tiistai 28. toukokuuta 2019

Kotiseuturakkaudesta kyse

Suomen Kotiseutuliitto – 70 vuotta paikallisuuden puolesta 

Lainaus liiton tiedotteesta 22.5.2019

 ”Suomen Kotiseutuliitto on kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö ja Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliitto perustettiin 26. toukokuuta 1949. Liiton perustamisesta on kulunut70 vuotta. 

Suomen ensimmäinen kotiseutuyhdistys perustettiin Lohjalla 1894. Kotiseutuliike organisoitui 1908, kun Helsingissä syntyi Suomen Kotiseutututkimuksen Keskusvaliokunta. Kotiseutuliitto perustettiin toukokuun 25. päivänä 1949 Talonpoikaiskulttuurisäätiön Tammelan Lounais-Hämeen Pirtille koolle kutsumilla ”yleisillä kotiseutupäivillä”. Keskeiset liiton perustamista ajaneet henkilöt olivat dosentit Esko Aaltonen ja Kustaa Vilkuna. 

Liitolle oli olemassa todellinen tarve. Vuoden 1944 loppuun mennessä oli perustettu noin 110 museo- tai kotiseutuyhdistystä. Sotien jälkeen toiminta kasvoi nopeasti. Vuosina 1945–1954 syntyi peräti 200 uutta yhdistystä. 

Yhteistyö Suomen Museoliiton kanssa oli alkuaikoina tiivistä, ja vuonna 1950 Kotiseutuliitto järjesti sen kanssa Raumalla kolmipäiväiset museo- ja kotiseutupäivät. Liittojen välille syntyi työnjako, joka on säilynyt tähän päivään saakka: Museoliitto ajaa museoammatillisten museoiden ja kotiseutuliitto vapaaehtoisten hoitamien kotiseutumuseoiden asioita. Kotiseutuliitto on järjestänyt sittemmin joka kesä useita päiviä kestävät Valtakunnalliset kotiseutupäivät. Tänä vuonna päivät järjestetään Tuusulassa 8.–11. elokuuta teemaotsikolla Kulttuuri liikuttaa. 

… 

Nykyään Kotiseutuliitolla on yli 700 yhdistysjäsentä - kaikkiaan jäsenyhteisöjä on yli 850. Toiminta on erittäin monipuolista, ja niitä yhdistää halu pitää huolta lähiympäristöstä ja sen kulttuuriperinnöstä, yhdellä sanalla tiivistäen: kotiseuturakkaus.”

Lainaus päättyy


Myös oma asukasyhdistyksemme, Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA – Invånarföreningen i centrala Vasa rf, kuuluu Suomen Kotiseutuliittoon. Ts. jokainen jäsenemme kuuluu yhdistyksemme kautta Suomen kotiseutuliittoon.


Vuoden kotiseutuyhdistys -ehdokkaat julki – näiden yhdistysten toiminnasta on hyvä ottaa mallia!

Vuoden kotiseutuyhdistys -arvonimestä kisaa 33 aktiivista ja esimerkillistä jäsenyhdistystä. Minkä yhdistyksen toiminta on valtakunnan mainiointa? Ketkä tekevät kenties uudenlaista kotiseututyötä? Tieto voittajasta julkistetaan Kotiseutuliiton vuosikokouksessa, Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Tuusulassa 9.8.2019. Palkittava yhdistys saa tiedon jo kesäkuussa, ja edustajien toivotaan osallistuvan vaikkapa isommallakin joukolla vuosikokoukseen. 

Katso kaikki ehdokkaat

https://kotiseutuliitto.fi/vuoden-kotiseutuyhdistys-ehdokkaat-2019/

Vaasan seudulta mukana kisassa on Stundars r.f.






Kuvat: AN, 3.5.2019.

Stundarsissa Hemmerin talon päädyssä on Gunnar Rosenholmin muistomerkki. Hembygderådet Gunnar Rosenholm 1912 -1999.

Katso lisää Museot Pohjanmaalla portaalia

http://www.museiportalosterbotten.fi/museot-a-o/museo/57-stundars

Stundarsilla on myös hienot omat fb-sivut

https://www.facebook.com/stundars/


Suomen paras kaupunginosa valitaan 200 ehdotuksen joukosta – katso oman kaupunkisi ehdokkaat 

Suomalaiset ovat tehneet huikean määrän ehdotuksia kilpailuun, jossa valitaan Vuoden kaupunginosa. Kaikkiaan 200 ehdotuksessa Suomen parhaaksi kaupunginosaksi esitetään 90 eri kaupunginosaa peräti 29 eri kaupungista. Ennätysmäärä kaupunkeja sai tänä vuonna oman Vuoden kaupunginosa -ehdokkaansa. Palkinnolla Kotiseutuliitto korostaa kaupunginosien paikallistoimijoiden aktiivisuuden merkitystä kotiseudun viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden rakentamisessa. Kilpailun pääkriteeri vuonna 2019 on kaupunginosien uudet toimintamuodot. 


Katso koko lista liiton sivulta

https://kotiseutuliitto.fi/suomen-paras-kaupunginosa-valitaan-200-ehdotuksen-joukosta/

Vaasasta kisassa mukana ovat Gerby, Sundom ja Västervik.
Mustasaaresta kisaan osallistuu Raippaluoto.



Ja vielä tätäkin tempausta on syytä jo nyt mainostaa!

https://kotiseutuliitto.fi/saunapaivana-27-heinakuuta-2019-saunomme-juhlimme-ja-pidamme-hauskaa-yhdessa/

Lainaus sivulta Saunapäivänä 27. heinäkuuta 2019 saunomme, juhlimme ja pidämme hauskaa yhdessä!

Ylen kesän 2019 kärkihankkeen, Saunapäivä-kampanjan, tavoitteena on saada yhden päivän aikana suomalaiset saunomaan ja kohtaamaan - sekä havahtumaan, miten ainutlaatuinen saunakulttuuri meillä on. Yleiset saunat ja yhdessä saunominen ovat kovassa nousussa ja suomalainen saunakulttuuri on ensimmäinen asia, jota Suomesta haetaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Saunan avaamisen yhteydessä on oiva mahdollisuus esitellä esimerkiksi yhdistyksen tai yrityksen toimintaa uusillekin yleisöille. Kannustamme myös haastamaan muut toimijat mukaan Saunapäivään!



Kuva: AN, 2018. Kesää, saunailtoja odotellessa… Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...