keskiviikko 4. elokuuta 2021

Luonnonsuojelun työmaalta

 

 

Edelliseen blogikirjoitukseen jatkoa.

Tämä SUOMEN LUONTO – Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikirja vuodelta 1948 löytyi kotoamme.

Mielenkiintoisia juttuja!

Työ luonnon, kotiseudun puolesta on pitkäjänteistä puuhaa, kovaa työtä. On tarvittu päättäväisiä ihmisiä ajamaan isoja asioita eteenpäin ja maaliin asti.

Lainaan tähän muutamia otteita ko. julkaisusta.

Kuva 1, s. 82

Mm. Björköby, Valassaaret mainitaan

Kuva 2, s. 88

Metsäasiat, kotiseututyö, kansainvälinen yhteistyö… edelleen 2020-luvulla todella ajankohtaisia isoja asioita.

Kuva 3, julkaisun takakansi
”Maan luonnonystävien yhteenliittymä Suomen luonnon kauneuden ja rikkauden turvaamiseksi”.

Näin se on, - liittymällä mukaan vapaaehtoistyötä tekeviin yhdistyksiin, kuten luonnonsuojelu- ja kotiseututyötä tekeviin yhdistyksiin, voi antaa oman tärkeän tukensa asioiden eteenpäin viemiselle. Eteenpäin on päästy ja on edelleen päästävä. Vaikkakin joskus tuntuu että tuskastuttavan hitaasti.

Kuva 4, etukansi

Hieno kansi tämäkin. Nykyään voi sanoa, että Suomen Luonto -lehti on myös ainutlaatuisen hieno luontokuvien julkaisija.

 


 

 


 


Kuvien skannaus, teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...