Muistomerkki Söderfjärdenin kuivatuksesta paljastettiin 16.6 2019 Meteoriihellä.
Osoite: Marenintie 292, 65410 Vaasa.
Meteoriihi / Meteoria Söderfjärden, piha-alue.
Kuvat: AN 16.6.2019.
Kuvissa olevat henkilöt ovat, kuvassa 2 Matts Andersén (tilaisuuden avaus), kuvassa 3 dosentti Holger Wester (piti juhlapuheen), kuvassa 4 Vaasan kaupungin sivistystoimen johtaja Christina Knookala, muistokiven paljastus ja kaupungin tervehdys), alimmassa kuvassa soittavat Allsångspatrullen samt Solf Blåsorkester.
Koko juhla oli hieno, mieleenpainuva tilaisuus. Myös ruokahuolto pelasi hyvin, tarjolla oli jopa lohikeittoa!
Oheisohjelmaa, kuten vanhojen traktoreiden esittelyä oli järjestetty niistä kiinnostuneille. Myös kaikki tilat olivat auki, ja informaatiota kyllä löytyi, jos oli kiinnostunut esillä olevista asioista.
MUISTOKIVI – SÖDERFJÄRDEN 100 vuotta
Teoksen on tehnyt taiteilija Arto Penttinen Pietarsaaresta.
Pystyasennossa olevaan luonnonkiveen on kiinnitetty pronssilaatta, jossa on ylinnä teksti Söderfjärden, ja sen alla vasemmalla kasvokuva ja teksti: August Holmström 1893 -1977.
Sen vieressä oikealla puolella on kuva meteoriittikraatterista, ja sen sisäpuolella paikannimet MUNSMO, SUNDOM, VESTER-SOLF, SOLF.
Laatan alla on vielä erillinen teksti: Söderfjärdens torrläggning 1919 – 1927.
Muistokivi on pieni mutta merkittävä lisä tämän Vaasan vierailukeskuksen kokonaistarjontaan.
Sadan vuoden takaiset asiat, tämän alueen muuttaminen peltoalueeksi, on melkoinen kertomus! Näistä vaiheista on mielenkiintoista kuulla vielä lisääkin. Näin varmasti tapahtuukin.
Söderfjärdenin meteoriittikraatterin keskellä olevan Meteoriihi / Meteoria Söderfjärden
on ainutlaatuinen vierailukeskus.
Lue lisää kohteesta
http://www.meteoria.fi/fi
Kuva:AN
Tämä blogikirjoitus on osa Rojekti X= hanketta.
HUOM! OBS!
Hyvät ystävät!
Tätä Vaasan patsas/muistomerkki - hanketta voit seurata myös facebookissa!
Halutessasi voit olla mukana tietojen etsimisessä, täydentämisessä, ja voit auttaa myös uusien kuvien ottamisessa, vanhojen löytämisessä.
Kaikenlainen jakaminen on tätä päivää!
Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Söderfjärden 100 vuotta, suora linkki fb-kohteen kommentointiin
TÄÄLLÄ
Rojekti X = sivusto
https://www.facebook.com/rojektixon/
Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg
Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope
aimonyberg(at)gmail.com
Sitoutumaton ja vapaa blogi. Myös Sinun kirjoituksillesi ja kuvillesi!
sunnuntai 16. kesäkuuta 2019
keskiviikko 12. kesäkuuta 2019
SÖDERFJÄRDEN 100 ÅR
SÖDERFJÄRDEN 100 -vuotta
Uusi muistomerkki Söderfjärdenin kuivatuksesta paljastetaan su 16.6 2019 Meteoriihellä.
