sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Kaunista on, vaikka kohdetta ei näy 2

 


Kuva: AN 9.1.2022

 

 

Kuva: AN 5.1.2017. 
Viisi vuotta sitten ei ollut tammikuun alussa kovin paljon lunta

 

Kävin tänään osoitteessa Kaupunginkatu 6, koska tänään on Einari Uusikylän muistolaatan paljastustilaisuuden vuosipäivä!

Tämän yksityisasunnon piha-aidan raossa olevan muistokiven ja laatan paljastustilaisuus oli vuonna 1975, tammikuun 9. päivä.

Aloitin viisi vuotta sitten (2017) Vaasan julkisten taideteosten luetteloinnin, valokuvaamisen ja fakta-aineiston keruun. Tavoite oli etsiä ja löytää ”lähes kaikki” Vaasan kaupungin alueella olevat muistomerkit. -laatat ja julkiset veistokset.

Tämä projekti sai nimekseen Rojekti X =, koska en tämän patsasbongauksen alussa vielä tiennyt kohteiden kokonaismäärää, enkä niiden sijaintejakaan kuin vain osalta. Kuvataiteen opettajan työstä eläkkeelle jäätyäni tämä tuntui mielekkäältä haasteelta ja sopivalta tavalta ikään kuin pikkuhiljaa jäädä pois töistä…

Nyt viiden vuoden jälkeen koontilista on ”valmis”, ja nyt on ihan kivaa alkaa päivittää kohteista tekemiäni blogikirjoituksia.

Laitan tähän linkin ekaan Rojekti X= blogikirjoitukseen

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/01/9-tammikuuta-1975.html 


Siitä se alkoi!

Koontilistalla on tänään jo 165 esiteltyä kohdetta. Koontilistalta kohteet löytyvät kuukausilistoina, ts. ”synttäripäiviensä” mukaisessa järjestyksessä. 

https://rojektixon.blogspot.com/ 


 

Tärkein asia vielä tähän loppuun!

Tällä hankkeella on myös fb-sivu. Ja se on tietenkin kaikkien tästä aihepiiristä kiinnostuneiden käytössä.

Sinne ovat erittäin tervetulleita kaikkien teidän ottamat aihepiiriin sopivat vanhat ja uudet valokuvat, ja tietenkin kommentit, faktojen täydennykset, hauskat tarinat jne.

Ajattelin nyt laittaa sinne itsekin taas jotain, - olisi aika kiva saada sinne myös kuvia Einari Uusikylän taiteesta.

Fb-linkki/ EINARI UUSIKYLÄ

TÄÄLLÄ 


Hommat siis jatkuvat, - viikko, kuukausi, vuosi kerrallaan! 

Eli myös fb-sivuille tulee kohde kerrallaan pientä lisää aina silloin tällöin. Ilman mitään suurempia paineita.

Vielä jaksetaan.

 

Aimo Nyberg

Kaupunkikuvaaja, kotiseutubloggaaja
aimonyberg(at)gmail.com

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...