torstai 30. huhtikuuta 2020

Vappupuhe 2020


Vapun perinteisiin kuuluu yhtenä osana mielipiteiden ilmaiseminen, ja kannattajien kutsuminen mukaan ajatuksen eteenpäinviemiseksi.

Tämä blogikirjoitukseni on PRO -kirjoitus, asian puolesta, josta toivon Sinun myös ottavan kantaa.

En ota tähän mukaan lainkaan valokuvia itse kohteesta. Tuo aloituskuva rintanapista saa nyt riittää.

Toivon, että annat omien muistikuvien nousta esiin kohteesta Vaasan höyrymyllyn viljasiilot. 

Siilojen purkamiseen on lainvoimainen Korkeimman hallinto-oikeuden päätös. Vaasan kaupunki on ilmoittanut kilpailuttavansa purkamisurakan ja yhdistävänsä siihen rakennusoikeuden uudelle kerrostalolle.

Uudisrakennus on hyväksytyssä asemakaavassa piirretty osittain Museokadun päälle ja vieressä olevaan Marianpuistoon. Pienelle tontille ei ole suunnitteilla pilvenpiirtäjää, korkeaa rakentamista kylläkin.Kaupungin on tarkoitus kilpailuttaa rakennuttajia, ja kaupungin kannalta edullisimman tarjouksen tehnyt saa projektin toteutettavaksi.

Jos asut lähellä Pohjanmaan museota ja entistä Maaherrantaloa, olet varmasti kulkenut alueella silmät avoinna, ja todennäköisesti jo mielessäsi mittaillut mahdollisen tulevan uudisrakennuksen asettumista suunnitellulle tontille. Jos et asu kantakaupungissa, vaan asut väljemmillä asuinalueilla, suosittelen sinulle käymistä Marianpuistossa. Ja kävelykierrosta lähialueilla entisten viljasiilojen ympäristössä.

Marianpuiston ja rannan välissä kulkee rautatie. Ympärillä on kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö jo valmiina.

Haastan Sinut miettimään, katsomaan aluetta sielusi silmin, ilman näitä viljasiiloja, ja myös ilman uudisrakennusta.

"PUISTO, EI KERROSTALOA VILJASIILOJEN PAIKALLE"
 
https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/13987

"PARK, INTE HÖGHUS PÅ SÄDESSILORNAS PLATS"

https://www.kuntalaisaloite.fi/sv/initiativ/13987


Vaasassa kauniita ranta-alueita on viime vuosien aikana saatu kunnostettua ja uudistettua edustavampaan kuntoon. Tätä tulisi nyt jatkaa myös Marianpuiston osalta.

Rautatie Vaskiluodosta on myös upea mahdollisuus, jota on syytä jatkossa hyödyntää. Idea kaksoisraiteista Seinäjoen ja Vaasan ja Vaskiluodon välillä voi lähteä yllättäen liikkeelle, kun kilpailu avautuu näiltäkin osin.

Rannan veneilymahdollisuuksia ja lisälaitureiden saamista kannattaa myös miettiä, kun jossain vaiheessa Academill ja Vaasan yliopisto saavat välilleen kevyenliikenteen sillan.

Alueelle on tulossa muutoksia, se on selvää. Kerrostaloasumista juuri näille neliömetreille ei ehkä kannattaisi toteuttaa, se kun luo rajoitteita puiston ja muun ranta-alueen tulevalle kehittämiselle.


Mielestäni on tarpeetonta rakentaa siilojen poistamisen jälkeen Marianpuistoon uutta korkeaa rakennusta. Ongelmaksi muodostuneiden siilojen purkukustannukset on arvioitu olevan ainakin toista miljoonaa euroa, kenties huomattavasti enemmänkin. Viereisestä rakennuksesta irrotettavaa betonia on vaikeaa saada ainakaan kerralla räjäyttämällä alas. Eikä betonijätettä voi myöskään kipata suoraan vieressä olevaan mereen.

Jos purkamisesta aiheutuvat kulut siirtyvät uudesta kerrostalosta pelkästään asuntoja ostavien asukkaiden maksettavaksi, niin neliöhinnoista muodostuu ennätyksellisen korkeat. On kohtuutonta, että rakennuttaja saa voitot, ja kaupunkikin pyrkii vähintään plus miinus nolla tilanteeseen, tai jopa voitolle, ja koko lystin maksaisivat uuden kerrostalon asukkaat.

Päätöksenteko asian edetessä on yksiselitteisesti Vaasan kaupungin poliittisilla päättäjillä. Tähän asti heidän kantansa on ollut selvä ja yksimielinen. Ainakin kokousasiakirjojen mukaan ja joidenkin julkisuudessa kuultujen lausuntojen pohjalta asiassa edetään kuten on aikaisemmissa päätöksissä sovittu: Siilot puretaan, ja tilalle tulee uudisrakennus hyväksytylle asemaavan tontille.

Puisto, ei kerrostaloa siilojen tilalle on mielipide. Ja nyt myös siis kuntalaisaloite. Ajatusta on esitetty jo vuosikausia. Marianpuistoa puolustettiin jo siilojen rakentamissuunnitelmien tullessa vaasalaisten tietoon 1950-luvun puolessa välissä.

Viimeisimmässä päätöksentekovaiheessa tätä vaihtoehtoa, siilojen purkamista ilman uudisrakennusta, ei haluttu ottaa edes keskusteluun. Ajatus tyrmättiin, ilmeisesti siksi, etteivät päättäjät halunneet ”niskoilleen” purkamisesta aiheutuvia yli miljoonan euron kuluja.

Koska en ole poliitikko, enkä aja minkään puoleen etuja, enkä jatkossakaan aio ryhtyä ehdokkaaksi kunta- tai muissa vaaleissa, rohkenen edelleen toistaa

Puisto, ei kerrostaloa siilojen tilalle voisi tarkoittaa myös tätä:

Siilot puretaan. Purku-urakan toteuttava, kilpailutuksen voittanut rakennusfirma saa rakennusoikeutta JOSSAIN MUUALLA. (mieleen tulee ensimmäisenä ”paalupaikka” Ravilaaksoon, kun sen toteutuksessa halutaan päästä vauhtiin).


Tämä oli jonkinlainen ”Vappupuhe”.

Toivon, että luit kirjoitukseni tänne loppuun asti , ja voisit harkita yllämainitun kuntalaisaloitteen allekirjoittamista. Helpoiten se onnistuu netissä, suomeksi tai ruotsiksi. Myös paperimuotoisena listoja on liikkeellä. Niistä kyselyt ensisijaisesti aloitteen vastuuhenkilöltä:
Birgitta Lång, VKA ry:n pj.
Katso yhteystiedot

http://vkaicv.nettisivu.org/
 
Kuva ja teksti: Aimo Nyberg
VKA ry:n hallituksen jäsen

aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...