FESTDAG VID METEORIAN, MARENVÄGEN 292
Söderfjärden 100-års jubileum av torrläggningens inledande Söndag16 juni
Servering av fisksoppa från kl 11.30
Festprogrammet inleds kl 13
Sommaren 2019 har hundra år förflutit sedan Söderfjärdens torrläggning inleddes. Söndagen den 16 juni arrangerar föreningar kring Söderfjärden en 100-årsfest vid besökscentret Meteoria Söderfjärden, där fokus ligger på
det stora torrläggningsprojekt som under åren 1919-1927 omvandlade platsen från havsvik till jordbruksbygd. Vid festen skall en minnessten över torrläggningen och dess tillskyndare avtäckas.
• Minnesstenens avtäckning - Vasas direktör för bildningssektorn Christina Knookala, Korsholms kommundirektör Rurik Ahlberg och Malax kommundirektör Jenny Malmsten
• Musik och sång - Hans Martin, Maj-Britt Martin och Allsångspatrullen samt Solf Blåsorkester
• Festtal - docent Holger Wester
• Kort föreläsning om Söderfjärdens torrläggning och täckdikning - dräneringstekniker Rainer Rosendahl – i meteoritladan efter övrigt program
• En historisk traktorkavalkad – Malax Veterantraktorförening
• Meteorians utställningar – bl.a. expon med historiska jordbruksredskap och maskiner
• Försäljning av Söderfjärden-fisksoppa kl 11.30 -13 och kaffe samt böcker och föreningsmaterial före och efter festprogrammet
Festen är gratis och öppen för alla – VÄLKOMMEN!
Lokal värd för evenemanget är Meteoria-sektionen inom Sundom bygdeförening. Festarrangörer är alla hembygdsföreningar runt Söderfjärden: Stundars, Solf byaråd, Munsmo hembygdsförening, Sundom bygdeförening, Malax museiförening, Söderfjärdens torrläggningsföretag och Söderfjärdens hembygdsförening samt Sundom Marthaförening.
Kuva- ja tekstilainaus Mats Andersénilta saadusta s-postista.
Tätä blogikirjoitusta täydennetään sunnuntaina illalla kuvakoosteella juhlatilaisuudesta.
Katso seurava blogikirjoitus (16.6.2019)
Aimo
maanantai 10. kesäkuuta 2019
2020-luvun asuntoalue Vaasassa
Tämän poikkeuksellisen mittavan kaupunkirakentamiskohteen eri vaiheita on vaasalaisten toimesta seurattu hyvinkin uteliaina. Kaupungin kaavoituksen järjestämissä tilaisuuksissa on aina ollut todella hyvin väkeä paikalla.
Asukasyhdistyksemme, Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA – Invånarföreningen i centrala Vasa rf, on koko prosessin ajan halunnut kannustaa ja tukea kaupungin ja kaavoituksen ennakkoluulotonta ja vahvaa otetta tehdä tästä alueesta uusi upea asuinalue vaasalaisille.
Itsekin hyvin lähellä tätä entistä ravirataa asuvana olen seurannut suunnittelun etenemistä silmä tarkkana.
Tältä alueelta on lupa odottaa paljon!
Taas on mahdollisuus asiaan perehtyä, ja antaa vielä kerran kommentteja, ja tehdä ehdotuksiakin jostain sellaisesta, mitä alueelle itse toivoisi, siis sellaista mitä sinne ei vielä ole osattu ehdottaa.
Kuulutus Vaasan kaupungin sivuilla
Kaavaehdotus nähtävänä: Ravilaakso (ak1079)
Asemakaavaehdotus on nähtävänä 7.6.-5.8.2019.
Asemakaavan ja tonttijaon muutos koskee entisen raviradan aluetta ja osaa sen viereisistä kortteleista Malmönkadulla, Skånenkadulla ja Ravikadulla sekä urheilualuetta Rantamaantien varressa. Ravilaaksoon on tarkoitus luoda elävä asuntorakenteeltaan ja toiminnoiltaan sekoittunut kaupunginosa.
Lue lisää Vaasan kaupungin sivulta
https://www.vaasa.fi/ak1079
Matka toteutukseen on vielä pitkä
Kuvat: AN, 10.6. 2019. Tänään tulevalla Ravilaakson asuinalueella näytti tältä.
