TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Tämä Vaasa-aiheinen kaupunkiblogi on avoin myös Sinun asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi tai ruotsiksi. Kaikki tekijäinoikeudet & vastuut kirjoittajilla ja kuvaajilla! Ota yhteyttä sivuston ylläpitoon/Aimo.





sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kirja käteen


Kuva: AN. 15.7.2014. Sateita, koviakin kuuroja on saatu kokea tällä viikolla Vaasassa. Vaihtelevaa kesäsäätä siis!

Ukkonen on jyrissyt, ja salamat leimunneet viime päivinä. Ja aika rajustikin, - en muista ihan vastaavaa viime vuosilta.

Iltapäivisin on Vaasassa saatu sellaisia sadekuuroja, että paikallisia pientulviakin on koettu! Hulevedet ovat nousseet jopa nilkkoihin asti, kun sadevesiviemäreiden kansien päälle kertyvä vesi on etsinyt epätoivoisesti tietään eteenpäin, kuin mustanaukon nielaisemana.

Sammutin tänäänkin kotikoneeni muutamaksi tunniksi ukkosen takia. En tiedä, onko tämä nykyaikana tarpeen, mutta teen näin vanhasta kokemuksesta. Maalla lapsuuden asuneena ukkosen aiheuttamat sähkökatkot ja muuntajiin osuneet salamaniskut ovat jääneet alitajuntaan.

Otin jopa kännykkäni pois latauksesta ukkosen ajaksi. Onko tämä tarpeen, siitä en todellakaan ole ihan varma.

Siinä sitten hetken katselin toimettomana ympärilleni. Mitä sitä nyt tekisi?

Ja huomaan -kuin taivaanlahjana- pöydänkulmalle unohtuneen, jo pari viikkoa sitten antikvariaatista ostamani kirjan! Ja mikä kirja se onkaan! Niin, Mika Valtaria, jota kerään edelleen kirjahyllyyni (ikuinen, päättymätön urakka).

Surun ja ilon kaupunki, on Valtarin nuoruuden romaaneja, aihepiiri liittyy 1930-luvun Helsinkiin. Nyt siis kahlaan tätä kirjaa läpi, ihan mielenkiinnolla. Kirja tuo esiin ihmiskohtaloita aikakaudelta, jolloin omat vanhempani olivat pieniä lapsia. Ei tosin Helsingissä, mutta aikalaisia kuitenkin.

Kirjojen lukeminen on hyvä harrastus. Jostain syystä minusta kuitenkin tuntuu nyt siltä, kuin tuhlaisin aikaa, kun luen perinteistä romaania. Nuorempana sitä eli jotenkin toisin, ehkä aikakäsitys oli silloin erilainen. Ajankulumista ei tarvinnut miettiä, ja sitä kait luuli silloin, että on ja saa olla ikuisesti nuori. Aikaa olisi määrättömästi. Lukeminen oli vielä silloin tässä ja nyt elämys, ja luetut kirjat eräänlaisia palapelin osia oman maailmankuvan kokoamisyrityksessä. Valmista ei ole tullut, ei tietenkään, ja lukuintokin on vuosikymmenten saatossa hieman hiipunut. Ei onneksi kuitenkaan kokonaan loppunut.

Mika Valtaria on kyllä taas upeata lukea! Tämä Tulenkantajiin kuuluneen Valtarin nuoruudenteos heijastaa ihmisten veljeyden aatetta, ja suurkaupungin sielunelämää, johon niin rikkaat kuin köyhätkin omilla tavoillaan sulautuvat. Vuosisata historiaa eteenpäin näkyy ympäröivän todellisuuden muutoksina, mutta muuttuuko itse ihmisen mieli mihinkään muutamassa sukupolvessa?

Mielestäni hyvän kirjan merkki on se, että sitä lukiessa omat ajatukset, kysymykset heräävät henkiin todistamaan lukijan olevan edelleen olemassa, ja vielä jonkinlaisessa kunnossa.

Lapsuuden ja nuoruuden toinen miellyttävä muisto tulee myös tänään mieleen. Nimittäin shakin peluu! Mutta tähän tarvittaisiin kaveri, eli toinen shakinpeluusta kiinnostunut. Ja molemmilla halua heittäytyä pois tekemästä jotain tärkeämpää! Keskittyä vain yhteen asiaan, yritykseen voittaa peli!

Löysin netistä vaasalaisen shakkiseuran, katso heidän nettisivua TÄÄLTÄ.

Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti