Vaalipaneeli Pohjalaisessa. Monitorilla järjestetään tiistaina 16.10.2012 klo 17.00 kuntavaalipaneeli. Tilaisuus on kaikille avoin, kahvitarjoilu.
Opistotalolla: Kotikaupunkimme Vaasa. Tiistaina 16.10.2012 klo 18.00 kaksikielinen keskustelutilaisuus kuntavaalien kuumista teemoista. Keskustelua vetämässä prof. Hannu Katajamäki.
Kumpaankin tilaisuuteen voi ehtiä, tai sitten on vaan tehtävä valinta. Toki erilaisia vaalikoneitakin netistä löytyy, mutta livenä tapahtuvat vaalikeskustelut ovat mielestäni kiehtovampia ja tuovat aidosti ehdokkaiden mielipide-erot esiin.
Molemmat tilaisuudet on varmaankin haluttu järjestää juuri ennen ennakkoäänestyksen alkua, joka alkaa siis keskiviikkona 17.10. ja loppuu viikon kuluttua tiistaina 23.10.
Sitoutumaton ja vapaa blogi. Myös Sinun kirjoituksillesi ja kuvillesi!
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
tiistai 9. lokakuuta 2012
Pohjanmaa tulvi
Koetut syystulvat olivat ennennäkemättömät. Syitä luonnon kokemiin ääri-ilmiöihin on luultavasti monia. Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei kukaan kai enää kiistä.Toki luonnolla on myös omia rytmejään, joihin meidän ihmisten on yksinkertaisesti vaan sopeuduttava.
Propagandaa tai ei, mutta kuuntelen hyvin herkällä korvalla niitä luontoaktivisteja, jotka viikonlopulla, sateen ropistessa taukoamatta, sanoivat ”haistavansa” sateessa jääkarhujen tuoksun.
Tässä alla on kuva Sundominlahden perukasta. Olen täysin varma, että vettä kyllä mereen mahtuu, mutta eri asia on se, kuinka paljon mereen laskevat joet pystyvät vettä tunnissa /vuorokaudessa mereen tuomaan. Yksi syy koettuihin tulviin voi olla myös jokien ja jokisuiston rehevöityminen, osittainen umpeen kasvaminen, ja maaperäaineksen kerääntyminen suoranaisiksi padoiksi esim. juuri Sundominlahden pohjukkaan.
Kuva: AN, Sundominlahti 8.10.2012
Tässä on mielestäni yksi hyvä peruste myös kuntien väliseen yhteistyöhön. Vaasassa ei voida pitkään enää lykätä ”tositoimia” eli Eteläisen kaupungin selän ruoppausten aloittamista. Työ vaatinee pitkän ajan, ja toivoa vaan sopii, että Mustasaari ja Laihiakin ovat silloin mukana.

maanantai 8. lokakuuta 2012
Vasklotskog, Vaskiluodon metsä

Kuvat: AN
Vasabladet (6.10.2012) ”Vasklotskog engagerar i val”. En stor del av kommunalvalskandidaterna vill värnä om populärt grönområde i Vasa. Det vill även väljarna.
Ida Erikson Vasa.
Majoriten av de Vasakandidater som har svarat på Vbl:s valtest är positivt inställda till att bevara Vasklotskogen som frilufts- och rekreationsområde. Även väljarna tycker att området ska få vara i fred och att det inte ska byggas bostäder där.
Källa: vasabladet.fi/valtest/
WEBBEN: Gör kandidattestet http://www.vasabladet.fi
Pohjalainen on julkaissut useita mielipidekirjoituksia, joissa on puolustettu Vaskiluodon metsää ja virkistysalueita. Tekstaten palstalla on ollut myös useita samansuuntaisia mielipiteitä, mutta myös vastakkaisia ajatuksia, mm. kerrostalojen rakentamista nykyiselle leirintäalueelle ja Niemeläntielle puoltavia kirjoituksia.
NETTI www.pohjalainen.fi
Löydä ehdokkaasi http://vaalikone.pohjalainen.fi/
Vastaamalla mielipidekysymyksiin vaalikone valikoi sinulle ehdokkaat, joiden mielipiteet vastaavat eniten omiasi ja vaihtoehtoisesti myös ehdokkaat, jotka ajattelevat asioista aivan eri tavalla kuin sinä.