Teksti: Aimo Nyberg
Asukasyhdistyksemme, Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA – Invånarföreningen i centrala Vasa rf, on koko prosessin ajan halunnut kannustaa ja tukea kaupungin ja kaavoituksen ennakkoluulotonta ja vahvaa otetta tehdä tästä alueesta uusi upea asuinalue vaasalaisille.
Itsekin hyvin lähellä tätä entistä ravirataa asuvana olen seurannut suunnittelun etenemistä silmä tarkkana.
Tältä alueelta on lupa odottaa paljon!
Taas on mahdollisuus asiaan perehtyä, ja antaa vielä kerran kommentteja, ja tehdä ehdotuksiakin jostain sellaisesta, mitä alueelle itse toivoisi, siis sellaista mitä sinne ei vielä ole osattu ehdottaa.
Kuulutus Vaasan kaupungin sivuilla
Kaavaehdotus nähtävänä: Ravilaakso (ak1079)
Asemakaavaehdotus on nähtävänä 7.6.-5.8.2019.
Asemakaavan ja tonttijaon muutos koskee entisen raviradan aluetta ja osaa sen viereisistä kortteleista Malmönkadulla, Skånenkadulla ja Ravikadulla sekä urheilualuetta Rantamaantien varressa. Ravilaaksoon on tarkoitus luoda elävä asuntorakenteeltaan ja toiminnoiltaan sekoittunut kaupunginosa.
Lue lisää Vaasan kaupungin sivulta
https://www.vaasa.fi/ak1079
Matka toteutukseen on vielä pitkä
Kuvat: AN, 10.6. 2019. Tänään tulevalla Ravilaakson asuinalueella näytti tältä.
Teksti: Aimo Nyberg
torstai 6. kesäkuuta 2019
Merellistä kuvaa Vaskiluodosta ja taidenäyttelyssä
Kuva: AN. 5.6.2019 Tällaisia ilmapuntareita on Vaasan seudulla, merenrannoilla ainakin, osattu käyttää iät ja ajat. Yllä oleva kuva on eiliseltä Vaskiluotokävelyltä, Kuulahdenkadulta. Tämän ”laitteen” oksa, viisari siis, on kylläkin jo katkennut, ja nyt siis liian lyhyt ja kuivunut toimiakseen enää. Idea on siis se, että aurinkoisen sään koittaessa, oksa nousee aavistuksen verran ylöspäin, ja sateen tullessa se taipuu alaspäin.
Kuva: AN. 5.6.2019. Keskiviikkopurjehdus menossa lempeässä kesäsäässä.
Merta voi ihastella nyt myös taidenäyttelyssä
Pohjanmaan museon tänään 6.6. 2019 avautuvassa taidenäyttelyssä on mahdollista ihastella meriaiheista taidetta.
Meri on aina ollut vaasalaisille ennen kaikkea mahdollisuus, ei este. Rannikolla on hyvä elää, lähteä ja palata. Portti länteen on tarkoittanut niin aineellista kuin henkistäkin rikkautta. Meri on kautta aikain ollut ihmisiä sekä yhdistävä että lopullisestikin erottava tekijä.
Historiallisissa aikain käänteissä myös konkreettista apua on saatu Vaasaan ja Suomeen Merenkurkun yli.
Yhteydet Ruotsiin, Pohjolaan ja kauemmaskin kannattaa nykypäivänä edelleen pitää hyvässä kunnossa, tärkeässä asemassa, - jo kotimaamme maantiede huomioon ottaen.
Merta tulee kunnioittaa, pelätäkin
Mitään meri ei anna helpolla. Eikä siellä kokematon pärjää. Omaa merisuhdettaan on mielenkiintoista peilata nyt näyttelyssä esillä olevia teoksia tutkiskelemalla, - turvallisesti jalat museon tasaisella lattialla, kastumatta myrskytuulissa tai läkähtymättä polttavan auringon alla.
