maanantai 10. tammikuuta 2022

Jutut harvenevat ellei…

 

 

Nyt on niin, että ainakin tässä kuussa (tammikuu 2022) en lähde ulos kameran kanssa kovin montaa kertaa.

Syynä on osittain koronatilanne, pääasiallisena syynä kuitenkin taloyhtiössämme tänään alkanut hissiremontti. Rappuja on aivan liikaa kulkea alas ja ylös, muuten kuin ihan välttämättömistä syistä.

Edessä on siis viikkojen eristys. Olemme vaimon kanssa tähän kyllä hyvin varautuneet.  Toivoa vaan sopii, että yhä vaan pahemmaksi muuttuva koronaepidemia menisi myös näiden viikkojen aikana ohi.  Tavallisempaa arkea kaipaamme jo kaikki, niin me eläkeläiset kuin aivan varmasti myös yhteiskuntaamme ylläpitävät työssäkäyvät aikuiset, lapsista ja nuorista puhumattakaan.

Ulkona saa ja voi kuitenkin edelleen olla ja liikkua. Liikkua kaupungilla, luonnossa, hiihtää, ulkoilla, kulkea ja katsella ympärillään olevaa…

Nyt rohkenen toiveikkaana pyytää apua teiltä, arvoisat tämän blogin lukijat, että jakaisitte ottamianne valokuvia tänne ylläpitämälleni sivustolle!

Lähettäkää s-postilla minulle ottamianne valokuvia, mistä tahansa Vaasaan liittyvästä aiheesta. Kuvat voivat olla aikaisemminkin kuvattuja, vanhojakin, jos ne ovat digitaalisessa muodossa. Tai ihan tässä ja nyt kuvattuja tunnelmia, tilannekuvauksia jne. Mukaan olisi hyvä saada myös muutama rivi tekstiä, eli mitä, missä, milloin -tyyliin.

Talvi ja kevät 2010 oli luminen. Silloin olin mukana järjestämässä valokuvakilpailua Talvinen Vaasa. Kilpailussa jaettiin myös pieniä palkintoja. Tuomareina olivat Unto Heinonen ja Raimo Vahtera. Nyt tähän ei ole mahdollisuutta, mutta toivon silti, että halukkaita silti löytyy jakamaan omia ottamiaan valokuvia meidän kaikkien iloksi. Henkilökohtaisten somekanavien lisäksi kuviaan voi nykyään jakaa monillekin sivustoille, mm. TV:n sääkuvissa näkyy aina silloin tällöin vaasalaisten kuvaajien tallentamia hienoja kotikaupunkimme maisemia.

 

Katso vuoden 2010 kilpailun voittajatyöt 

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2020/02/talvi-2010.html 


Nyt siis kuvaamaan ja jakamaan kuvia Vaasasta tälle vaasaennenjanyt -sivustolle!

Osoite: aimonyberg{at)gmail.com 

 


 

Kuvituskuva: AN

 

Blogijutun teksti ja kuva: Aimo Nyberg

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...