Vaskiluodon alueesta yhdistyksemme viimeisin virallinen mielipide on luettavissa 1.10.2012 jättämästämme Vaasan satamaa koskevasta muistutuksesta. Muistutus on osoitettu Vaasan kaupungin hallitukselle / kaavoitukselle. Teksti on luettavissa kokonaisuudessaan tältä blogin sivulta, lokakuun 1. päivän kohdalta.
Mitä mieltä Sinä olet? Voit mielellään kommentoida tätä kirjoitusta - tai jopa lähettää julkaistavaksi oman juttusi! Yhteydenotot: aimonyberg(at)gmail.com
torstai 4. lokakuuta 2012
Näin sitä pitää!
Taas saatiin vahvistusta sille, että Vaasan kaupunki, erityisesti sen keskusta-alue, on kaunis ja merkittävä, ehdottomasti kaupunkikuvaltaan maamme komeimpia!
Nyt on todella aihetta antaa tunnustusta Jan Vapaavuorelle - tarkasta havainnoinnista, ja rehellisestä puheesta!

Jan Vapaavuori, kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän pj. oli edellisen hallituksen asuntoministeri, jonka vastuualueeseen kuului mm. kaavoitus.
Jan Vapaavuori: (Pohjalainen 2.10.2012, Pirjo Rautio)
”Vaasa on hieno, historiallinen kaupunki, jossa on selkeä keskusta, jota on myös vaalittu. Suomalaisten kaupunkien joukossa Vaasa näyttää hyvältä.”
”Vapaavuori kannustaa edelleen kehittämään cityä ja puolustamaan sen elinvoimaa. – Moni hieno kaupunki on näivettänyt keskustansa. Ovat menettäneet kilpailutekijän.”
"Vapaavuori ei ole hevin puolustanut pelloille rakennettuja kauppakeskuksia, Vaasa ja Ikea saa hänet kuitenkin sallivaksi.” (Pohjalainen 2.10.2012, Pirjo Rautio)
Kannattaa tutustua myös Jan Vapaavuoren nettisivuun ja blogiin.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Kiitos Kari Laitila
Puheenjohtaja Kari Laitalalle ja tietenkin myös muille Palosaaren asukasyhdistyksen hallituksen jäsenille ja aktiiveille suuret kiitokset eilisillan Mansikkasaari keskustelutilaisuuden järjestämisestä.
Asukasyhdistyksemme kiittää kutsusta tulla mukaan esittämään mielipiteitä, ja kuulemaan viimeisimmät tiedot tästä koko kaupunkiamme puhuttelevasta ”kestoaiheesta”. Kahvitarjoilukin oli järjestetty, ja siinä samassa saatiin kuulla ensin Kari Laitilan melkoisen perusteellinen kertaus, kolmen vuosikymmenen historia, Vaasan ”Murmanskista”.
Itsekin 80-luvulla kolme vuotta Palosaarella asuneena mieleeni palaili monenlaisia vaiheita, muistan kuulleeni kiihkeitä mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan niistä ensimmäistä hankesuunnitelmista, joita rakennusfirmat ja jotkut poliitikot ajoivat. Tarkoitus oli kai ”täyttää” kerrostaloilla lähes koko Mansikkasaari.
Tässä kuvia uponneesta veneestä, joka nyt vihdoin on luvattu nostaa ja kuljettaa pois.

Kuva netistä, muutaman vuoden takaa

Tuoreempi kuva viime vuodelta. Kuva: AN
Tämä kyseinen vene on yksi syy, miksi kaupunkilaiset ovat vaatineet virkamiehiltä ja päättäjiltä vihdoin konkreettisia toimia. Nyt pyydetään ensinnäkin siistimään aluetta, ja toiseksi jatkamaan kaavoitustyötä kohti toteutusvaihetta, arkkitehtikilpailun voittaneen ehdotuksen suuntaisesti.
Teknisen lautakunnan pj. Seppo Rapo ja kaavoitusarkkitehti Juhani Hallasmaa pitivät mielestäni erittäin hyvät ja perusteelliset puheenvuorot tämän päivän tilanteesta.
