perjantai 8. kesäkuuta 2012

Rakkaudella maalattiin!

Kalarannassa, lähellä Faaroksen ravintolalaivaa oleva hieno ja arvokas, suojeltu kioskirakennus on nyt maalattu! Niin hyvin kuin amatöörit osaavat. Talkoissa oli torstaina 7.6.2012 innostunut, suorastaan hurmioitunut tunnelma! Maalausurakka oli sovittu kaupungin Talotoimen kanssa kahdelle iltapäivälle, töitä tehtiin kuitenkin torstai-iltaan asti, jotenka perjantaille jäi vain viimeistelyt ja ”raportin teko”.

Sää suosi talkoolaisia, ohikulkijat pysähtyivät juttelemaan ja myös kiittämään talkooväkeä. Oikeasti tuntui hyvältä; tuntui siltä, että nyt kosketeltiin ihan sielun syvyyksiä, muisteltiin menneitä aikoja, ajassa mentiin taaksepäin aina sota-ajoihin asti, vuosikymmenten ”mielen kuvanauhaa” kelattiin edes takaisin, hieman haikeanakin.

Kioskin historiasta on paljonkin tietoa, ihan varmaa dokumenttia ei vielä ole tullut esiin.

Eräs paikalla ollut kertoi Matti Hietalalle (oli kaupunkia kuvaamassa, ja kuvasi mm. talkooväkeä), että rakennus on alkujaan ollut "halkomitturin konttori". Sundomilaiset toivat aikoinaan kalarantaan pinokaupalla halkoja myyntiin.

Kioskista on myös myyty (ehkä joskus 50-60-luvuilla) venepaikkoja. Saimme kuulla uskomattomia juttuja, miten paikkoja jonotettiin ja sitten jaettiin.

Vielä 1990-luvulla kioski toimi Pidä Saaristo Siistinä yhdistyksen palvelupisteenä.

Viimeiset ajat kioski on ollut turhaan käyttämättömänä, ja on vaarassa rapistua, ja ilman käyttötarkoitusta jopa tuhoutua.

Mitä muuta liittyy kioskin historiaan? Tästä olisi kiva vielä kuulla lisää, saada mahdollisesti myös kuvia ym. dokumentteja julkaistavaksi tässä blogissa.

Kiitokset kaupungin Talotoimelle alustavista kunnostustoimista, mm. peltikaton maalaamisesta ja uudesta porrastasanteesta, sekä käyttöön saamistamme välineistä ja maaleista!

Erityiset kiitokset ”jäätelöpalkalla” ahkeroineelle talkooporukalle! Kioski on nyt siisti ja kaunis, arvoisensa näköinen.

Talkoot ylittivät uutiskynnyksen, sekä Vasabladet että Pohjalainen tekivät jutut tapahtumasta (8.6.2012).

 


Kuva Matti Hietala (7.6.2012, ilta-auringossa talkoolaisista oli paikalla enää asukasyhdistyksen pj. Aimo Nyberg)

Lisää kuvia tulossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...