tiistai 22. elokuuta 2017

Savupiippu katoaa silhuetista




Kuvat: AN. 18.8.2017. Suomen Sokeritehtaan entinen tehdasalue Vaskiluodossa Kuulahden vastarannalta kuvattuna.

84 metriä korkeaa savupiippua Suomen Sokerin entisellä teollisuusalueella Vaskiluodossa Vaasan kaupungin kiinteistöllä 905- 13-9-2 on elokuun aikana purettu jo noin puoleen väliin.

Tilanteen kertausta

Tiilirakenteisen savupiipun purkamiselle on 10.10.2016 myönnetty purkulupa. Lupa on lainvoimainen ja purkutyö on käynnistetty. Purkamislupaa valmisteltaessa Pohjanmaan maakuntamuseo on ollut mukana hanketta arvioimassa. Purkamislupa on toimitettu ELY-keskukseen tiedoksi 11.10.2016.

Kesän aikana asia nousi uudelleen esiin. Sanomalehtien uutisoidessa asiaa keskikesällä, kesken Vaasan virkamiesten lomien, syntyi monille mielikuva, että nyt ollaan huonoon kuntoon päässyttä savupiippua kaatamassa pelkästään toimeksi saaneen purkufirman päätöksellä. Sokeritehtaan alueella kun on kokonaisuudessaan korkea suojelustatus Vaasan uusimmassa lainvoimaisessa yleiskaavassa.

Allekirjoittanut otti yhteyttä asiasta Etelä-Pohjanmaan ELY keskukseen. Asukasyhdistyksemme/allekirjoittanut jätti 28.7.2017 hakemuksen Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan Suomen Sokerin tehdasalueen tiilirakenteisen savupiipun suojelun turvaamiseksi ja suojelemisesta. Saamamme lisäselvitykset, sekä kaupungin rakennusvalvonnasta että ELY:stä johtivat siihen, että yhdistyksemme hallitus päätti vetää jättämäni hakemuksen pois 4.8.2017.

Myös ELY on arvioinut tilannetta. Se on ollut yhteydessä museovirastoon, Vaasan rakennusvalvontaan, ja käynyt paikan päällä toteamassa tilanteen, sekä keskustellut myös vielä allekirjoittaneen kanssa. Tämän perusteella ELY-keskus on katsonut, ettei sillä ole omasta aloitteestaan aihetta laittaa suojeluasiaa vireille.

Asukasyhdistyksemme kokouksessa 3.8. pöytäkirjaan kirjattiin myös:

Esityksiä kaupungin suuntaan

Tässä yhteydessä yhdistys samalla edelleen toteaa, että kiinteistön omistajan velvollisuus on, kuten tiedetään, riittävästi huolehtia omistamiensa rakennusten kunnosta.

Esitämme, että Sokeritehtaan teollisuusalueen asemakaavan valmistelu otetaan osayleiskaavan lisäksi nopeasti valmisteltavien listalle, jotta suojeluasiat saadaan asianmukaiselle tolalle.

Lopuksi ehdotamme, että kaupunki resursoisi rakennuskatselmuksia ja niitä käytettäisiin vanhojen ja varsinkin arvokkaiden rakennusten seuraamiseksi, jotta niiden kuntoa ei laiminlyödä. Purkupäätökset ovat epäonnistumisen merkki. Jo rakennettu ympäristö on myös arvokasta kansallisomaisuutta jota ei pitäisi tuhlata.

Vastaus saatiin nopeasti:

Hei

Kiitoksia kannanotosta. Vastaan kaavoitukseen liittyvään kokonaisuuteen. Vaskiluodon osayleiskaavatyö on alkanut ja ensimmäiseksi on vuorossa tavoitteiden asettelu ja siitä kaavaprosessi lähtee liikkeelle. Aikataulua on alkuperäisestä suunnitelmasta muuttanut suurteollisuusalueen yleiskaavoitus, mikä on kaupungissa priorisoitu ykköseksi. Mutta Vaskiluodon osalta taustaraportit on koottu, tässä vaiheessa tiedossa olevat tehtävät selvitykset ovat valmiita ja olemme myös haarukoineet erilaisia alustavia skenaarioita kaavatyön ja vuorovaikutuksen pohjaksi. Nyt vain pitää tarkemmin suunnitella eteneminen ja erityisesti millaisia keinoja tulemme käyttämään vuorovaikutuksen tueksi. Vaskiluodossa on jo alueita, joiden asemakaavaa voitaisiin tarkistaa kokonaisyleiskaavan pohjalta mutta koska emme vielä tiedä missä määrin ja millaisella mittakaavalla ja missä alue tulee muuttumaan, voi osayleiskaava muuttaa reunapintoja niin, ettei tällä hetkellä ole järkevää tehdä asemakaavan muutosta pienelle alueelle. Toki Vaskiluodossa on myös alueita, joihin ei voi asemakaavaa vielä halutunlaiseksi muuttaa ilman osayleiskaavatarkastelua.

Kun isot linjat ja osayleiskaava on valmis, voidaan jatkaa työtä asemakaavapuolella ja tarkistaa eri merkintöjen ajantasaisuus osayleiskaavan viitoittamaan suuntaan.

Ystävällisesti

Päivi Korkealaakso kaavoitusjohtaja


Ko. tiilirakenteinen savupiippu siis katoaa alueen silhuetista. Se kokee saman kohtalon kuin niin monet vastaavat, ja pienemmätkin ”hiilenpolton aikakauden” punatiiliset savupiiput, oman aikakautensa monumentit.

Kun käyttöä ei ole, eikä kylminä olevia hormeja, rakenteita saada pysymään turvallisessa kunnossa, kohtalo on tämä, - valitettavasti.

Yhdistyksessämme keskustellaan Vaskiluodon kaavoitustilanteesta seuraavassa hallituksemme kokouksessa 30.8. 2017.

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...