Seppo Rapo kertoi ryhtyneensä toimiin, kun itsekin oivalsi, että asia saattaa ihan oikeasti kuulua hänelle! Ja nyt on toimia tulossa, jo aivan lähipäivinä ja viikkoina. Nyt on syytä uskoa ja luottaa, ettei kyseessä ole vain vaalikuumeen aiheuttama hetkellinen piristyminen, vaan asialla ollaan oikeasti ja tarmolla. Tulevilla kuntavaaleilla on toki siinä mielessä merkitystä, että vaalituloksen pohjalta ratkotaan taas lautakuntapaikat, ja poliittiset voimasuhteet kaupungin hallituksessa ja sen jaostoissa. Henkilökohtaisesti uskallan toivoa ja luottaa siihen, että Seppo Rapolla on vahvaa kannatusta ja jo tehdyn työn ja kokemuksen perusteella edellytykset vaikka mihin.
Kaavoitusarkkitehti Juhani Hallasmaalla on jo pitkä ura Vaasan kaupunkisuunnittelussa. Juhani on kiitettävästi lähtenyt ”iltatöihin”, tällaisiin asukastilaisuuksiin kertomaan ja selvittämään missä kulloinkin mennään. Ja myös kuuntelemaan, mitä eri tahoilla on toiveina. PehmoGis-menetelmät ja laajemminkin kyselyiden ja palautteiden huomioiminen kaupunkisuunnittelussa on tulevaisuutta. Hallasmaa on tuonut näitä uusia mahdollisuuksia Vaasaan, ja ensimmäisenä juuri Palosaaren alueen suunnitteluun.
Viime vuosien aikana tapahtunut Palosaaren salmen alueen ja Mansikkasaaren kaavoituksen valmistelu ja hienosti toteutettu arkkitehtikilpailu ovat olleet sellaisia toimia, jotka kertovat ammattimaisesta otteesta. Näin asioiden kuuluu mennä. Kaikkia asianosallisia kuullaan, asukkaille järjestetään tilaisuuksia, virkamiehet ja päättäjät visioivat tavoitteita, aikatauluja, budjetteja, eli pyrkivät huolehtimaan haluttujen ratkaisujen eteenpäin menemisesta yhdessä demokraattisesti sovitulla tavalla.
Hyvän ympäristön luomiseen tarvitaan aina aktiivisia ja omaa asuinaluetta arvostavia asukkaita. Asiansa osaavat, ammattitaitoiset virkamiehet ovat myös kaiken onnistuneen toiminnan edellytys. Tänä päivänä päättäjät tietävät vastuullisen asemansa, ja ymmärtävät myös avoimen ja läpinäkyvän päätöksenteon olevan ainoan tien mennä eteenpäin.
Myös sanomalehti Pohjalainen (3.10.2012) uutisoi tämän eilisen asukastilaisuuden. Toimittaja Joonas Kuikka tekee hyviä ja vauhdikkaita juttuja, joskin tämänkin jutun otsikko ”Kylmä suihku palosaarelaisille” ja alaotsikko ”Mansikkasaaresta näyttää hitaasti tulevan virkistysalue, mutta vaalien alla mikään ei ole varmaa” ei mielestäni kuvaa tilaisuuden tunnelmaa oikein. Illan keskustelut olivat erinomaisia, sekä Juhani Hallasmaa, että Seppo Rapo ansaitsevat kiitokset aidosta kuuntelusta ja omien toimiensa ja ajatustensa rehellisestä esittämisestä. Pohjalainen korostaa aivan turhaan vanhoja ”rintamia” ja vastakkaisia mielipiteitä, - ehkä provosoidakseen lisää keskustelua ja mielipidekirjoittelua lehden sivuille. Näin vaalien alla tämä on kait ymmärrettävää.
Illan kuluessa selvisi paikallaolijoille myös mistä Mansikkasaari on saanut nimensä.
- Saaressa oli aikoinaan hyvät metsämansikkaniityt. Kesäisin kaupunkilaisilla oli siihen aikaan tapana soutaa sinne metsämansikoita poimimaan.

