keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Siilot saa mennä


Vaasan höyrymyllyn siilot, 19.9.2014.

Eilinen pääkirjaston Draama-salin tilaisuus ei enää kiinnostanut vaasalaisia.

Avoin vuorovaikutustilaisuus koski alueen asemakaavan muutosta, siis myös sitä, mitä mahdollisen siilojen purkamisen jälkeen on mahdollista / toivottavaa tehdä.


Erinomainen kaavaselvitys on nähtävillä kaupungin kaavoituksen sivuilla.
www.vaasa.fi/kaavoitus


Vaasalaisista suuri enemmistö on jo pitkään sanonut ääneen, ettei homevaurioista kärsivää oman aikansa monumenttia ole järkevää säilyttää. Sen suojelustatuksen mukainen kunnossapito lienee turhaa ja mahdotontakin. Monet päättäjätkin ovat kantansa ilmoittaneet.

Jos ja kun asia nyt  yli parinkymmenen vuoden odottelun jälkeen etenee, niin asemakaavan muutos lähtee normaalille lausuntokierrokselle, ja vasta sen jälkeen ratkotaan millä rahalla ja mitä tilalle halutaan.

Keskustelua tultaneen käymään jatkossakin samasta asiasta kuin eilen, eli olisiko alue syytä jättää pelkäksi puistoalueeksi?

Kaava-arkkitehti Paula Kemppisen mukaan kaupungin taloustilanne huomioiden tällainen puistoksi jättäminen ei käy. ”Jos tilalle rakennetaan asuntoja, bisnes on luokkaa 10 miljoonaa euroa.” (Pohjalainen 1.4.2015)

 Kuva ja teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...