torstai 1. marraskuuta 2012

Musiikkitalon paikka?



Kuva: AN, 25.10.2012

Vaikka kunnissa ei kaavoitusasioita, eikä muitakaan koko kaupungin yhteisiä asioita päätetä yleisönosastokirjoituksissa, tai edes siten, että sanomalehdissä julkaistaan jostakin alueesta suunnitteluluonnoksia (ja sanotaan, että tähän on tulossa ”lähiaikoina” tämän näköinen ostoskeskus ym.) tekee minun itsenikin mieli laittaa tähän blogiin tuo yllä oleva kuva, ja hieman pohtia itse ajatusta…

Hyviä puolia? Tosiaan, olemassa olevat, julkiset liikenneyhteydet ovat lähellä, samoin hotellit, kauppoja, palveluja on aivan vieressä. Tunnelilla radan alta päästäisiin matkakeskuksesta kongressitaloon, musiikkikonserttiin jopa suoraan junasta. Laadukkaita tavarataloketjuja voisi todennäköisesti saada myös helpommin tulemaan Vaasaan, jos kokonaisuudessa on mukana korkeatasoinen kulttuuritalo.

Entä sitten autoliikenne ja parkkipaikat? Todennäköisesti ratkaistavissa oleva ongelma. Entä miten suunnitelmat sopivat Vaasan keskustastrategian pitkänaikavälin suunnitelmiin, esim. kaavailtuun, tulevien vuosikymmenten visioon, eli keskustan ali ajateltuun tunneliratkaisuun?

Mitä mieltä ovat musiikkitaloa ja pitkään haaveilleet alan ihmiset? Käyttäjien ajatuksia tulee mielestäni kuunnella todella herkällä korvalla. Kuultavia on monia, musiikin erialojen toimijoita ja tilaisuuksien järjestäjiä. Yksi näistä on Kuula Opisto, joka sai pari vuotta sitten tilat läheiseen entiseen Onkilahden yläkouluun, eli nykyiseen Vöyrinkaupungin kouluun. Siellä ja myös lähellä olevassa Onkilahden alakoulussa toimivat myös Vaasan kaupungin musiikkiluokat. Tiedän, että ainakin osa Kuula Opiston väestä kannattaa musiikkitalon rakentamista Palosaaren sillan viereen, jonne sitä on viime vuosina ilmeisesti virallisesti suunniteltu.

Eli asia ei varmaankaan ole ihan helppo pala päättäjille. Haastetta todella riittää uudelle kohta työnsä aloittavalle valtuustolle, ja lautakuntatyöhön mukaan valittaville. Milloin musiikkitalo asia tulee käsittelyyn, siitäkään ei vielä ole tietoa. Eli odotellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...