Mielipide asemakaavan muutoksesta MÄKIKAIVONTIE 1
Vaasan kaupungin kaavoitus
PL 3
65101 Vaasa
Kaavan valmistelija Janina Lepistö
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf
Mielipide, koskien asemakaavan muutosluonnosta, luonnosta tonttijaosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskien 9. kaupunginosan korttelissa 23 sijaitsevia tontteja nro 11 ja 17 sekä katualuetta (Mäkikaivontie 1)
Asukasyhdistyksemme kokouksessa 1.10.2012 esittelin hallituksellemme samana päivänä postin minulle tuoman mielipidepyynnön ja siihen kuuluvan materiaalin. Kohteeseen perehtyminen jäi tällä kertaa melko vähiin, mutta päädyimme esittämään mielipiteenämme seuraavan puoltavan lausunnon:
Havainnekuvissa esitetty kohde on mitä ilmeisimmin ainutlaatuinen puukerrostalo, ainakin Suomessa. Piirrokset kertovat rohkeasta, uudenlaisesta puuarkkitehtuurista. Tällaista tarvitaan Vaasaan.
Tulevan, suunnitelmissa olevan Korsholmanpuistikon sillan, ja jo olemassa olevien julkisten rakennusten lähelle tulevan uudisrakennuksen on oltava riittävän korkea ja volyymiltaan alueen kaupunkikuvaan sopiva.
Havainnekuvissa oleva toteutusmalli on vahva ratkaisu, kadunkulman korkeampi osa on suorastaan huima, elementtirakenteisen puuarkkitehtuurin rohkea kokeilu! Toivoa sopii, että tämän suuntaisesti voidaan edetä.
Tämän kohteen toteuttaminen lisää todennäköisesti myös lähialueen pysäköintiongelmia. Tämän ratkaisemiseksi on mietittävä keinoja tulevassa suunnittelussa koko alueella.
Haluamme ilmaista mielipiteenämme, että kannatamme esitettyjä asemakaavan muutosta ja tonttijakoa.
Vaasassa 3.10.2012
Aimo Nyberg, puheenjohtaja
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry
Tutustu kaupungin kaavoituksen sivuilla KUULUTUS 3.10.2012 materiaaliin!

maanantai 1. lokakuuta 2012
Muistutus VAASAN SATAMA asemakaavan muutosehdotukseen

Yllä oleva yhdistyksemme logo blogikirjoitusten alussa kertoo siitä, että seuraava teksti on asukasyhdistyksemme virallinen lausunto, eli sen on hyväksynyt yhdistyksemme hallitus, eikä kyse siis ole vain tätä blogia ylläpitävän puheenjohtajan omasta kirjoituksesta.
Vaasan kaupunginhallitukselle
Vaasan kaupungin kaavoitus
PL 3
65101 Vaasa
Muistutus asemakaavaan ja asemakaavan muutoksen ehdotukseen, koskien 12. kaupunginosan satama-aluetta, energiahuollon aluetta, venesatamaa, vesialuetta, liikennealuetta, katu- ja puistoalueita, 13. kaupunginosan satama-aluetta, rautatiealuetta, varastorakennusten aluetta, katu- ja puistoalueita sekä 14. kaupunginosan liikerakennusten korttelialuetta, huvipuistoaluetta, pysäköimisaluetta ja katualueita (Vaasan satama)
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry.
Asukasyhdistyksemme hallitus on kokouksessaan 1.10.2012 ottanut seuraavan kannan:
Vaskiluodon alue kokonaisuudessaan on ollut yhdistyksemme tärkeimpiä kiinnostuksen kohteita. Nyt käsittelyssä oleva alue on koko kaupungin, yritystoiminnan, energia- ym. teollisuuden kannalta, ja myös vaasalaisten asukkaiden näkökulmasta oleellisen tärkeää aluetta. Kohteena oleva rajattu alue Vaskiluodosta koskee Vaasan satamaan liittyvien toimintojen kehittämistä. Näiltä osin nyt julkisesti esillä olevat asemakaava ja asemakaavan muutoksen ehdotus on valmisteltu erittäin huolella, ja tavalla, jota voi pitää esimerkillisenä. Suunnitteluprosessi on edennyt määrätietoisesti, ja avoimesti kaikkia asianomaisia tahoja kuullen ja näkökantoja huomioiden. Myös asukasyhdistyksemme on saanut olla osallisena alusta alkaen seminaareissa, sekä mielipiteiden lausujana.