Meri vie, meri tuo -näyttelyssä on monta teemaa, kuten naisten suhde mereen ja mereen liittyvät ammatit.
Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy tämän viikon lauantaina 8.6. Tällöin vietetään myös Maailman merien päivää.
Mukaan esittelykierroksille!
Näyttelyn kuraattori Tuija Peltomaa esittelee näyttelyn teoksia ja teemoja kahdella erikoiskierroksella, jotka pidetään lauantaina 24.8. ja 19.10.
Lainaus Pohjalaisesta 6.6.2019
Pääosassa arvaamaton mutta arvokas meri / Nadia Paavola
”Kuvat merimaisemasta, laivoista ja satamista erilaisissa sääolosuhteissa tulevat etsimättä mieleen, kun puhutaan meriaiheisesta taiteesta. Näitäkin Pohjanmaan museon uudessa näyttelyssä on, mutta niiden lisäksi paljon muuta, monipuolisesti meriteemaa esitteleviä teoksia.
Torstaina avautuva näyttely Meri vie, meri tuo on koottu Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistyksen jäsenten ja Vaasan kaupungin museoiden kokoelmista. Kuraattori, taidehistorioitsija Tuija Peltomaa kertoo, että aihetta on lähestytty yhteisöllisyyden näkökulmasta miettimällä, mikä merkitys merellä on kulttuurin, yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kehitysvaiheissa.”
”Esillä on yli 70 teosta, joista osa ei ole ollut aiemmin esillä museossa.” ”Vaikutelmaa vahvistaa meren kohinaa ja lintujen ääniä toistava nauhoite. Sen lisäksi äänimaisemaa täydennetään vielä kolmella meriaiheisella musiikkikappaleella.”
”Vuodesta 2006 toimineen STSY:n jäsensäätiöitä ovat Alfred Kordelinin säätiö, Fortumin Taidesäätiö, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, Taidesäätiö Merita, UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö sekä uusimpina viime vuonna mukaan liittyneet Åbo Akademin säätiö ja OP Ryhmän Taidesäätiö.
Mukana on teoksia monilta nimekkäiltä taiteilijoilta kuten Albert Edelfelt, Hugo Simberg ja Lennart Segerstråle ja Tyko Sallinen. Kuvataiteen lisäksi vitriineihin on koottu esineitä, jotka kertovat merenkulun vaikutuksista ihmisten elämään ja Vaasan seutuun”.
Lainaus päättyy
Kuvat ja tekstin koonti: Aimo Nyberg
Mistä nimi Sing Sing?
Kuvat: AN. 5.6.2019
Eilisellä (5.6.2019) asukasyhdistyksemme järjestämällä Vaskiluotokävelyllä tulivat taas tutuksi paitsi hyttyset, joita juuri nyt oli suorastaan ennätysmäärä, niin myös alue kokonaisuutena. Sekä luonto että nykyinen rakennuskantakin. Tulevaisuuden muutoksiakin pohdimme, eli yritimme hahmottaa tiedossa olevien Wärtsilän suunnitelmien tuomia muutoksia Vaskiluotoon. Muutaman vuoden kuluttua maisemat tulevat olemaan monin kohdin aivan toisenlaiset.
Pitkähkö kävelymme päättyi yllätykseen. Pääsimme kahville kuuluisaan Sing Sing rakennukseen, joka on nykyään hienossa kunnossa niin ulkoapäin kuin sisältäkin. En ole itse koskaan aikaisemmin tässä erikoisen vaiherikkaan historian omaavassa talossa päässyt käymään.
Rakennuksen meille esitteli sen pitkäaikaisella, 50-vuoden vuokrasopimuksella (vuodelta 2007) hallintaansa saaneesta pariskunnasta rva Wenche Kajander-Peltonen. Hänellä on tässä rakennuksessa aivan upea verstas, keramiikka-ateljee! Oli suuri ilo päästä katsomaan hänen kaunista taidettaan ja työhuonettaan.
