keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Musiikkitalo huolelliseen harkintaan ja toteutukseen!


Sivistystoimenjohtaja Christina Knookala jos kukaan on perillä Vaasan musiikkitalon suunnitelmista. Toiveita ja ideoita on ”ilmassa lennellyt” hyvinkin pitkään. Johtavat virkamiehet ja poliittisista päättäjistä suuri osa uskoi ja luotti loppuun asti YIT:n Wasa Stationiin.

Tilanne muuttui monenkin asian suhteen, kun tuo entisen linja-autoaseman korttelin jättihanke ei edennyt.

Ilkka-Pohjalaisessa oli musiikkitalon tulevaisuuden kannalta optimissävyinen kirjoitus, jossa mm. sivistystoimenjohtaja Christiina Knookala vakuuttaa kaiken saadun kokemuksen olevan nyt käytettävissä, ja että musiikkitalohanke ei kaupungissamme unohdu.

Tähän uskon ja luotan, kuten kaikki muutkin nuoret ja vanhemmat kulttuurin ja taiteen ystävät Vaasassa.

 

Lainaus Ilkka-Pohjalaisesta

Ihmiset ja kulttuuri / 18.12.2023 19.05 / Anna-Leena Ekroos

Wasa Stationin kaatuminen oli pettymys, mutta pilvestä löytyy yksi hopeinen reunus – Vaasan musiikkitalon paikka jälleen uuteen harkintaan

”Musiikkitalon paikka puhuttaa vaasalaisia jälleen Wasa Stationin karahdettua kiville.

Modernin musiikki- ja kongressitalon oli määrä tulla Wasa Stationiin, entisen linja-autoaseman aukiolle, mutta YIT:n vetäydyttyä hankkeesta sortui samalla tämä torniunelma.

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys kertoi joulukuun alussa (Vaasa-lehti 5.12.) haluavansa musiikki- ja kulttuuritalon Wärtsilän vanhalle tehdasalueelle Vöyrinkaupunkiin.

Asukasyhdistyksen mielestä tehdasalue olisi kaikin puolin paras paikka musiikkitalolle. "Alueella on myös lailla suojeltua rakennuskantaa, jota mahdollisesti voidaan hyödyntää. Mikäli uudisrakentamista tarvitaan, voisi ensisijaisesti harkita puun käyttöä", Asukasyhdistys kirjoitti kannanotossaan”.

Toinen lainaus samasta lehtijutusta

600-700 paikkaa riittäisi hyvin

”Vaasan kaupunginorkesterin konserttimestari Maano Männin mielestä Vaasa tarvitsee ehdottomasti monipuolisen ja modernin konserttisalin. Wasa Stationiin aiottu sali oli hänen mielestään kuitenkin turhan suureellinen ja kunnianhimoinen suunnitelma.

Wasa Stationin salista oli tulossa 1200-paikkainen. 600-700-paikkainen riittäisi hyvin Vaasan kokoiselle kaupungille ja olisi ilmapiiriltäänkin rennompi vaihtoehto, hän arvioi ja ottaa vertailukohdaksi Porin 700-paikkaisen promenadisalin.

Se on hyvin toimiva.

Männi näkisi mielellään musiikki- ja kongressitalon kohoavan Wärtsilän vanhalle tehdasalueelle.

Kenkälaatikkotyyppinen sali olisi hyvä vaihtoehto, ja Wärtsilän alueelle voitaisiin tehdä uutta vanhaan, se on modernia eurooppalaista kaupunkirakentamista. Näinhän on tehty esimerkiksi Hämeenlinnan verkatehtaalla. Keskustassa salin tulee olla, se on selvää.

Lähiseudulta esimerkki hyvästä konserttisalista löytyy Pietarsaaresta.

Schaumann-sali on niin hyvä, että kyllä vaasalaisena kateeksi käy”.


Lainaukset jatkuvat

"Maksimissaan 200 metriä juna-asemalta"

Hyvä sijainti on musiikki- ja kongressitalolle äärimmäisen tärkeä, Knookala tähdentää. Tämä tarkoittaa, että kaupungin keskustan ja matkakeskuksen tulee olla lähellä.

Sijainnin pitäisi olla maksimissaan noin 200 metriä juna-asemalta, Knookala selvittää ja jatkaa:

Talohan ei olisi vain vaasalaisille, vaan siellä pidettäisiin valtakunnallisia tapahtumia, kuten kongresseja. Kilpailu niistä on kovaa. Järjestäjät odottavat, että kaikki on helppoa ja sujuvaa, palveluiden tulee löytyä läheltä ja siirtymien pitää olla lyhyitä.

Myös tieyhteyksien pitää olla hyvät ja parkkipaikkoja riittävästi.

Nämä kaikki huomioiden ei Vaasassa monia vaihtoehtoja ole”.

Lainaukset päättyvät

 

Katso myös aikaisempi blogikirjoitukseni

 


Kuva: AN, 25.10.2012

Tämän kuvan ja blogikirjoituksen julkaisemisesta on kulunut jo yli 11 vuotta. 

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2012/11/musiikkitalon-paikka.html 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...