Vaskiluodon aluetta kokonaisuutena tarkasteltaessa on yhdistyksemme korostanut aikaisemmin, ja haluaa edelleenkin korostaa alueen muodostuvan kahdesta toistensa kontrastina toimivasta osasta; voimakkaasti rakennettavasta satama- teollisuus- ym. -alueista ja toisaalta muusta osasta Vaskiluotoa, veneily- ym. virkistysalueineen, joista kantakaupungin asukkaiden lähivirkistysalueena toimiva metsä nykyisen kokoisena on korvaamattoman tärkeä, ja siis säilytettävä sellaisenaan tulevassa kaavoituksessa.
Lainvoimaisen Vaasan yleiskaava 2030 astuessa aikanaan voimaan, Vaskiluodon kaavoitusta jatkettaneen nyt käsittelyssä olevaa satama-aluetta täydentävillä asemakaavoilla. Koska Vaskiluodon aluetta on mielestämme osattava ajatella kokonaisuutena, kirjaamme tähän muistutuksemme perään myös mielipiteitämme koko Vaskiluodon alueen tulevaisuudesta.
VKA ry:n muistutus Vaasan sataman asemakaavasta
Asemakaavan muutosehdotus mahdollistaa alueella tehokkaan ja toimivan satama- ja teollisuusalueen rakentamisen. Mielestämme on ensiarvoisen tärkeää turvata Vaasan sataman pysyminen valtakunnallisena ja myös EU- tasoisena kansainvälisenä satamana. Seuraavien muistutusten mukaisesti korjattuna kannatamme ko. Vaasan satama-asemakaavan eteenpäin viemistä.
• Liikennejärjestelyt: Suunnitelmiin piirretty kiertoliittymä ”haukkaa” pienen palan Vaskiluodon metsäalueesta. Onko liikenneympyrä välttämätön, jotta sataman ja mm. Vaskiluodon Voiman tulevat raskaanliikenteen kuljetukset saadaan sujumaan? On tärkeää varautua ohjaamaan liikennettä tulevaisuudessa Vaskiluodosta Sundomin suuntaan, ja sieltä kaupungin ulkopuolisille valtateille ja myös aikanaan lentokentän lähelle valmistuvalle logistiikkakeskukselle (Vaasan Satamatie hanke). Esitämme, että kiertoliittymän tarvetta Reininkadun ja Sinisen tien kulmassa arvioidaan vielä, rata-alueen kanssa kohta on vaikea, mutta saataisi olla mahdollista selviytyä myös ilman kiertoliittymää, ja silloin metsäalue säilyy kokonaan virkistysalueena (V).
• Samaan tapaan, maantiekuljetusten lisäksi, on pystyttävä varautumaan nykyisen rautatien jatkamiseen Sundomiin, Myrgrundin ja tulevan logistiikkakeskuksen kautta eteenpäin maailmalle. Rautatie Vaskiluodon ja kaupungin keskustan, Vaasan rautatieaseman välillä ei ole tänä päivänä asianmukaisessa kunnossa. Teollisuuden tarpeet ovat keskeiset, mutta myös henkilöliikenne, eli juna-laiva yhteydet ovat toivottavasti mahdollisia tulevaisuudessa. Sähköistetyn raideliikenteen pysäkki, asema, satama-alueella on toivottavasti tulevaisuudessa totta.
• Alueella olevaa vanhaa rakennuskantaa säästetään ja suojellaan. Oleellista on löytää näille kohteille käyttötarkoitukset, jotta ne eivät ilman käyttöä jäisi itsekseen rapistumaan ja lopulta vaaraan tulla puretuiksi ”turhina” muistoina menneiltä ajoilta. Asumista, ainakin uusien asuntojen rakentamista liian lähellä öljysäiliöitä säädellään tiukasti. On selvitettävä, mitä toimintaa alueella olevissa säilytettävissä ja suojeltavissa kohteissa voi olla. Asuttuina tai säännöllisessä toiminnassa olevina kerho- tai taidetiloina rakennukset ylläpitävät alueen perinteitä monipuolisena ja elävänä.