Tässä erikoisessa, pitkässä rakennuksessa on myös musiikkistudio, ja aivan uskomaton juhlasali. Siellä saimme nauttia iltakahvit! Kiitokset tästä ja myös kuulemastamme rakennuksen historiakatsauksesta. Paljon kuulimme, mutta yllättävää on se, ettei tästä rakennuksesta, ja sen eri vaiheista oikein löydy ainakaan kirjoitettuna kovinkaan paljon faktaa, eikä kuviakaan.
Tästä olisi siis taas vaikka uudeksi projektiksi! Selvitettävää olisi paljon, alkuvaiheista alkaen, ilmeisesti jo 1900-luvun alkupuolelta asti? 1940-luvulla, sodan jälkeen, taloon majoitettiin mm. Karjalan evakkoja, myöhemmin tiloja oli ainakin merimiesten käytössä… Rakennus oli pitkään myös tyhjillään vuosituhannen vaihteessa.
Se mitä nyt saimme kuulla, sisällä rakennuksessa, hienoon kuntoon kunnostetussa ja sisustetussa juhlasalissa, herätti uteliaisuuden, vahvan halun saada kuulla asiasta vielä enemmän. Myös rva Wenche Kajander-Peltonen toivoo apua, faktojen ja mahdollisesti kuvienkin löytämiseksi.
”Jag har försökt hitta byggnadsåret, vad huset användes till från början och när och varför det fick namnet SingSing?”
Etenkin nimi mysteeri, - mistä ja milloin paikka on saanut nykyisen nimensä Sing Sing, tämä pitäisi kyllä selvittää!
Esitän tässä nyt siis toiveen, että jos jollain tätä blogia lukevalla on Sing Sing rakennuksen eri vaiheista edes pikku riikkisen tietoa, hän ottaisi yhteyttä allekirjoittaneeseen.
Tietoja on ilmeisesti ainakin kaupungilla, arkistojen kätköissä.
Toinen mahdollinen keino tehdä näkyviksi vanhoja kuvia ja ihmisten muistoja on kysellä asiasta somen eri kanavien kautta. Esim. Vaskiluoto facebook ryhmä, Vaasan kuvia 1900-luvulta, jne.
Heitetään siis ilmaan kysymys: Sing Sing Vaskiluodossa – mistä se on saanut nimensä?
Yhteydenotot
Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com
Tutustu – se också
Sing Sing, webbsida
http://singsing.fi/
Sing Sing facebookissa
https://www.facebook.com/singsingvasa/
maanantai 3. kesäkuuta 2019
Vaasan patsaat karttasovelluksessa
Kuva ja tekstilainaus Vaasan kaupungin sivuilta
https://www.vaasa.fi/tiedote/vaasan-patsaat-ja-muistomerkit-nyt-kartalla
Vaasan kaupunki on julkaissut karttasovelluksen, joka paikantaa Vaasan muistomerkit ja patsaat kartalle. Sovellus tarjoaa käyttäjälle lisätietoa muistomerkeistä ja valmiiden reittien avulla käyttäjä voi tutustua eri kaupunginosissa sijaitseviin kohteisiin. Sovellus on toteutettu yhteistyössä kantakaupungin asukasyhdistyksen varapuheenjohtajan Aimo Nybergin kanssa, jonka blogi-teksteihin sovelluksen tiedot perustuvat.
Sovelluksessa on yhteensä noin 150 patsasta ja muistomerkkiä, sekä seitsemän valmiiksi suunniteltua reittiä, joiden avulla voi tutustua eri kaupunginosien kohteisiin. Sovellukseen pääset tutustumaan osoitteessa:
https://kartta.vaasa.fi/patsaat/
– Sovelluksesta saa lisätietoa muistomerkeistä ja niiden historiasta. Jokaisen muistomerkin tiedoista löytyy valokuva, nimi, julkistusajankohta, sijainti ja lyhyt esittelyteksti. Linkki ohjaa käyttäjän blogiin, josta löytyy suomeksi lisätietoa kohteesta, paikkatietoasiantuntija Eveliina Toivola kertoo.
