keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Maasta ja auringosta


Antti Maasalon kaunis, mielestäni suorastaan häkellyttävän hieno taideteos, on palannut alkuperäiselle paikalleen Wolffintien reunaan Vaasan ammattikorkeakoulun (VAMK) päätyyn. Nyt valmiiksi saadun rakennuksen remontin ajan Antti Maasalon taideteos oli konservoitavana, eli siis puhdistettavana, kiillotettavana ja teknisestikin kunnostettavana.

Nyt uuden kiiltävänä teos on kuin uudesti syntynyt. Sen liikkuvat osat pyörivät pirteinä, ja peilimäisillä pinnoilla heijastuvat upeasti ympäristön kaikki värit, muodot, liikkeet…

Tätä Antti Maasalon teosta olen jo odottanutkin takaisin. Tämä taideteos on tuonut Palosaareen modernia, leikkisää ja luovaa ilmettä jo vuodesta 1982 alkaen. Teos on paljastettu 24.9.1982, eli samana syksynä, jolloin itse aloitin kuvataideopettajan työt täällä Vaasassa.

VAMK:n (entisen Vaasan Teknillisen oppilaitoksen) ja sen viereen nousseen Vaasan yliopiston välissä oleva Antti Maasalon teos on nimeltään Maasta ja auringosta. Olemassaolollaan se on jo yli 34 -vuoden ajan muistuttanut, kaikkina vuodenaikoina, ja joka säässä, 24/7, maailmankaikkeuden ja oman itsemme suhteesta ja vuorovaikutuksesta, rytmeistä meissä itsessämme ja kosmisissa mittakaavoissa.

Näin minä koen Antti Maasalon taiteen. Hänen teostensa äärellä minulla on hyvä, turvallinen, ja iloinen mieli. Siksi olin eilen erityisen onnellinen, kun aivan sattumalta, aurinkoisena iltapäivänä, satuin katsomaan – oikeaan paikkaan ja oikealla hetkellä. Ilmestys ei päästänyt minua ohi.

Yksi taideteos ja miljoonia tapoja kokea, nähdä se!
















Kuvat: AN, 28.3.2017. Antti Maasalon teos Maasta ja auringosta Palosaarella on kiehtova kohde katsottavaksi ja myös valokuvattavaksi.

Antti Maasalon taiteen laaja näyttely nähtiin vuoden vaihteessa Pohjanmaan museossa. (30.9.2016–5.2.2017, Valon vuosikymmenet – Antti Maasalon taidetta 1968–2016)

Suosisttelen, tutustu taiteilijaan!

http://www.maasalo.fi/

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...