VKA ry:n mielipiteitä koko Vaskiluodon tulevasta kaavoituksesta:
Asuntoja Vaskiluotoon: Valtuuston hyväksymän, mutta vielä vahvistamattoman (tilanne 1.10.2012) Vaasan yleiskaavan 2030 mukaan Vaskiluotoon on tarkoitus rakentaa tulevaisuudessa uusia asuntoja jopa 1600 asukkaalle. Asukasyhdistyksemme on vastustanut ehdotettuja asuntoalueita nykyiselle leirintäalueelle ja Niemeläntien varteen eli nykyiseen Vaskiluodon metsään. Mielestämme Vaskiluoto on aivan väärä kasvusuunta asutukselle. Vaskiluoto on virkistys-, huvittelu- ja liikunta-alue. Sinne sopivaa teollisuutta/ yritystoimintaa siellä voinee tulevaisuudessa olla nykyistä enemmänkin, - ja ehkä pieni määrä uusia asuntojakin, ensisijaisesti nykyisiä asuinalueita täydentäen.
Jos asuntoalueita Vaskiluotoon päätetään kaavoittaa, niin haluamme esittää asuntorakentamiselle vaihtoehtoisia kohteita. Jos kaavoitus etenee siten, että tälle nyt muistutusten kohteena olevan alueen lähelle ei kaavoiteta lainkaan asuntotuotantoa, niin havainne kuvistakin näkyvä ”uusi massiivinen tulevaisuuden satama- ja teollisuusalue” toteutuessaan voi luoda paineita rakentaa asuntoja koko Vaskiluodon alueelle. Myrgrundin kaavoituksen eteneminen kenties ratkaisee tilanteen, mutta vaarassa tulevat olemaan myös Vaskiluodon metsä, ja ulkoilu- ja virkistysalueet kaiken kaikkiaan.
Esitämme, että Vaskiluodossa teollisuudelle, varastoille ja rekkaliikenteelle nyt varatuista alueista kaavoitetaan jokin osa-alue myös asuntokäyttöön, kerros- ja rivitalotonteiksi. Sundominlahden tulevan, välttämättömästi edessä olevan ruoppauksen yhteydessä uutta täyttömaa-aluetta syntynee etelärannalle. Teollisuuden sijaan asuntorakentamista puoltavat merellinen, etelään suuntautuvat näkymät, viheralueiden ja luonnon läheisyys, sekä hyvät liikenneyhteydet keskustaan. Myös pohjoiselle puolelle, vanhan Sokeritehtaan asuinalueen jatkeeksi, osittain nykyisten rekkaterminaalien ja varastojen alueelle on mahdollista tehdä asuntoalue. Tälle ja etelärannan täyttömaalle saadaan hyvin tehtyä esim. 2 – 5 kerroksisia rivi- ja kerrostaloja. Tuomalla asuntorakentaminen satama-aluetta täydentävien toimintojen, uudenlaisten palveluiden, kehittyvien yritystoimintojen joukkoon, saadaan syntymään ”Vaskiluodon mittoihin” sopeutuva kehityksen kulku. Kaavoituksella ohjataan kaikkea alueen käyttöä ja rakentamista, myös asuntorakentamista on uskallettava kaavoittaa niillekin alueille, jotka eivät ole kaupungin omistuksessa, ja siis myytävissä rakennusfirmoille. Näin tehtäessä asuntotuotantoa ei ole tarpeen missään vaiheessa kaavoittaa nykyiselle leirinta-alueelle (osittain liian vähän merenpinnan yläpuolella olevaan niemenkärkeen), eikä myöskään Niemeläntien varteen eli Vaskiluodon metsään.
Tällainen uusi Vaskiluoto syntyy pidemmällä aikavälillä, ja mahdollisesti suuremmassa määrin vasta kun öljysatama-alue on tullut käyttöikänsä päähän. Nyt esillä olevan kaavaehdotuksen kuvissa ideoidut teollisuuden investoinnit ja varastoalueiden varaukset saattavat osoittautua ylimitoitetuiksi, varsinkin jos ja kun logistiikkakeskus toteutuu lentokentän lähelle.
Vaasassa 1.10.2012
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf
Aimo Nyberg, puheenjohtaja Meta Sahlström, sihteeri
Tilaa:
Kommentit (Atom)
LUITKO JO TÄMÄN?
Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!
Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...