Mielenkiintoista, ja ihan hienoa, että Merenkurkun siltaidea nostetaan nyt taas esille.
Hankkeen saama julkisuus, mahdolliset selvittelytyöt, eteenpäin vieminen eri tahojen toimesta, ovat tottakai Vaasan alueelle vain eduksi, vaikkei hanke ihan hetkessä todeksi muutukaan.
Ennen kuin mitään voi tapahtua, on isompia päätöksiä ensin tehtävä suuremmissa ympyröissä kuin Uumajan ja Vaasan omissa kuvioissa. On syytä myös muistaa tämä Joakim Strandin toteamus eilisessä lehdessä, (Pohjalainen 21.7), että fokus on nyt kuitenkin laivaliikenteen kehittämisessä, ja vasta pitkällä tähtäimellä silta/tunneliyhteydessä, toteutus voisi olla mahdollinen kenties joskus 30 vuoden kuluttua.
Tässä omia mietteitäni
Jo 30 vuotta vaimoni kanssa Ruotsissa, Norjassa ja Suomen Lapissa autolla ajaneena on minulla omakohtaisia havaintoja, ideoita asiaan liittyen, ja vähän asian vierestäkin.
Kaukainen muisto. Ajelimme Sinistä Tietä, perille asti Norjan rannikolle, Mo i Ranaan, ja sieltä lautalla Lofooteille. Tämän kesälomareissun teimme juhannuksen aikoihin vuonna 1985. (matka on jäänyt erityisen hyvin mieleen, sillä menimme matkalla kihloihin). Matkamme Vaasasta Uumajaan, ja sieltä eteenpäin oli muistorikas seikkailu vanhalla, veljeltä lainaan saadulla Kuplavolkkarilla. Kotiin palasimme Kilpisjärven ja Inarin kautta.
Näistä ajoista alkaen olemme ”katselleet ympärillemme” monilla reissuilla Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Viimeksi tämä kesänä olimme mukana Jäämeren rannalle Koillis-Norjaan Hamninsbergiin tehdyllä lintukurssilla. Eli myös Naton koillisraja tuli näin nähtyä.
Sininen Tie on hieno, ja kaikin puolin toimiva ajoreitti lomamatkailijoille, ympäri vuoden. (Talvella Ruotsin hiihtokeskukset ovat suosittuja) Itä-länsi suunnassa toimivana kuljetusreittinä Sinisen Tie on ilman muuta äärimmäisen tärkeä. Uumajan ja Vaasan tärkeys logistisina alueina Merenkurkun molemmilla puolilla korostuvat varmasti vielä tulevaisuudessa.
Reitti Atlantilta (Pohjois-Amerikasta, Kanadasta ym.) Mo i Ranan kautta läpi Norjan ja Ruotsin, ja edelleen Vaasasta eri suuntiin, etelään, pohjoiseen, ja tietenkin jopa Venäjälle Pietariin, sekä Viroon ja Baltiaan, on ehdottomasti tulevaisuudessa yksi koko Pohjolan liikenneyhteyksien merkittävimmistä valtaväylistä. Ellei jopa merkittävin. Tämän ”valtimon” sykkivänä sydämenä toimivat toivottavasti Vaasan ja Uumajan seudut.
Haaparanda – Tornio, kaksoiskaupungiksi kehittyvä, raja-alueen yhteistyötä onnistuneesti tekevä alue, on ollut meille vaimoni kanssa mielenkiintoinen tutustumiskohde. Käydessämme siellä hyvän ystävämme luona teemme ostoksia molemmin puolin rajaa, eikä Tornionjoen ja siis rajan ylitys mitenkään hankaloita alueen asukkaiden jokapäiväistä elämää.
Ruotsin puolella, Haaparannan rautatieasemalla, voi vaikka miettiä Ruotsin ja Suomen raideleveyksien pientä eroa. Eli yhteensopimattomuutta. Suomen leveämpi raideleveys on Venäjän ajan perua.
