keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kaupungin sivuilta löytyy hyvin kaavoitustietoa!

Postinkantajat ovat tuoneet jokaiseen vaasalaiseen kotiin tärkeän lehden, jota ei missään nimessä pidä heittää roskiin. Kaavoituskatsaus 2/2011 on erinomaisen hyvin tehty selvitys siitä, mitä kaupunkirakentamisessa on meneillään Vaasassa 2010-luvulla.

Luin lehden heti kannesta kanteen, erityisen tarkkaan perehdyin keskikaupungin alueen kohteisiin. On hienoa, että kaupunkisuunnittelun toiminnasta tiedotetaan julkisesti näin avoimesti ja asiallisesti. Tässä tiedotuslehden numerossa sivulla 20 on myös kaaviokuva siitä kuinka kuntalaiset, asukkaat, ihmiset voivat vaikuttaa kaavoitukseen.

Asiallisen informaation tuominen kaikkien saataville on ehdottomasti oikea linja toimia. Tämä mahdollistaa keskustelut, myös muiden perustelujen kuulemisen ja ymmärtämisen. Päättäjät pystyvät tekemään näin kestävämpiä ja todennäköisesti oikeampia ja parempia päätöksiä. Asioiden väärinymmärrykset ja joskus pitkälliset valituskierteet vähenevät tai poistuvat jopa kokonaan.

Tämä tiedotuslehti 2/2011 Vaasa suunnittelee ja rakentaa, kuten muuten kaikki aikaisemmatkin kaupungin 2000-luvulla julkaisemat tiedotuslehdet teksteineen ja kuvineen löytyvät netistä, kaupungin sivuilta http://www.vaasa.fi > Vaasa suunnittelee ja rakentaa -tiedotuslehti on ilmestynyt

Todella Hienoa! Tässäkin suhteessa Vaasassa voidaan siis sanoa, että olemme nykyaikainen moderni, osaava kaupunki. Asukasyhdistyksen puheenjohtajalle tästä on erittäin suuri hyöty. Voin perehtyä asioihin rauhassa ja huolella, sekä aikaisemmin tapahtuneeseen, että tulevaan. Voimme kokouksissa niin halutessamme katsella netistä meille tulleiden lausuntopyyntöjen karttoja selostusten ja kuvien kera.

Jokainen voi toki perehtyä oman asuinalueensa kysymyksiin ihan itsekin, mutta olemalla mukana asukasyhdistyksissä oman näkemyksensä esiin tuominen saattaa olla helpompaa.

Tässä viimeisimmässä kaupungin tiedotuslehdessä on myös mainioita kuvia, mm. ilmakuvia Vaasan satama-alueelta, Palosaaren salmen ja Mansikkasaaren alueelta, jonka suunnittelukilpailu muuten juuri tänään käynnistettiin. Kuvia on myös aikaisemmilta vuosikymmeniltä mm. Klementtilän alueelta. Näitä kuvia minä luen – katselen – suurella mielenkiinnolla. Ne kertovat muutoksista, suunnitelluista ja hyvin toteutetuista, ja myös muutoksista, jotka ovat aiheutuneet siitä, ettei mitään ole tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...