Sovellus toimii myös mobiilissa ja paikantaa lähialueen patsaat sijaintitietoja hyödyntämällä. Sovellusta on tarkoitus kehittää edelleen, esimerkiksi uusien reittien ja kohteiden muodossa.
Patsaiden historia elää ihmisten tarinoissa
Projekti sai alkunsa, kun Nyberg ryhtyi kirjoittamaan asukasyhdistyksen blogiin juttuja kaupungin patsaista. Ensimmäisen vuoden aikana blogiin kertyi yhteensä noin 100 kirjoitusta patsaisiin liittyen.
– Julkaisin blogitekstin ja kuvan patsaasta aina vastaavana päivänä, kun patsas oli aikoinaan julkistettu. Kävin ikään kuin syntymäpäivänä onnittelemassa patsasta, Nyberg kertoo.
Ennen eläköitymistään Nyberg ehti toimia kuvataiteen opettajana 34 vuotta. Vaasaan vuonna 1982 muuttanut Nyberg tutustui kaupunkiin ja sen patsaisiin yhdessä oppilaidensa kanssa valokuvauksen keinoin.
– Huomasin, että monilla vaasalaisillakaan ei ole paljon tietoa kaupungin patsaista ja niiden alkuperästä. Ryhdyin järjestämään patsastreffejä keskustan kohteisiin ja kuuntelin, mitä kerrottavaa ihmisillä niistä oli. Patsaiden historia ja erilaiset näkemykset elävät ihmisten kokemuksissa ja tarinoissa, Nyberg kuvailee.
Keväällä 2018 Nyberg kertoi Pohjalaisen haastattelussa projektistaan ja haaveestaan saada patsaat näkyväksi kartalle. Tällöin Vaasan kaupungin paikkatietopäällikkö Jarmo Peltomäki päätti ottaa Nybergiin yhteyttä ja ehdotti, että idea toteutettaisiin yhdessä pilottiprojektina.
– Aimon blogista saimme listan patsaista, joiden tarkka sijainti tarkistettiin kaupungin karttajärjestelmästä. Aiemmin tieto on ollut hajallaan eri paikoissa, mutta järjestelmän ansiosta kaupungille koostuu tietopankki yhteen paikkaan eri kohteista, Peltomäki kertoo.
Karttasovellus on kaikkien vapaassa käytössä ja se on suunnattu niin vaasalaisille kuin matkailijoillekin. Sovellus on käytettävissä sekä suomen että ruotsin kielellä.
Lainaus päättyy
Kuva: IS. Teksti: RH.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2019
Asukkaille tiedotetaan metsäsuunnitelmista
Lainaus Vaasan kaupungin sivuilta
Tervetuloa Vaasan kaupungin Metsäsuunnitelman tiedotustilaisuuteen!
Vaasan kaupungin Metsäsuunnitelman 2020-2030 teko on alkanut.
Vaasan kaupungilla on lähes 4.100 hehtaaria metsää. Tiedotustilaisuudessa kerrotaan metsien nykytilasta, metsäsuunnitelman tavoitteista sekä suunnitelman etenemisen aikataulusta. Metsäsuunnitelmasta ja sen tavoitteista toivotaan mielipiteitä myös asukkailta.
Kaikille avoin tiedotustilaisuus järjestetään keskiviikkona 5.6.2019 klo 18-20 pääkirjaston Draama-salissa (Kirjastonkatu 13). Tervetuloa!
Paikalla tilaisuudessa on Vaasan kaupungin viheralueyksikön sekä Metsänhoitoyhdistys Österbottenin edustajia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
LUITKO JO TÄMÄN?
Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!
Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...




