En tiedä, onko kukaan koskaan ehdottanut tätä: Suomen Lappiin voisi ihan hyvin rakentaa ruotsalaisella raideleveydellä ratayhteys, Torniosta pohjoiseen, ja vaikkapa Norjaan asti. Siis Jäämerelle, Koillisväylälle asti! Maksajana voisivat siis olla myös muutkin kuin Suomen valtio.
Pääteasemaksi voisi ehdottaa joko Kirkenesiä (ent. Kirkkoniemi) tai jopa Varanginvuonon pohjoispuolella Vardötä. Alueella on nykyään lentokenttiä, ja kohtuullisen hyviä teitä, mutta ei ymmärtääkseni rautatietä.
Toinenkin uusi ratayhteys on helppo kuvitella. Jos, korostan sanaa jos, ollaan valmiita toimimaan oman rataleveytemme puitteissa, ja yhteistyössä Venäjän kanssa. Nimittäin uusi rautatie Kemin satamasta itään, Murmanskin radalle. Argumentteja hanketta vastaan varmasti löytyy, mutta silti asiaa voi miettiä ihan tosissaan.
Molemmille radoille löytyisi varmaankin useita sopivia väliasemia, mutta tärkeintä olisivat päätepisteasemat, jotka mahdollistaisivat Suomelle samantapaisen tilanteen kuin oli ennen Petsamon menettämistä. Syntyisi varayhteys, tai joskus vielä jopa pääasiallinen yhteys muuhun maailmaan, jos merenkulku Suomi-nimisestä saaresta joskus vaarantuu tai katkeaa Tanskan salmien kautta. Aikoinaan Petsamoon, Liinahamariin ajettiin häkäpönttoautoilla. Tulevaisuudessa mahdollisuudet olisivat aivan toista luokkaa.
Liinahamarin reitti oli välirauhan aikana 1940–1941 Suomen ja Ruotsin ainoa vapaa ulkomaankauppareitti ohi Saksan ja Neuvostoliiton kontrolloimien alueiden. Liinahamarin reitti käsitti maantieosuuden Rovaniemeltä sorapäällysteistä Jäämerentietä pitkin Liinahamariin, yhteen suuntaan 531 kilometriä. Rovaniemelle asti tavara pystyttiin rahtaamaan rautateitse.
Suomen on mielestäni pysyttävä hyvissä väleissä kaikkien naapurivaltioiden kanssa. Venäjän, Ruotsin, Norjan ja Viron kanssa. Paras keino tähän on monenkeskinen yhteistyö, mm. yhteisiä infrahankkeita toteuttamalla, ja luomalla näin edellytyksiä kaupankäynnille, ja lisäämällä kaikenlaista kanssakäymistä ihmisten välillä.
Sanomalehti Pohjalaisen (21.7.2014) ensimmäisenä esiin nostama liikennetekniikan emeritusprofessori Antti Talvitien mielipidekirjoitus saa takuuvarmasti jatkoa.
Talvitie sanoo ottavansa Uumaja-Vaasa sillan, ja myös moottoritiehankkeet Tampereelta Vaasan kautta Ouluun esille elokuussa järjestettävillä Väylät & Liikenne-päivillä Tampereella.
Kaikki ideat vaan mukaan keskusteluun! Kokonaisvaltaisesti, ja mielellään niin, ettei toisten ideoita ja hankkeita tyrmätä etukäteen, tai laiteta syntyviä ideoita toistensa vaihtoehdoiksi.
Yhteenvetona ylläolevasta:
Suomen puolella Kemin eteläpuolella panostetaan kumipyöriin (moottoritie Ouluun asti) Oulu - Kemi - Keminmaa on jo pääosin moottoritietä.
Vaasan ja Uumajan välille silta / tunneli. Rautatietä ei ole mielekästä tähän hankkeeseen yhdistää eri raideleveyden takia.
Pohjois-Suomeen tulisi harkita nykyisen rata- ja tieliikenteen lisäksi ”ruotsalaista” rautatieyhteyttä Jäämereltä Keski-Eurooppaan. (Tornion, Haaparandan kautta, Ruotsin rannikkoa pitkin Tuhholmaan jne.)
Tämän blogijutun on kirjoittanut, ilmeisesti auringonpistoksen saaneena,
kesälomalainen, Aimo Nyberg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti