona 1.6. klo 16–19 Suvilahden vanhan kaatopaikan takana sijaitsevalla Majakkakivellä ja sen viereisellä laavulla. Tarjolla on maukasta hernekeittoa, musiikkia ja rentoa yhdessäoloa!
Majakkakivelle voi saapua kolmesta suunnasta. Maisemista pääsee nauttimaan parhaiten kulkemalla uutta esteetöntä reittiä Suvilahdesta kanaalin vartta aina uudelle sillalle saakka. Vanhasta Satamasta paikalle pääsee Hevossaarentien risteyksestä, josta lähtee polku alaspäin Majakkakiven suuntaan. Avajaisiin voi saapua tarvittaessa myös autolla Lekatietä pitkin. Kaatopaikan kiertävä tie aukaistaan klo 16 ja sitä pitkin voi ajaa myötäpäivään aina Majakkakivelle saakka. Auton voi jättää parkkiin tien varteen.
***
Den första delen av frilutsleden runt Södra Stadsfjärden är klar!
Den tio kilometer långa leden går längs Sundomvikens strand från Fiskstranden ända till Risö, och längs med leden har man byggt bland annat nya rastplatser och en helt ny bro över Gamla Vasa kanal.
Invigningen av friluftsleden hålls onsdag 1.6 kl. 16–19 vid Fyrstenen bakom den gamla avstjälpningsplatsen i Sunnanvik och vindskyddet där bredvid. Det utlovas läcker ärtsoppa, musik och avslappnad samvaro!
Till Fyrstenen kan man ta sig från tre riktningar. Bäst får man njuta av vyerna genom att gå längs den nya tillgängliga leden från Sunnanvik längs kanalen ända till den nya bron. Från Gamla Hamnen kommer man till Fyrstenen från Hästövägens korsning, från vilken det går en stig ner mot Fyrstenen. Till invigningen kan man vid behov även komma med bil längs Släggvägen. Vägen som går runt avstjälpningsplatsen öppnas kl. 16 och längs den kan man köra medsols ända fram till Fyrstenen. Bilen kan man parkera invid vägen.
Lainaus päättyy
Käyn lähiaikoina kuvaamassa reittiä muiltakin osin, sekä maisemia ettäreitin varrelle tulleita uusia opasteita.
Tai jos jollain teillä jo on kuvattuna näitä infotauluja, laittakaa tulemaan
kuvia! Julkaisen kuvianne erittäin mielelläni tässä blogissa!
Majakkakiven ja Vanhan Vaasan kanaalin opastustaulu.
Minusta
on todella hienoa, että Vaasassa näihin infotauluihin satsataan.
Kaupungilla on suuria suunnitelmia tämän ”vuoren” saamiseksi eri tahojen harrastuskäyttöön.
Entisen kaatopaikan päältä on melkoiset
näkyvät yli Sundominlahden pohjukan
Mustasaaren kunnan päätökset ja toimenpiteet tulevina vuosina ratkaisevat sen, onko meillä joskus mahdollisuus koko ulkoilureittiin lahden ympäri.
Puolessa välissä ollaan! Ollaan kiitollisia tästä! Kiitos Vaasa, päättäjät, aikaansaavat virkamiehet ja hankkeen toteuttaneet alan ammattilaiset.
Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg
Kaupunkikuvaaja
aimonyberg(at)gmail.com
Katso myös Vanhan Vaasan Majakkakivi, Rojekti X= hankkeen päivitetty kohde-esittely
http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2021/03/vanhan-vaasan-majakkakivi.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti