Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kiehtova kuva

Kuvia muokkaamalla on mahdollista yhdistää samaan kuvaan mitä vaan. Olemassa olevia kohteita voidaan yhdistellä halutulla tavalla, ja saada syntymään jotain ennennäkemätöntä. Myös fantasiaa, fiktiota yhdistetään faktaan ennakkoluulottomasti, - ja näin syntyy ns. faktiokuvia.

FOTO Jaakko Salo, julkaistu ilmaisjakelulehdessä mega 2014, viikko 32, seudun kehittäjä /regionens utveclare.

Tässä ehdotuksessa on kuvamanipulaatiota apuna käyttäen haluttu osoittaa, ”että Sydneyn oopperatalon kaltainen rakennus voitaisiin sijoittaa Vaasan edustalle.

Ideana pitäisi olla, että talossa tapahtuu ympäri vuorokauden, lamput palavat koko ajan. Julkiset ja yksityiset toimijat voisivat kokoontua, ja toimintaa olisi kaikille ikään katsomatta – myös turisteille ja yrityksille.” Lainaus, mega-lehti 2014/32

Seuraavat kuvanlukuharjoitukset ovat allekirjoittaneen ensireaktioita tähän sinänsä mielenkiintoiseen ja nykyaikaiseen photoshoppailuun, eli luovaan leikkiin faktan ja fiktion maailmoissa.

Kuvanlukuharjoitus 1.

Onpa Vaasan rantaviiva, ja koko kaupunki kovin vihreä, - luonnontilassa! Rakentamatonta rantaa on vaikka kuinka!

Keskustelua tästä varmasti taas syntynee, se on hyvä. Asukasyhdistyksemme on perinteisesti ajanut kantaa, että aina Setterbergin ajoista alkaen noudatettu periaate on oikea, eli rannat on oltava yhteisessä käytössä, eikä yksityisten rakentajien käytössä.

Kuvanlukuharjoitus 2.

Siis siilot, aah, ne on vihdoin saatu pois! Ja meri näkyy taas, ja aurinkokin pääsee paistamaan Koulukadun alkupäähän. Jotain uutta on kuitenkin nyt edessä?

Siiloista on asukasyhdistyksessämme puhuttu paljon vuosien varrella. Mielipiteitä on ollut aika lailla tasan säilyttämisen puolesta ja purkamisen puolesta. Virallista kannanottoa yhdistyksemme ei siis ole koskaan antanut.

Kuvanlukuharjoitus 3.

Vanha ja uusi luovat yhdessä kerroksellista kaupunkikuvaa, eri vuosikymmenten rakennustyylit luovat kontrasteja, jotka erilaisuudellaan korostavat kaupungin dynaamista eteenpäinmenoa!

Kaupunki muuttuu tottakai koko ajan, ja toivottavasti näin myös kehittyy. Alueen on oltava elinvoimainen, ja muutosten on tuotava laadukasta hyvinvointia kaikille kaupunkilaisille, niin asukkaille, liike-elämälle, harrastus- ja vapaa-ajantoiminnoille ym. tahoille. Tässä oleellista on myönteinen ilmapiiri, josta me kaikki olemme yhdessä vastuussa.

Asukasyhdistyksissä on syytä korostaa, että vaikuttaminen oman alueensa asioihin on hieno asia, ja siis puolustettava oikeus. Samalla tulee jokaisen meistä myös ymmärtää, että erilaisten mielipiteiden esiin tuominen on vain perusta, eräänlainen kivijalka, (tietoja, asenteita, kokemuksia), joiden päälle kaupungin virkamiesten, ja ennen kaikkea poliittisten päättäjien, on kyettävä tekemään oikeudenmukaisia, aikaa kestäviä päätöksiään. Näin syntyy uutta ja tarpeellista, joskus pitkienkin prosessien kautta.

...

Jos sais kuun taivaalta!

Jossittelu ei tietenkään ole kiellettyä. Ilman toiveita paremmasta olisi lohdutonta elää.
Itse pidän kovasti kaikenlaisista luovista leikeistä, visioinneista jopa mahdottomilla asioilla.




Kuva ja kuvanmuokkaus: AN. Kuva Sundominlahdelta. (Faktio eli faktaa ja fiktiota yhdistettynä samaan kuvaan)


Näin täydenkuun aikoihin on mahdollista ihailla yöllisiä maisemia, ja kenties ihmetellä tutun ja turvallisen Kuun vaihtelevia rytmejä. Miten se onkaan joskus niin mahdottoman korkealla?


Entä jos – jonain yönä Jupiter ja oman Telluksemme Kuu olisivat sopineet, ihan huvin vuoksi, että vaihdetaanpa paikkoja keskenään! Olisiko meillä siihen mitään sanomista?
 
Huom! kaikki kuvien muokkaajat! Tarjotkaa mielenkiintoisia kuvianne julkaistavaksi tässä blogissa.

Aimo Nyberg,
aimonyberg[at]gmail.com


torstai 20. helmikuuta 2014

Mitä puuttuu?

Yhdistyksemme virallisten nettisivujen päivitys on menossa!

Siirryimme ilmaissivustosta maksulliseen, edulliselle, ja entisessä osoitteessa olevalle nettisivustolle http://vkaicv.nettisivu.org/

Tämän päivän vaatimukset täyttävän sivuston ylläpito on helppoa ja nopeaa. Sisällöstä vastaavat ainakin tässä vaiheessa pj. ja sihteeri, mutta muita toivotaan mielellään mukaan.

Nyt tarvitaan kommentteja, ja ajatuksia siitä, mitä vielä pitää sivuille saada? Ainoa kommentti on tähän mennessä tullut siitä, että avoimeen tiedonkulkuun kuuluu tietysti se, että kaikki viralliset pöytäkirjat, kannanotot ym. tulee laittaa kaikkien katsottavaksi. (Tulossa on, ainakin v. 2014 alusta alkaen, vanhempia ei nyt sivustolle varmaankaan uudestaan siirretä).
Ei viikkojen viiveellä, vaan heti kokousten jälkeen. Koska pöytäkirjat kuuluu ensin tarkistaa, voisi olla hyvä laittaa infoa vaikka ”Tästä puhuttiin” otsikon alle. (Tätä kokeiltiin jo jossain vaiheessa, otetaan tämä uudestaan käyttöön 12.3 kokouksen jälkeen).

Avoimuus, nopeus ... hyvä. Onko muita ideoita?

Soita, tai laita tulemaan s-postia , t. aimonyberg(at)gmail.com













LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...